Jyväskylän yliopisto

Tiedekeskus Sopen kiertonäyttely sivistyksestä saapuu Seminaarinmäelle

Jaa

Tiedekeskus Sopen kiertonäyttely rantautuu Jyväskylän yliopiston tiedemuseoon 3.5.-1.6.2024. Näyttely on esillä näyttelykeskus Soihdussa Seminaarinmäellä. Sivistystä luodaan yhdessä joka päivä – tule osaksi tarinaa!

Kiertonäyttely on Jyväskylän yliopiston näyttelykeskus Soihdussa S-rakennuksessa Seminaarinmäellä. Kuva: Riikka Javanainen
Kiertonäyttely on Jyväskylän yliopiston näyttelykeskus Soihdussa S-rakennuksessa Seminaarinmäellä. Kuva: Riikka Javanainen Riikka Javanainen Riikka Javanainen/Jyväskylän yliopisto

Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi kutsuu kävijän osaksi Suomen sivistystarinaa ja -keskustelua. Tiedekeskus Sopen kiertonäyttely kertoo sivistyksestä ja sen merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan uudistumisessa. Näyttely käsittelee sivistystä laaja-alaisesti elinikäisen oppimisen, tasa-arvon sekä kestävän elämän näkökulmista. Historian ja nykypäivän lisäksi näyttelyssä katsotaan myös tulevaisuuteen. 

Sopen kiertonäyttelyn sisällöt perustuvat tutkittuun tietoon, ja ne on tuotettu yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa. Kohderyhmänä ovat opettajat, opiskelijat, päättäjät, kansalaisjärjestöt ja kaikki oppimisesta ja sivistyksestä kiinnostuneet. 

Kansanvalistusseuran perustama, Helsingissä sijaitseva tiedekeskus Soppi avautui yleisölle elokuussa 2022. Sivistykseen ja oppimiseen pureutuvalle tiedekeskukselle myönnettiin Aikuiskasvatuksellinen teko -palkinto sivistyksen teemavuonna 2024. Osana Sivistyksen teemavuoden tapahtumia Sopen kiertonäyttely vierailee useissa kaupungeissa eri puolilla Suomea.

”Olemme iloisia siitä, että Jyväskylä on yksi tiedekeskus Sopen kiertuekaupungeista. Jyväskylä on yksi Suomen ehdottomista maamme sivistyskaupungeista. Sopessa kaikki pääsevät mukaan tutustumaan sivistyksen tarinaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Tervetuloa siis ”sopettamaan” ”, toivottaa Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi

Kiertonäyttelyn ohessa on myös mahdollista sukeltaa taiteilija Hugo Simbergin (1873-1917) mielikuvitusmaailmaan ainutlaatuisessa virtuaalinäyttelyssä. Virtuaalinen ympäristö tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen, jossa kaikki on yhtä aikaa kummallista ja samalla tuttua. Kansallisgallerian tuottama virtuaalinäyttely esittelee Simbergin valonarkoja, paperipohjaisia guassimaalauksia, joiden esillä pitämiseen perinteisessä näyttelyssä liittyy paljon rajoituksia. Näyttelyyn tutustutaan Oculus Meta Quest -VR-laseilla. 

Tiedekeskus Sopen kiertonäyttely Jyväskylässä 3.5.-1.6.2024 

Jyväskylän yliopisto | Tiedemuseo 
Näyttelykeskus Soihtu | Kipinä-galleria 
Seminaarinmäki, S-rakennus 

Avoinna: 
ke-pe 12-17 
la 12-16 
Poikkeusaikataulut: jyu.fi/tiedemuseo 

Näyttelyyn on vapaa pääsy – tervetuloa! 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kati Karvonen, suunnittelija, Avoimen tiedon keskus, puh. 050 5301748, kati.a.karvonen@jyu.fi

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uusimmat liikunnan ja terveyden opinnäytetyöt esitellään yleisölle Liikuntatieteellisen tiedekunnan Tieteen päivässä 8.5.2024 Agorassa3.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Liikuntatieteellisen tiedekunnan Tieteen päivä järjestetään keskiviikkona 8.5.2024 Agorassa. Tapahtuman keskipisteessä ovat opiskelijat ja väitöskirjatutkijat, jotka pääsevät päivän aikana esittelemään valmistuvia opinnäytetöitään. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin ja juhlistaa tiedekunnan monipuolista tutkimusta ja tarjota opiskelijoille harjoitusta ja kokemusta tieteellisen työn esittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye