Business Finland

Digital Resilience -ohjelma käynnistyy – uutta globaalia kilpailukykyä digitaalisesta turvallisuudesta

Jaa

Business Finland käynnistää uuden ohjelman, Digital Resiliencen, jonka tavoitteena on nostaa suomalaiset digitaalisen turvallisuuden yritykset maailman kärkeen uraauurtavilla tuotteilla ja -palveluilla. Lähes viiden vuoden mittaisen ohjelman laajuus on noin 100 miljoonaa euroa innovaatiorahoitukseen ja kansainvälistymispalveluihin.

Kirsi Kokko
Kirsi Kokko Susanna Lehto/Business Finland

Voimakkaasti kehittyvät digitaaliset teknologiat, kuten kvanttilaskenta ja generatiivinen tekoäly tuovat ennennäkemättömien liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi uudenlaisia uhkia. Tiiviisti toisiinsa linkittyvien digitaalisten teknologien nopea kehitys haastaa erityisesti yhteiskuntien ja kriittisen infrastruktuurin turvallisuuden.

Muuttunut geopoliittinen maailmantilanne ja sen mukanaan tuomat hybridiuhat luovat epävakautta valtioiden välille, kansainväliseen kauppaan ja yleiseen turvallisuuteen. Euroopan omavaraisuuden tarve kyberturvallisuudessa ja puolustuksessa on kasvanut. Suomen NATO-jäsenyys avaa uusia mahdollisuuksia ja kanavia kansainväliseen liiketoimintaan sekä erittäin tärkeään globaaliin TKI-yhteistyöhön.

Puolustusteknologioiden ja yhteiskuntien turvallisuusratkaisujen markkinat tarjoavat suomalaisille innovaatioille ja yrityksille lähes rajattomat mahdollisuudet. Pelkästään kyberturvallisuuden globaali markkinoiden kasvu vuoteen 2030 mennessä tulee kolminkertaistumaan vuoden alkuun verrattuna. Suomen vientiteollisuus tarvitsee lisää tehokkaasti tuotteistettuja innovaatioita, joita alkuvuodesta päättynyt Business Finlandin Digital Trust Finland -ohjelma jo kiihdytti muun muassa kvanttiturvallisen kryptologian alalla.

Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä kansainvälisen turvallisuuden hyväksi

Huhtikuussa 2024 käynnistynyt Digital Resilience -ohjelma toimii vuoden 2028 loppuun saakka.

- Ohjelman tavoitteena on, että suomalaiset yritykset ja tutkimusorganisaatiot luovat uusia digitaalisia ratkaisuja, jotka tuottavat turvallisuutta ja toiminnan jatkuvuutta kansainvälisesti puolustussektorin, kriittisen infrastruktuurin eri alueiden ja yleisen turvallisuuden tarpeisiin. Tavoitteena on, että suomalaiset yritykset ovat integroituneet tehokkaasti eurooppalaisiin ja kansainvälisiin liiketoiminta- ja tutkimusverkostoihin muun muassa NATO-maiden kanssa, kertoo ohjelmajohtaja Kirsi Kokko Business Finlandista.

Ohjelman pääasiakkaita ovat kyberturvallisuuden, digitaalisen puolustuksen sekä kriittisen viestinnän yritykset sekä tutkimusorganisaatiot. Merkittävä rooli on myös ICT-yrityksillä, joilla on ratkaisuja kokonaisvaltaiseen turvallisuuteen ja resilienssiin esimerkiksi kaksikäyttöteknologioiden kautta (mm. tilannekuvaratkaisut).

- Digital Resilience -ohjelma tavoittelee digitaalisten puolustus- ja turvallisuusekosysteemien sekä pk- ja kasvuyritysten TKI-toiminnan, kilpailukyvyn ja viennin kasvua. Erityisen tärkeää on yhteistyö eri sidosryhmien, kuten alueellisten ja kansallisten toimijoiden sekä järjestöjen kanssa.

Ohjelma auttaa asiakkaita löytämään sopivia kumppaneita. Se kannustaa synergiaa luovaan yhteistoimintaan, jota Business Finlandin TKI-rahoituspalvelut veturiyrityksille sekä pk- ja kasvuyrityksille tukevat. Kansainvälistymistä kiihdytetään tapahtuma- ja delegaatiopalveluilla sekä uusien tarjoomien muodostamisella. Viestintä eurooppalaisista verkostoista ja hauista (esim. Euroopan puolustusrahasto, Horizon Europe) sekä NATOn mahdollisuuksista on tärkeä osa ohjelman palveluita.

Ohjelman toiminta käynnistyy välittömästi. Lanseeraustapahtuma asiakkaille, sidosryhmille ja medialle järjestetään tiistaina 21.5.

Digital Resilience -ohjelma tukee Business Finlandin Diginatiivi Suomi -mission tavoitteita, kuten tuottavuuden kasvattamista digitalisaation avulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kirsi Kokko
Ohjelmajohtaja, Digital Resilience
Business Finland
+358 50 5502 023
kirsi.kokko@businessfinland.fi

Kaj Nordgren
Viestintäpäällikkö
Business Finland
+358 50 557 7714
kaj.nordgren@businessfinland.fi

Kuvat

Linkit

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Business Finland startade en kampanj om hållbar gruvdrift och kritiska mineraler28.4.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande

Kritiska mineraler och strategiska råvaror har nu en stor marknadsdriven efterfrågan när olika länder investerar i att säkra leveranskedjan för mineraler och i miljömål. Business Finland startade en årslång kampanj för att stödja hållbar förnyelse av den finska gruv- och mineralsektorn med tio miljoner euro. ”Gruvornas negativa miljöpåverkan måste minskas och försörjningsberedskapen i Finland garanteras”, säger Satu Penttinen från Business Finland, som har utsetts att leda kampanjen.

Business Finland aloitti kestävän kaivosteollisuuden ja kriittisten mineraalien kampanjan28.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote

Kriittisille mineraaleille ja strategisille raaka-aineille on nyt suurta markkinalähtöistä kysyntää, kun eri maat investoivat mineraalien toimitusketjujen turvaamiseen ja ympäristötavoitteisiin. Business Finland aloitti vuoden mittaisen kampanjan, joka tukee suomalaisen kaivos- ja mineraalisektorin kestävää uudistumista 10 miljoonalla eurolla. “Kaivosten haitallisia ympäristövaikutuksia tulee pienentää ja Suomelle taattava huoltovarmuus”, sanoo kampanjan vetäjäksi nimetty Satu Penttinen Business Finlandista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye