Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kuljetusalan yritys sai 10 000 euron uhkasakon työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistä

Jaa

Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, jossa pohjoiskarjalainen kuljetusalan yritys vaati työsuojeluviranomaisen eli Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen sille tuomitseman uhkasakon määrän kohtuullistamista. Uhkasakko liittyi työnteon keskeisistä ehdoista työntekijöille annettavan kirjallisen selvityksen ja palkkalaskelman antamista sekä työaikakirjanpidon pitämistä koskeviin laiminlyönteihin. Hallinto-oikeus antoi päätöksensä 16.4.2024.

Laiminlyönnit tulivat ilmi työsuojelutarkastuksessa

Tapauksessa oli kyse työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistä, jotka työsuojelutarkastaja oli havainnut kuljetusyritykseen tehdyssä tarkastuksessa vuonna 2023. Työnantaja ei ollut antanut palveluksessaan olleille työntekijöille kirjallista selvitystä työnteon keskeisistä ehdoista eikä palkkalaskelmia. Työnantaja ei ollut myöskään pitänyt työaikakirjanpitoa. Tarkastaja antoi työnantajalle kehotukset laittaa nämä asiat kuntoon määräajassa. 

Työnantaja ei kehotuksista huolimatta laittanut asioita kuntoon, joten työsuojeluviranomainen asetti kehotusten tehosteeksi 10 000 euron uhkasakon. Työnantaja ei tämänkään jälkeen ryhtynyt toimenpiteisiin, minkä johdosta työsuojeluviranomainen tuomitsi päätöksellään uhkasakon maksettavaksi. Sen lisäksi se velvoitti uudestaan työnantajan toimimaan kehotusten mukaan ja asetti tällä kertaa tehosteeksi korotetun 20 000 euron uhkasakon.

Työnantaja ryhtyi toimenpiteisiin 10 000 euron uhkasakon tuomitsemista koskeneen päätöksen saatuaan. Näin ollen ei ollut perustetta tuomita korotettua uhkasakkoa maksettavaksi.     

Hallinto-oikeus: ei pätevää syytä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle 

Työnantaja valitti päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen ja vaati 10 000 euron uhkasakon kohtuullistamista. Se esitti perusteinaan, että kysymyksessä oli pienyrittäjä, joka on työsuojeluviranomaisen päätöksen saatuaan lähes välittömästi pyytänyt ohjeet velvoitteiden täyttämiseksi ja sittemmin täyttänyt velvoitteet päätöksessä vaaditulla tavalla. 

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja totesi, ettei työsuojeluviranomaisen päätöstä ole syytä muuttaa. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan muun muassa, ettei asiassa ollut esitetty uhkasakkolaissa tarkoitettua pätevää syytä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle. Työnantajalla oli ollut oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa velvoitteita.

Työnantaja oli noudattanut velvoitteita vasta työsuojeluviranomaisen tekemän päätöksen jälkeen. Hallinto-oikeuden mukaan yksinomaan se seikka, että kyse on pienyrityksestä, ei osoita, että velvoitetun maksukyky olisi merkittävästi alentunut. Hallinto-oikeus otti päätösharkinnassaan huomioon lisäksi työnantajalle asetettujen velvoitteiden laadun ja laajuuden sekä sen, ettei asiassa ollut esitetty muutakaan uhkasakkolain mukaista perustetta uhkasakon tuomitsemiseen asetettua pienempänä. 

Työnantajan on huolehdittava velvollisuuksistaan

Työsuojeluviranomainen muistuttaa työnantajan velvollisuudesta hoitaa työsuhdeasiat asianmukaisesti. 

Työnantajan on annettava työntekijöilleen kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista, jos ehdot eivät käy ilmi kirjallisesta työsopimuksesta. Työnantajan on palkan maksaessaan annettava työntekijöille laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Lisäksi työnantajan on pidettävä työaikakirjanpitoa työaikalain säännösten mukaisesti. 

Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös nro 885/2024 16.4.2024, dnro 2411/2023. Päätös ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työsuojeluhallinto

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Den officiella badsäsongen inleddes 15.6.2025 – de allmänna badstränderna i området för Regionförvaltningsverket i Södra Finland är redo att ta emot badande19.6.2025 11:04:38 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har justerat förteckningen över de allmänna badstränderna inom sitt verksamhetsområde för 2025. I förteckningen över badstränder togs tre nya allmänna badstränder upp och en badstrand som tidigare tagits ur användning öppnades på nytt. I övrigt var de allmänna badstränderna desamma som året innan. I verksamhetsområdet finns det alltså nu 106 allmänna badstränder.

Virallinen uimakausi alkoi 15.6.2025 - Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueen yleiset uimarannat ovat valmiina ottamaan vastaan uimarit19.6.2025 11:04:38 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut toimialueensa yleisten uimarantojen uimarantaluettelon vuodelle 2025. Uimarantaluetteloon tuli kolme uutta yleistä uimarantaa ja yksi käytöstä poistettu avattiin uudelleen. Muuten yleiset uimarannat pysyivät samoina kuin edellisenä vuonna. Toimialueella on nyt siis 106 yleistä uimarantaa.

Uppgifter inom småbarnspedagogik, utbildning och kultur överförs till Tillstånds- och tillsynsverket19.6.2025 10:15:16 EEST | Pressmeddelande

Riksdagen godkände den 18.6.2025 lagen om det nya nationella Tillstånds- och tillsynsverket. Verket inleder sin verksamhet vid årsskiftet 2025–2026. Samtidigt upphör verksamheten vid regionförvaltningsverken, NTM-centralerna samt Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården Valvira. De uppgifter inom småbarnspedagogik, utbildning och kultur som tidigare skötts av dessa myndigheter överförs till det nya verket.

Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin tehtävät osaksi Lupa- ja valvontavirastoa19.6.2025 10:15:00 EEST | Tiedote

Uutta valtakunnallista Lupa- ja valvontavirastoa koskeva laki hyväksyttiin eduskunnassa 18.6.2025. Virasto aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Samalla aluehallintovirastojen, ELY-keskusten sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toiminta päättyy. Virastojen varhaiskasvatusta, koulutusta ja kulttuuria koskevat tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye