Hyvinvointialueiden tuoreet rahoituslaskelmat helpottavat Pirkanmaan talouden tilannetta - sopeutustoimia silti jatkettava
Valtiovarainministeriö julkaisi tänään hyvinvointialueiden vuoden 2025 ennakollisen rahoituslaskelman. Pirkanmaalle tuleva valtion rahoituksen jälkikäteiskorvaus ei muuta hyvinvointialueen säästötoimenpiteiden tarvetta mutta voi vaikuttaa niiden määrään ja laajuuteen.
Valtiovarainministeriön ennakollinen rahoituslaskelma vuodelle 2025 lisää hyvinvointialueiden rahoitusta vuoden 2024 rahoitukseen verrattuna noin 2,1 miljardia euroa. Valtion rahoitus kasvaa, koska rahoituksen tasoa korjataan lakisääteisesti määritellyllä niin sanotulla jälkikäteistarkastuksella. Ensimmäinen jälkikäteistarkistus tehdään vuoden 2023 toteumatietojen perusteella vuoden 2025 rahoitukseen. Arvio vuoden 2025 jälkikäteistarkistuksesta on laskettu hyvinvointialueiden vuoden 2023 tilinpäätöstietojen perusteella.
Muutoksessa on tärkeä huomata, että kokonaisuudessaan rahoitusvaje on yhä suuri, sillä jälkikäteistarkastus koskee tässä vaiheessa vain vuotta 2023 ja toteutuu vuoden 2025 rahoituksessa. Se ei korjaa vuoden 2024 rahoitusvajetta.
Laskelmat herättävät toiveikkuutta
Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueen huhtikuun lopulla julkaistun osavuosikatsauksen mukaan taloustilanne näyttää ennakoitua vaikeammalta. Sen perusteella ennakoidaan kuluvalle vuodelle noin 63 miljoonan euron alijäämää, josta kaksi kolmasosaa kertyisi ostopalveluista. Talousarviossa oli varauduttu kaikkiaan 24 miljoonan euron alijäämään.
- Jälkikäteiskorvauksen myötä saatava lisärahoitus on Pirkanmaalle erittäin tervetullutta. Lisärahoitus ei muuta säästötoimien tarvetta, mutta voi vaikuttaa niiden määrään ja laajuuteen, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Tavoitteena on saada Pirkanmaan talous pitkällä aikavälillä tasapainoon. Linjaukset lisätoimien laajuudesta ja sisällöstä tehdään alkukesästä 2024.
- Olemme tasapainottaneet toimintaa ja taloutta määrätietoisesti jo syksystä 2023 alkaen. Tavoitteena on saada talous lainsäädännön mukaisesti tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä. Tehtävä on vaikea, sillä väestön profiilin ja määrän muutokset ovat alueella suuria, mutta tuoreet laskelmat tuovat toivoa siitä, että tehtävässä voidaan onnistua.
Erhola pitää onnistumisen kannalta keskeisenä tiivistä ja samaan suuntaan katsovaa yhteistyötä alueen viranhaltijajohdon, poliittisten päättäjien ja henkilöstön kanssa.
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kiireellisten terveysasioiden hoitoon muutoksia Urjalassa ja Akaassa 1.6.202416.5.2024 08:44:16 EEST | Tiedote
Urjalan lähiasemalla hoidetaan 1.6.2024 alkaen kiireellisiä asioita vain ajanvarauksella.
Aluehallitus käsittelee henkilöstökertomusta 20.5.16.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Aluehallituksella on kokous maanantaina 20.5. klo 13.30 talousseminaarin jälkeen. Kokouksessa käsitellään muun muassa viime vuoden henkilöstökertomusta.
Muutoksia Kangasalan ja Pälkäneen asemien asiakaspalvelupisteisiin15.5.2024 14:04:12 EEST | Tiedote
Kangasalla Vatialan, Ruutanan ja Sahalahden lähiasemilla asiakaspalvelupiste on 27.5.2024 alkaen avoinna kerran viikossa ja Pälkäneen lähiasemalla arkiaamupäivisin. Muutos ei vaikuta vastaanottojen toimintaan eikä asemien puhelinpalvelun aukioloaikoihin.
Lähitorit tarjoavat matalan kynnyksen palveluneuvontaa ja ohjausta maahan muuttaneille toukokuusta alkaen14.5.2024 12:05:02 EEST | Tiedote
Lähitorit tarjoavat sosiaali- ja terveyspalveluiden neuvontaa ja ohjausta kaikenikäisille. Toukokuussa alkaa kokeilu, jonka myötä myös maahan muuttaneet voivat saada neuvontaa ja ohjausta lähitoreilta.
Aluevaltuusto hyväksyi investointisuunnitelman ja keskusteli osavuosikatsauksesta sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluista13.5.2024 22:13:52 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen investointisuunnitelman vuosille 2025-2028 ja lähetti sen sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön ja valtiovaranministeriön käsiteltäväksi. Valtuustossa käytiin myös laajaa keskustelua osavuosikatsauksesta sekä mielenterveys- ja päihdepalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme