EVA: Kevään poliittiset lakot heikensivät lakko-oikeuden arvostusta
Suomalaisista 48 prosenttia arvioi, että ”suomalaisilla työpaikoilla lakkoillaan tarpeettoman paljon, mikä vahingoittaa maamme asemaa kansainvälisillä markkinoilla ja investointien kohteena”. Vuosi sitten näin ajatteli vain 31 prosenttia, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
![EVAn Arvo- ja asennetutkimus, kevät 2024.](/data/images/public/3848/70164388/236e6504-3511-4383-8ce0-8b58f196a2cc-w_720.png)
Tärkeimmät havainnot
- Suomalaisten suhtautuminen lakkoiluun ja lakko-oikeuteen on muuttunut myönteisestä neutraaliksi.
- Vajaa puolet (48 %) arvioi, että suomalaisilla työpaikoilla lakkoillaan tarpeettoman paljon. Eri mieltä väittämän kanssa on nyt 43 prosenttia. Lakkoilun määrää vahingollisena pitävien osuus on kasvanut tuntuvasti (17 %-yks.) viime vuoden keväästä.
- Muutoksen taustalla on etenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien torjuvien lakkoasenteiden jyrkentyminen. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjien asenteet ovat puolestaan muuttuneet aiempaakin hyväksyvämmiksi lakkoilulle.
- Noin kaksi kolmasosaa (64 %) katsoo, että poliittiset lakot ovat aiheuttaneet suurta haittaa kansantaloudelle.
Suomalaisista 42 prosenttia katsoo ammattiliittojen lakkoilevan vastuullisesti ja harkitsevasti. Suurempi osa eli vajaa puolet (48 %) on toista mieltä eli arvioi ammattiliittojen lakkoilun ennemmin vastuuttomaksi ja harkitsemattomaksi.
![null](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/3848/70164388/676ef876-c048-4d82-af6c-8a69123da1d3-w_720.png)
Arvo- ja asennetutkimuksen kyselyn tulos kätkee taakseen jyrkkiä mielipide-eroja erityisesti eri puolueiden kannattajaryhmien välillä.
Suhtautuminen lakkoiluun ja lakko-oikeuteen on sukeltanut hyvin kielteiseksi hallituksen pääpuolueiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten, kannattajien parissa. Vastaavasti opposition vasemmistopuolueiden kannattajien keskuudessa lakkoasenteet ovat muuttuneet aiemmalta hyvin myönteiseltä tasolta vieläkin hyväksyvämmiksi.
![null](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/3848/70164388/d6d3aa82-971f-46c2-b1ab-cf7aa880ba6b-w_720.png)
EVAn kyselyn mukaan 46 prosenttia suomalaisista pitää poliittisia lakkoja oikeutettuina, koska hallitus on astunut työmarkkinajärjestöjen tontille, mutta yhtä moni (45 %) pitää niitä ”hyödyttömänä teatterina, jota näytellään ammattiyhdistysjohtajien arvovallan suojelemiseksi".
"Lakkoasenteet ovat polarisoituneet kevään protestien myötä. Tulosten valossa ammattiyhdistysliikkeen ja Petteri Orpon hallituksen väliselle konfliktille ei ole näköpiirissä sellaista loppuratkaisua, johon suomalaisten enemmistö olisi tyytyväisiä", toteaa analyysin kirjoittanut EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Lisätiedot
Ilkka Haavisto: Viimeinen taisto: Poliittiset lakot söivät lakko-oikeuden arvostusta EVA Analyysi osoitteessa www.eva.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiKuvat
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Enemmistö suomalaisista haluaa keventää perintöveroa27.7.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Perintö- ja lahjavero on suomalaisten eniten karsastama vero. Yli puolet (52 %) suomalaisista alentaisi perintöveroa, kolmannes (31 %) jopa tuntuvasti. Vain 13 prosenttia suomalaisista kiristäisi perintöveroa. Kolme kymmenestä (30 %) pitäisi veron nykyisellään, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset toivovat EU:n lisäävän panoksia turvallisuuteen, puolustusteollisuuteen sekä siirtolaisuuden hallintaan9.7.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:n painottavan toiminnassaan nykyistä enemmän kriittisten teknologioiden omavaraisuutta, puolustusteollisuuden vahvistamista, siirtolaisuuden hallintaa sekä rikollisuuden torjumista. Ympäristökysymykset jakavat suomalaisten EU-näkemyksiä, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Ansiotuloverotuksen keventäminen kannustaisi suomalaisia säästämään ja käyttämään enemmän rahaa palveluihin19.6.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Kaksi kolmesta (66 %) suomalaisesta arvioi säästävänsä enemmän rahaa tulevaisuutta varten, jos ansiotulojen verotusta alennettaisiin tuntuvasti. 40 prosenttia suomalaisista keventäisi ansiotuloverotusta ainakin hieman, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Eurovaalien äänestysaktiivisuuden ennakoidaan nousevan aiemmasta8.6.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Jopa 56 prosenttia suomalaisista ilmoittaa äänestävänsä varmuudella tulevissa eurovaaleissa, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Vuoden 2019 eurovaaleissa äänestysprosentti jäi 43 prosenttiin.
EVA: Suomalaiset tyytyväisiä euroon korkeasta korkotasosta huolimatta4.6.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 61 prosenttia suhtautuu rahayksikön vaihtamiseen markasta euroon myönteisesti, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme