Vahvaa kasvu- ja muutosjohtamisen osaamista Aalto EE:n johtoon

Jaa

Kauppatieteiden maisteri Reetta Ruusunen aloitti Aalto EE:n uutena liiketoiminta-alueen johtajana huhtikuussa.

Aalto EE:n uudeksi liiketoiminta-aluejohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Reetta Ruusunen. Hän vastaa tehtävässään Aalto EE:n strategisen suunnan ja kasvutavoitteiden johtamisesta ja kehittämisestä. Ruusunen aloitti työt Aalto EE:ssä 8. huhtikuuta.

Muun muassa tekoälyn ja muiden teknologioiden nopea kehitys sekä pyrkimys vihreään siirtymään myllertävät nyt työelämää ja työnteon tapoja vauhdilla. Myös koulutusala mullistuu, ja koronapandemia nopeutti muutosta omalta osaltaan.

Aalto EE tarjoaa perinteistä liikkeenjohdon koulutusta, mutta tukee monin tavoin jokaisen työelämässä olevan ihmisen jatkuvaa oppimista. Kaiken koulutustarjonnan taustalla on Aalto-yliopiston tieteelliseen tutkimukseen pohjaava, luotettava osaaminen.

”Aalto EE on ollut itselleni urani aikana se toimija, jonka puoleen olen kääntynyt, kun olen halunnut täydentää osaamistani”, Ruusunen sanoo.

Aalto-yliopisto tuo yhteen kauppatieteitä, taidetta ja muotoilua sekä tekniikkaa, mikä heijastuu vahvasti myös Aalto EE:n tekemiseen. Se kiehtoo Ruususta.

”Olen koko urani kehittänyt liiketoimintaa, usein teknologioiden avulla. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut muotoilumenetelmistä ja käynyt opiskelemassakin aihetta Aalto EE:ssä.”

Osaamisen kehittämiselle on entistä suurempi kysyntä

Työelämän valtavassa murroksessa osaamisen kehittämiselle on entistä suurempi kysyntä. Aalto EE:llä onkin kunnianhimoiset kasvutavoitteet lähivuosille. Tavoitteet herättivät osaltaan Ruususen kiinnostuksen roolia ja työnantajaa kohtaan.

Ruususella on vahvaa kokemusta liiketoiminnan kasvattamisesta ja kansainvälisten yritysten muutoksen johtamisesta. Hän on toiminut johtavassa asemassa johdon konsultoinnin alalla yli kymmenen vuotta.

Aalto EE:hen Ruusunen siirtyi konsulttiyhtiö Knowitin palveluksesta, missä hän auttoi asiakasyrityksiään kehittämään ja viemään käytäytäntöön erityisesti kasvu- ja brändistrategioitaan.

”Reetalla on ainutlaatuisen vahvaa kokemusta digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä ja asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta vaativissa muutoksissa. Se on juuri sitä, mitä Aalto EE tarvitsee tällä hetkellä. Uskon myös, että hänen johtamistyylinsä sopii hyvin Aalto EE:n kulttuuriin”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaava johtaja Tom Lindholm.

Kokeneena muutosjohtajana Ruusunen uskoo, että organisaation ollessa muutoksessa on tärkeää kommunikoida selkeästi, mikä valittu suunta on, mitä muutoksilla tavoitellaan ja miten ne vaikuttavat ihmisten työnteon tapoihin. Klassinen miksi-kysymys on tärkeä: johdon pitää pystyä avaamaan muutoksen taustoja ja syitä.

”Empaattinen mutta jämäkkä”

Uudessa roolissaan Ruusunen toimii myös useamman tiiminvetäjän esihenkilönä ja on osa Aalto EE:n johtoryhmää.

Johtajana hän haluaa olla ”empaattinen, mutta jämäkkä” ja haastaa ihmisiä kehittymään. Psykologinen turvallisuus ja osallistaminen ovat tärkeitä arvoja. Hyvä esihenkilö varmistaa, että tiimiläisillä on turvallinen olo jakaa huoliaan eikä heitä jätetä yksin hankaliin tilanteisiin.

Ensimmäisten työviikkojensa aikana Ruusunen on ollut ilahtunut siitä, miten intohimoisesti Aalto EE:lle suhtaudutaan omaan työhön ja toimialaan. ”Asiakkaalle halutaan tarjota parasta. Samalla työkulttuuri on todella lämminhenkinen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye