Hellittele pikkuista runoilla! Rakas pieni untuvainen on Inkeri Karvosen hurmaava teos vauvoille ja taaperoille
Sanataituri Inkeri Karvosen hempeät ja hykerryttävät riimit johdattavat perheen pienimmät runojen lämpimään syliin. Finlandia-ehdokkaana olleiden Meri ja Aleksi Korpelan suloiset kuvitukset täydentävät herttaisen teoksen.
Ilmestyy 20.5.2024
Rakas pieni untuvainen on suloisesti kuvitettu pienten runokirja täynnä löytämisen iloa.
Runoissa ihmetellään sormia ja varpaita ja taaperoiden touhuja. Sitten lähdetään metsän taloon ihastelemaan vuodenaikojen vaihtelua. Metsän kätköistä löytyy pikku kettu ruusukuono ja monta muuta hellyttävää tassuttelijaa ja siivekästä.
Lyhyisiin loruihin liittyvät helpot leikit luontuvat vaikka lapsen kanssa sylikkäin. Rytmikkäät lorut tempaavat mukaansa, ja leikin lomassa pikkuisen sanavarasto karttuu. Tunnelmallisilla hyvänyönrunoilla voi hellitellä lapsen uneen.
Runoilija Inkeri Karvonen kertoo suurperheen äidin ja isoäidin viisaudella, miksi runot ja yhteiset lukuhetket ovat jo sylivauvalle elintärkeitä.
Karvonen kertoo kirjoittaneensa runonsa hellyydellä ja lasta kunnioittavalla ajatuksella, ja vaikka niiden kohteena ovat olleet pienet vauvat ja taaperot, ne sopivat samalla kaikenikäisille. Helposti opittavat, lauluisat ja leikkisät runot ohjaavat luontevaan ja iloiseen yhteiseen toimintaan pienen lapsen kanssa.
”Äitinä ja isoäitinä ajattelen, että kauneinta musiikkia on lapsen heleä nauru!”
Kemijärvellä evakkolapsena syntynyt Karvonen on pienestä pitäen pitänyt kosketusta luontoon tärkeänä, mikä käy ilmi hänen runoissa käyttämästään monipuolisesta luontosanastosta ja kielikuvista.
”Ota lasta kädestä, kulje hänen kanssaan neulaspolkua, kumarru ihmettelemään ihanasti tuoksuvaa kukkaa, silitä sammalta. Lapsi nauttii ja oppii kaikkien aistiensa kautta enemmän kuin aavistammekaan”, Karvonen suosittelee pienten kanssa tekemisissä oleville aikuisille.
Kirjan kuvituksista vastaa Pelottomasta peltohiirestään tunnettu lahjakas kuvittajapari Meri ja Aleksi Korpela.
Kirjailija Inkeri Karvonen tietää suurperheen äitinä ja mummina, miten merkittäviä loruhetket ovat vauvan kehitykselle. Hänen aiempia riimirunojaan on sävelletty lauluiksi. Kuvittajapari Aleksi ja Meri Korpela tunnetaan ihanasta ja kiitetystä Peloton peltohiiri -kuvakirjasarjastaan. Sarjan neljäs osa, Lumilabyrintti, oli vuoden 2023 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Muista Otava-perheen kesäpressi huomenna14.5.!13.5.2024 09:22:46 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Vitsipitsan uudet tähdet: Roni Bäckin luotsaama Toimistopojat nyt koululaisten suosikkivitsikirjan täytteinä!13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin kirja naurattaa jälleen uunituoreilla vitseillä, hauskoilla minitarinoilla ja nokkelilla sarjakuvilla. Joka vuosi uusilla vaikuttajatähdillä maustettua vitsikirjasarjaa on myyty painettuna lähes 50 tuhatta kappaletta, ja se on tuttu näky Suomen Kustannusyhdistyksen vuosittaisella bestseller-listalla.
Mysteeriromaani tarjoilee sanaleikkien ja arvoitusten lomassa lämmintä elämänviisautta10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Täydellinen arvoitus on sydämellinen kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja valitusta perheestä.
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin 14.5.!8.5.2024 09:27:38 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Helsinki Litiin saapuvan Adania Shiblin romaani Sivuseikka on vahva hätähuuto kaikkien ihmisten koskemattomuuden puolesta8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Sivuseikka on tositapahtumiin perustuva teos israelilaisten sotilaiden vuonna 1949 raiskaamasta ja murhaamasta beduiinitytöstä. Romaani oli tarkoitus palkita Frankfurtin Kirjamessuilla vuonna 2023, mutta palkintoseremonia peruutettiin vetoamalla maailmanpoliittiseen tilanteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme