Kysely: Lääkäreiltä kovaa kritiikkiä työn käytännöistä ja työkuormasta: ”Fokus potilaisiin, ei järjestelmiin”
2.5.2024 06:00:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Tuore kysely paljastaa, mihin asioihin lääkärit eivät ole tyytyväisiä työelämässä. Lääkärit kaipaavat muutoksia johtamiskulttuuriin, työtehtäviin ja työn joustavuuteen.

Lääkärit toivovat merkittäviä muutoksia työelämään. Asia selviää Duunitorin ja Lääkäriportaalin tuoreesta lääkärikyselystä.
Kyselyssä selvitettiin lääkärien työnhakutottumuksia. Lisäksi kysyttiin, mitä he haluaisivat muuttaa työelämässä. Moni vastaaja toivoi muun muassa parempaa johtajuutta, työtehtävien rajaamista, kevyempää työkuormaa ja joustavampaa työarkea.
”Väestö ikääntyy, ja on selvää, että tulemme tarvitsemaan lisää hyviä lääkäreitä. Lääkäripulaan on ehdotettu ratkaisuksi koulutuspaikkojen lisäämistä, mutta se ei yksin riitä. Myös työnantajien on ryhdistäydyttävä ja otettava vastuuta tilanteesta”, sanoo Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen.
”Lääkäreille lääkärien työt”
Eniten lääkärien työnhakuun vaikuttaa työtehtävän kiinnostavuus. Kyselyyn vastanneista 94 prosenttia on sitä mieltä, että tehtävän houkuttelevuus vaikuttaa paljon tai erittäin paljon siihen, millaisesta työpaikasta he innostuvat.
Monet kuitenkin toivovat työtehtävien rajaamista, jotta he voisivat keskittyä potilastyöhön.
”Harkitsen osa-aikatyöhön siirtymistä juuri siksi, että lääkäreiden oletetaan venyvän ja vanuvan joka suuntaan, työmäärä on ajoin kohtuuton ja vapaa-aika menee paljolti palautumiseen.”
”Lääkäreille lääkärien työt. Tarvitsemme avustavaa henkilökuntaa siivoojista sihteereihin. Potilaille pitää aidosti olla aikaa. Lääkärin pitäisi voida keskittyä potilaaseen eikä tietokoneeseen. Potilastietojärjestelmät joustaviksi, nopeiksi ja yhteensopiviksi”, kommentoi eräs vastaaja.
Samoilla linjoilla on myös moni muu vastaaja.
”Yhdelle ihmiselle vain yhden ihmisen työt. Fokus potilaisiin, ei tietojärjestelmiin.”
”Tietojärjestelmän pitää olla aikaa säästävä eikä aikaa vievä. Kiirettä pitää saada vähemmäksi eli työtahtia pitää rauhoittaa. Lääkärien pitää saada tehdä lääkärien töitä, ja tietokoneen osuus pitää saada pienemmäksi.”
”Vähennetään tietotekniikan ottamaa valta-asemaa työnkuvassa. Nyt häntä heiluttaa koiraa.”
”Sairasta henkilöstöjohtamista”
Myös työnantajan maine vaikuttaa siihen, herääkö työnhaussa olevan lääkärin kiinnostus. Kyselyyn vastanneista 81 prosenttia kertoo maineen vaikuttavan paljon tai erittäin paljon.
Maineen suhteen riittää avointen kommenttien perusteella tehtävää. Moni nostaa esille esimerkiksi huonon johtamisen, joka näkyy erityisesti julkisella puolella.
”Sairaaloissa on aika sairasta henkilöstöjohtamista, voi kunpa siihenkin tulisi jotain korjausta. ’Sen kun lähdette, kyllä tulijoita on jonossa’ ei oikein toimi nykyaikana.”
”Kunnallisen organisaation ongelma ei ole huono palkka, vaan mahdottoman huono johtaminen. Lääkärit kyllä jäävät julkiselle, jos heidän annetaan tehdä eettisesti kestävästi lääkärin työtä.”
Vastausten joukossa on tarjolla myös ratkaisuehdotuksia tilanteeseen.
”Lähiesihenkilöille vähemmän alaisia, jotta esihenkilö ehtii oikeasti tutustua alaisiinsa ja kuunnella heitä. Esihenkilön pitäisi olla tavoitettavissa ja kiinnostunut alaisistaan sekä heidän jaksamisestaan. Jos johtaminen on kunnossa, niin lääkärit viihtyvät ja pysyvät.”
”Joustoa työaikoihin”
Myös joustot vaikuttavat siihen, millaisesta työpaikasta lääkärit kiinnostuvat. Kyselyyn vastanneista 74 prosenttia sanoo työaikojen joustavuuden vaikuttavan paljon tai erittäin paljon kiinnostuksen heräämiseen.
Avoimet vastaukset tosin kielivät siitä, että joustoa ei ole tällä hetkellä riittävästi.
”Joustavuutta työaikoihin. Omalla alalla etätyö ei ole mahdollista, enkä välttämättä sitä niin kaipaakaan. Mutta olisi mukava, jos työelämä olisi muuta kuin säntillisesti 8–16 joka päivä.”
”Nykyajan työntekijät kaipaavat joustoa työaikoihin ja mahdollisuutta tehdä osa-aikaista työtä sekä etätöitä siltä osin kun työtehtävät sallivat. Nämä pitäisi mahdollistaa myös lääkäreille kunnallisella puolella.”
Osa-aikatyö nousee esille muissakin vastauksissa.
”Osa-aikaiset työsuhteet tulisi sallia. Osa-aikainen työntekijä on työnantajalle aina parempi kuin pois lähtenyt työntekijä.”
Erään vastaajan mukaan lääkäreille pitäisi ainoastaan antaa raamit, joissa työt on tehtävä.
”Luottakaa työntekijöihin. He osaavat ihan itse parhaiten sen, mitä ovat tekemässä ja osaavat suunnitella työn sisällön.”
Duunitorin ja Lääkäriportaalin lääkärikyselyssä selvitettiin, miten lääkärit hakevat töitä ja millaisilla asioilla on vaikutusta lääkärien työnhakuun. Lääkärikysely toteutettiin maaliskuussa 2024, ja siihen vastasi yhteensä 224 henkilöä Lääkäriportaalin ja Duunitorin kanavissa.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 5857 001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2023 Duunitorilla vierailtiin yli 50 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla” – nämä asiat karkottavat työnhakijat24.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreessa työnhakututkimuksessa vain kolmannes työnhakijoista arvioi viimeisimmän hakukokemuksensa hyväksi. Työnantajilla on ruusuisempi kuva todellisuudesta. Lue, mikä turhauttaa hakijoita, miksi he keskeyttävät hakemisen ja miksi huono hakijakokemus tulee kalliiksi.
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uusi tutkimus: yhä useampi työssäkäyvä on lähtökuopissa – tyytyväisetkin harkitsevat vaihtoa10.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreen työnhakututkimuksen mukaan moni suomalainen etsii nyt uusia mahdollisuuksia. Työmarkkinoilla on myös liikkeellä aiempaa enemmän osaajia, joilla on jo työpaikka. Asiantuntija kertoo, mikä auttaa tavoittamaan kysytyimmät ammattilaiset.
Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan3.9.2026 11:40:33 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.
Palkan kertominen on edelleen harvinaisuus – nämä alat erottuvat joukosta27.8.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Osaajat toivovat palkka-avoimuutta rekrytointiin, mutta valtaosa työnantajista ei kerro vieläkään palkkaa työpaikkailmoituksissa. Lue, millä aloilla avoimuus on yleisintä ja miksi se hyödyttää sekä työnhakijoita että työnantajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

