Kun pelkkä hoito ei riitä
Hoiva-alalla on huutava pula työntekijöistä ja resurssit ovat vähissä. Siksi Hoivan tukipalvelut -hankkeessa keskitytäänkin Mikkelin ja koko Etelä-Savon hoiva-alan tukemiseen. Erityisesti pitkäaikaistyöttömien sekä maahan muuttaneiden nuorien ja työikäisten ohjautumista alalle halutaan kehittää. Hankkeen kohderyhmää ovat myös Etelä-Savon toimijat, joiden verkostoyhteistyötä halutaan parantaa sekä sote-henkilöstö, jolle tarjotaan koulutusta ja tukea.
Verkot vesille
Verkostoituminen eri organisaatioiden välillä sekä kumppanuuksien ylläpitäminen on tärkeää niin asiakkaan kuin ammattilaisenkin näkökulmasta. Kun verkosto tukee asiakkaan tavoitteita yhteneväisesti, on mahdollista luoda selkeämpi polku eteenpäin.
Etelä-Savo on harvaan asuttu alue, jonka väestö on vanhusvoittoinen. Palvelut ovat keskittyneet kuntakeskuksiin ja kaupunkeihin. Jotta hoivatyötä saataisiin tuettua maakunnallisesti, hanke haluaa tiivistää koko alueen verkostoa järjestämällä työpajoja, koulutuksia ja valmennuksia.
Hankkeessa halutaan sujuvoittaa palvelupolkuja, eli siirtymistä yhdeltä toimijalta toiselle. Palvelupolkuja voidaan supistaa vahvistamalla verkoston yhteistyötä ja keskinäistä tiedonjakoa. Hanke ponnistaa kokeiluillaan Mikkelistä ja tähtää laajentamaan toimintaa koko Etelä-Savon alueelle.
- Haluamme, että vaikeasti työllistyvä ja hän, joka tarvitsisi tukea sujuvaan arkeen kohtaisivat, kertoo hankkeen asiantuntija Raija Matikainen.
Parannetaan kohtaamista
Sote-alan ammattilaisille ja organisaatioille hanke tarjoaa koulutusta sekä tukea. Sote-henkilöstöllä tulee olla tarvittavat valmiudet ottaa vastaan esimerkiksi osatyökykyisiä tukitöihin sijoittuvia. Heille tarjotaan koulutuksia ja valmennuksia, joilla pyritään edistämään tukityöntekijöiden rekrytointia, työhön perehdyttämistä ja työssä jaksamisen tukemista. Hoivan tukipalvelut- hankkeessa syvennetään Vetoa hoivaan- hankkeessa kehitettyä valmennusmallia, jonka tavoitteena on päästä valmentautujien kanssa tutustumaan useaan eri palveluasumisen tai kotiin vietäviä palveluja toteuttavan organisaation toimintaan ja löytää työllistymis- ja koulutuspolkuja.
Hanke haluaa kehittää erityisesti pitkäaikaistyöttömien sekä maahan muuttaneiden nuorien ja työikäisten ohjautumista alalle. Tukityön luonne kannustaa erilaisiin työn välimuotoihin, sillä kaikilla ei ole voimavaroja täyspäiväiseen työhön.
Hoiva-alan työntekijöistä on pulaa, joten kuka ehtii lukea sanomalehteä tai käydä kävelyllä? Tukityön tehtävät eroavat paljolti tavallisesta hoivatyöstä ja nimensä mukaisesti tukevat sitä. Myös hoiva-avustettavan elämää parantaa huomattavasti elämän perusasioihin saatava tuki.
- Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, toteaa projektipäällikkö Merja Nykänen.
Tukipalvelutyö antaa hoiva-avustettavalle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi. Vastavuoroisesti tukityöntekijän kokemus osallisuudesta sekä työn merkityksellisyydestä vahvistuu.
Hoivan tukipalvelut -hanke on Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoima ja Mikkelin toimintakeskus ry:n osatoteuttama. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hankkeen toiminta-aika on 1.2.2024 – 31.3.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja NykänenProjektipäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 465 9698merja.nykanen@diak.fiJenna Tikkaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 571 1959jenna.tikka@diak.fiElina Juntunentoimitusjohtaja-rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Tutkimus: yli puolet eutanasiakyselyyn vastanneista kansalaisista ja sairaanhoitajista kannattaa eutanasian laillistamista13.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Sairaanhoitajien yhteistyössä toteutettaman eutanasiatutkimuksen alustavat tulokset osoittavat, että yli puolet kyselyyn vastanneista kansalaisista ja sairaanhoitajista kannattaa eutanasian laillistamista.
Diakin ja Eloisan strateginen yhteistyö vahvistaa hyvinvointia Etelä-Savossa2.5.2024 08:43:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Etelä-Savon hyvinvointialue (Eloisa) ovat tehneet strategisen yhteistyösopimuksen. Tulevaisuudessa Diak ja Eloisa tekevät yhteistyötä koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistyön alueilla.
Tukea, ruokaa ja turvaverkkoja – Iissä rakennetaan asukkaille parempaa arkea18.4.2024 13:14:53 EEST | Tiedote
Iin kunnassa tehdystä tutkimuksesta selviää kuntalaisten huoli hyvinvoinnista ja taloudellisesta pärjäämisestä. Prikka kiertoon- ja HOP-hankkeiden yhteistyön tavoitteena on tukea kunnan asukkaiden hyvinvointia.
Työhyvinvoinnin parantaminen voi vahvistaa kotihoidon työntekijöiden sitoutumista12.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotihoidon henkilöstön työhyvinvointiin panostamalla voidaan lisätä myös alan pitovoimaa, uskoo sosionomi Anu Mennander. Hän tutki YAMK-opinnäytetyössään Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kotihoidon henkilöstön työhyvinvointia ja havaitsi, että negatiivisesta julkisuuskuvasta huolimatta kotihoitotyössä myös viihdytään.
Tulevaisuuden hyvinvointia rakennetaan yhteiskunnallisten yritysten avulla11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnan päätavoitteena on tehdä taloudellisten voittojen sijaan yhteiskunnallista hyvää. Monimutkaisten ongelmien maailmassa niille on yhä enemmän kysyntää, siksi niille tuleekin kanavoida nykyistä enemmän tukea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme