Gentrifikaatio eli keskiluokkaistuminen Helsingissä on kaupunkisuunnittelun tulosta
Gentrifikaatio on ilmiö, joka koskee enemmän kuin vain asumista, ja se vaikuttaa kaupunkikehitykseen ja kaupunkilaisten arkielämään.

Kevin Drain selvittää väitöksessään ja siihen perustuvassa kirjassaan gentrifikaatiota Helsingin hyvinvointiyhteiskunnan kontekstissa.
Drainin mukaan Helsingissä asunto- ja hyvinvointipolitiikka toimii hyvin estääkseen asuinalueiden gentrifikaation pahimmat seuraukset. Kuitenkin muut gentrifikaation muodot, kuten paikallinen kaupunkisuunnittelu on saanut vauhtia pyrkimyksissään uudistaa kaupunkimaisemaa liike-elämän ja matkailun vaatimusten mukaisesti.
Drain paljastaa väitöksessään järjestelmän, joka tukee haurasta tasapainoa asumisessa, mutta jossa paikallinen suunnittelu ei sitä tue. Hallinnon tasojen välinen jännite tulee näkyväksi, kun valtion hyvinvointi-interventiot toimivat rinnakkain paikallisen suunnittelun kanssa, joka pyrkii lisäämään muun muassa kulutuskohteita alueilla.
– KELA-tuet, ARA-kodit ja yhteiskuntaluokkien sijoittuminen samoille alueille estävät alueiden eriytymistä. Valtion hyvinvointijärjestelmä tukee hyvin Helsingin keskustassa asuvia pienempituloisia asukkaita myös Kalliossa ja Punavuoressa, Drain toteaa.
Kaupunkisuunnittelussa matkailu ja kulutus tärkeimmät tavoitteet
Helsingin kaupunkisuunnittelussa on pyritty yhä enemmän visioon, joka nostaa matkailun ja kulutuksen ensisijaiseksi tavoitteekseen.
Kaupungin strategiset tavoitteet hyötyvät gentrifikaatiosta, ja kaupungin uudistus- ja brändäyshankkeet näyttävät jopa kannustavan gentrifikaatioon. Kaupunki on toistaiseksi välttänyt gentrifikaatiota ja käyttää sen sijaan käsitteitä, kuten kestävyys tai elinvoimaisuus.
Kestävyys- ja elinvoimaisuushankkeita ovat muun muassa Piritorin, Hakaniemen kauppahallin ja Iso-Roobertinkadun peruskorjaukset, keskustan kävelykadut ja kesäkadut, ruokakulttuuristrategia, Helsingin kaupungin MyHelsinki ja valtion VisitFinland yksiköiden suoramarkkinointi turisteille.
–Kun valtion hyvinvointistrategia keskittyy eriarvoisuuden vähentämiseen, Helsingin kaupunkisuunnitteludiskurssi suuntautuu kansainväliseen kilpailukykyyn.
Drainin mukaan tämän pitäisi olla suuren yleisön kannalta tärkeää, koska Helsingin kaupungin harjoittama gentrifikaatio uhkaa horjuttaa Suomen hyvinvointivaltion herkkää tasapainoa asumisen suhteen.
– Helsingin kasvustrategiat ovat uhka suomalaiselle hyvinvointijärjestelmälle, koska kaupunki toivottaa gentrifikaation tervetulleeksi takaoven kautta. Työni tarjoaakin keinon tämän paradoksin ymmärtämiseen ja aiheen tuomiseen nykyajan keskusteluun.
Valtiotieteiden maisteri Kevin Drain väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 4.5. klo 11.15 aiheesta Gentrification in a welfare state – The case of Helsinki
Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Suomen Laki-sali, Yliopistonkatu 3. Väitöstilaisuutta voi seurata myös livestriimin välityksellä.
Väittelijän yhteystiedot (yhteydenotot englanniksi):
Kevin.drain@helsinki.fi, kevdrain@gmail.com
28.4.-11.5.: +358 45 325 4776 iltapäivisin (ei 4.5. väitöspäivänä)
Muina aikoina: USA (+1) 310-254-4990 iltaisin (19:00 + EET)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme