Älä anna lemmikillesi kyytablettia
Kyykäärmeet aloittavat liikkumisen huhtikuussa ja kyyn purema voi olla kohtalokas koiralle tai kissalle. Kyyn purema vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Kyytablettia tai tulehduskipulääkkeitä ei suositella.
Keväisin aktivoituvat kyykäärmeet viihtyvät parhaiten kuivalla avopaikalla kuten metsäisillä mäenrinteillä, kivikoissa ja hakkuuaukeilla sekä pellonlaidoilla. Uhattuna kyy puree lemmikkiä yleensä kuonoon, päähän tai eturaajaan. Koirat ovat kissoja herkempiä kyyn pureman aiheuttamille vakaville oireille.
Pureman oireina turvotus ja poikkeava käytös
Kyyn myrkky aiheuttaa paikallista kudostuhoa. Kudostuho ilmenee purema-alueelle nopeasti kehittyvänä voimakkaana turvotuksena. Turvotusalueella saattaa olla havaittavissa kaksi pientä, noin 3-4 mm:n etäisyydellä toisistaan olevaa pistoreikää.
Purema-alueella ilmenee yleensä parin tunnin kuluessa punoitusta ja mahdollisesti mustelmaisia ihomuutoksia. Lemmikki on usein vaisu, apea tai levoton ja läähättelevä kivusta johtuen, ja se voi kuolata tai oksennella.
Myös ripulia voi esiintyä. Joskus kyyn myrkky aiheuttaa nopeasti kehittyvän hengenvaarallisen yleistyneen reaktion, joka ilmenee vakavimmillaan yleiskunnon voimakkaana heikkenemisenä.
Hoitamaton kyyn purema voi tappaa
Hoitamattomana kyyn purema voi aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia yleisoireita ja muutoksia elimistössä kuten vakavan shokkireaktion, sydämen rytmihäiriöitä, veren hyytymishäiriön ja munuaisten vajaatoiminnan. Oireiden vakavuuteen vaikuttavat lemmikin ikä ja koko, mahdolliset perussairaudet, puremakohdan sijainti sekä myrkyn määrä ja vahvuus.
Kun havaitset tai epäilet, että lemmikkiäsi on purrut kyykäärme, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin ja hakeudu lemmikkisi kanssa hoitoon. Rajoita lemmikin liikkumista ja vältä puremakohdan käsittelyä.
-
Älä anna lemmikille kyytablettia, sillä lääkkeen sisältämä hydrokortisoni voi peittää tai jopa pahentaa oireita, mikä hankaloittaa eläimen hoitoa myöhemmin. Kyytablettia suositellaan annettavaksi ainoastaan silloin, jos lemmikin hengitys on selvästi vaikeutunut yleistyneen reaktion tai suun sisäosiin osuneen pureman aiheuttaman turvotuksen takia. Tabletin antaminen suun kautta voi toisaalta olla haastavaa tai jopa vaarallista, opastaa Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Sanna Silvonmäki.
Lemmikille ei myöskään saa antaa tulehduskipulääkettä, sillä tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisten toimintaa ja edesauttavat munuaisten vajaatoiminnan kehittymistä ja voivat pahentaa veren hyytymishäiriötä ja siitä aiheutuvia ongelmia.
Hoitona kivun lievitys ja nesteytys
Eläinlääkärissä kyyn puremaa hoidetaan kivunlievityksellä ja nesteytyksellä, jolla tuetaan elimistön normaalia verenpainetta ja riittävää verenkiertoa munuaisten ja muiden tärkeiden sisäelinten alueelle. Hoidossa käytetään usein myös kyynmyrkyn vasta-ainetta, jolla saadaan useimmiten hyvä ja nopea hoitovaste. Vasta-aineen soveltuvuus testataan eläimellä ennen sen käyttöä.Hyvän tukihoidon avulla lemmikki toipuu yleensä täysin kyyn puremasta. Vakavissa tapauksissa hoitoa saatetaan joutua jatkamaan useita päiviä.
Lisätietoja: Eläinlääketieteellinen johtaja, eläinlääkäri Sanna Silvonmäki, 040 538 6876
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari PulkkinenViestintäpäällikköEvidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Puh:040 702 7568jari.pulkkinen@evidensia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Evidensia-verkostoon kuuluu 11 ympäri vuorokauden päivystävää eläinsairaalaa ja 37 eläinlääkäriasemaa ympäri Suomea. Sairaalat toimivat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Raisiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kuopiossa ja Oulussa. Evidensian etäeläinlääkäri neuvoo maksutta kaikissa eläinten terveyteen ja sairaudenhoitoon liittyvissä asioissa numerossa 020 1800 900 sekä ohjaa tarvittaessa hoitoon sopivimpaan paikkaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Pentutehtailulla on selkeät tunnusmerkit3.5.2024 13:20:36 EEST | Tiedote
Kevät ja kesä on koiranpennun hankinnan aikaa, ja kyseessä on lemmikin eliniän pituinen sitoumus. Koiranpentua hankittaessa tulee varmistaa, että pennun ja omistajan tarpeet kohtaavat ja että pentua ei hankita pentutehtailijalta.
Puutiaiset heräävät viidessä asteessa19.4.2024 15:42:03 EEST | Tiedote
Puutiaiset eli punkit lähtevät liikkeelle lämpötilan ylittäessä viisi astetta. Yleinen harhaluulo on, että jokailtainen punkkitarkastus riittäisi puutiasten hallintaan. Pienimmät kehitysmuodot ovat nuppineulanpäätä pienempiä, joten niiden löytäminen lemmikin turkin alta on lähes mahdotonta ja aikaa vievää.
Eläinsairaala Mevet ja Suomen ensimmäinen kissasairaala avautuu aikataulussa28.6.2023 12:57:07 EEST | Tiedote
Ympärivuorokautisesti toimivan Eläinsairaala Mevetin virallisia avajaisia vietettiin tänään sairaalan uusissa tiloissa Helsingin Pitäjänmäessä. Uusi moderni eläinsairaala ja sen osana Suomen ensimmäinen kissasairaala avautuu 3.7.2023 osoitteessa Hiomotie 4.
Rakenteilla olevan Eläinsairaala Mevetin uusiin tiloihin avataan kissoille oma sairaala, jolle haetaan Cat Friendly Clinic -sertifiointi3.5.2023 08:06:00 EEST | Tiedote
Uudessa Mevetissä panostetaan siihen, että eläinlääkärikäynti on eläimille, erityisesti kissoille, mahdollisimman stressitön. Kissat saavat vastaanottokäyntejä varten kokonaan koirista sekä muista eläimistä erilliset tilat ja henkilökunta lisäkouluttautuu erityisesti kissojen hoitamiseen ja käsittelyyn.
Rekisteröinnin lisäksi kaikki koirat on sirutettava tämän vuoden aikana2.2.2023 08:06:00 EET | Tiedote
Vuoden alussa kaikkien koirien rekisteröinnistä tuli pakollista. Ennen kuin koiran tiedot voi ilmoittaa pian aukeavaan, Ruokaviraston ylläpitämään rekisteriin, koiran pitää olla mikrosirutettu. Suomessa on arviolta noin 200 000 siruttamatonta koiraa, jotka täytyy tunnistusmerkitä ja rekisteröidä tämän vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme