GRK rakentaa Fortumille tuotantolaitoksen Espooseen
Fortum rakentaa päästötöntä sähköpohjaista kaukolämmöntuotantoa Espooseen. GRK on valittu hankkeen pääurakoitsijaksi. Tuotantolaitoksen rakennustyöt alkavat keväällä 2024 ja työt päättyvät syksyllä 2025. Nuijalan kaukolämpölaitoksen arvo on noin 26 miljoonaa euroa.
Joustavan sähköpohjaisen tuotannon lisääminen on osa Fortumin ja Espoon kaupungin yhteistä Espoo Clean Heat -ohjelmaa, jonka aikana Fortum muuttaa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueen kaukolämmön hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.
Ohjelman myötä Fortum rakentaa uutta päästötöntä sähköpohjaista kaukolämmöntuotantoa Espooseen. Yksi Fortumin tuotantolaitoksista rakennetaan Nuijalan alueelle. Tähän tuotantolaitokseen tulee 50 megawatin sähkökattila ja 800 megawattitunnin lämpöakku.
GRK vastaa tuotantolaitoksen rakentamisesta. Nuijalan tuotantolaitoksen rakennustyöt alkavat toukokuussa 2024, ja tuotannon on tarkoitus käynnistyä lämmityskaudelle 2025–26.
Espoon Nuijalaan rakennettava laitos kattaa valmistuttuaan noin 10 prosenttia koko sähköisen kaukolämmöntuotannon kapasiteetista. Laitoksen käyttöönotto auttaa osaltaan korvaamaan fossiilisten ja biopohjaisten polttoaineiden käyttöä.
”On hienoa päästä tekemään tätä projektia Fortumille, koska haluamme tehdä tämäntyyppisiä projekteja. Tässä vahvuuksiamme ovat maarakennustyöt ja projektin johtaminen pääurakoitsijana. Rakennamme koko laitoksen, mutta tuotantolaitoksen prosessi, sähkökattilat ja akku ovat erillishankintoja”, projektinjohtaja Vesa Noutia GRK:lta kertoo.
GRK hakee kasvua teollisuusrakentamisesta
GRK tunnetaan julkisen alan infrarakentajana, mutta yritys tekee koko ajan projekteja myös yksityisille asiakkaille, kuten teollisuudelle. Tässä on onnistuttu, sillä vuonna 2023 GRK:n laskutuksesta noin 33 prosenttia muodostui yksityisistä hankkeista.
GRK toteuttaa yksityisille asiakkaille esimerkiksi maarakennustöitä, pohjanvahvistusta, louhintaa, kunnallistekniikka, betoni- ja asfalttitöitä, runkojen rakentamista sekä erilaisia asennuksia teollisuuslaitoksiin.
”Toteutamme teollisuusrakentamisen urakoita eri puolella Suomea. Teollisuus, logistiikka, voimalaitokset, asemarakennukset – me taivumme moneen. Olemme olleet mukana tehdasprojekteissa, kauppojen maarakennustöissä, asemien sekä pysäköintihallien rakentamisessa. Yksi hyvä esimerkki osaamisestamme on Finnoon metroaseman rakentaminen – siinä toteutettiin erittäin haastava kokonaisuus maan alle”, GRK:n taito- ja väylärakentamisen liiketoimintajohtaja Jaakko Mäkelä sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko MäkeläLiiketoimintajohtaja, taito- ja väylärakentaminen
Puh:+358 50 377 51 52jaakko.makela@grk.fiGRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 546 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa ja GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
Ravinteet talteen ja kiertoon Lohjan Munkkaan tutkimus- ja kehityshankkeessa14.5.2024 11:12:14 EEST | Tiedote
GRK, Rosk’n Roll, Kiertoravinne ja Redono ovat aloittaneet yhdessä hankkeen, jonka päätavoitteena on luoda Lohjan Munkkaan jätekeskukseen erilaisten biomateriaalien kiertotalouden ekosysteemi. Yritykset testaavat muun muassa, miten biohiili soveltuu eri käyttötarkoituksiin jätevesien puhdistamisesta sienten viljelyyn ja peltojen maanparannukseen.
GRK rakentaa uuden sillan Tornionjoen yli - urakan arvo on noin 12 miljoonaa euroa8.5.2024 10:47:15 EEST | Tiedote
GRK:n Ruotsin maayhtiö GRK Sverige AB on voittanut uuden siltaprojektin. Trafikverket on valinnut GRK:n pääurakoitsijaksi projektiin, jossa Tornionjoen yli rakennetaan kokonaan uusi silta Pajalan kunnassa. Urakan arvo on noin 138 miljoonaa Ruotsin kruunua, eli noin 12 miljoonaa euroa.
GRK on valittu toteuttamaan merkittävää tieliikennehanketta Virossa, arvo noin 14 miljoonaa euroa23.4.2024 12:25:35 EEST | Tiedote
Viron liikennevirasto Transpordiamet on valinnut GRK:n toteuttamaan Tallinnan kehätiellä sijaitsevaa tieliikennehanketta. Projektin aikana GRK purkaa ja uudelleenrakentaa maantiesillan sekä rakentaa kehätielle uudet liittymät. Projekti alkaa kesällä 2024, ja rakennustyöt valmistuvat syyskuussa 2025. Urakan arvo on 13,8 miljoonaa euroa.
GRK jatkaa Uudenmaan ratojen kunnossapitoa11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
GRK jatkaa radan päällysrakenteen ja turvalaitteiden kunnossapitoa Uudellamaalla. Väyläviraston ja Fintraffic Raide Oy:n kanssa solmittuun kunnossapitosopimukseen on sisältynyt mahdollisuus optiokauteen, jonka käytöstä on sovittu osapuolten kesken. Optiokauden myötä GRK jatkaa ratojen kunnossapitoa vilkkaalla Uudenmaan alueella 31.3.2027 saakka. Sopimuksen arvo on noin 56 miljoonaa euroa.
GRK jatkaa sähkörata- ja vahvavirtajärjestelmien kunnossapitoa Tampereen alueella11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
GRK jatkaa sähkörata- ja vahvavirtajärjestelmien kunnossapitoa Tampereen käyttökeskusalueella. Väyläviraston kanssa solmittuun kunnossapitosopimukseen on sisältynyt mahdollisuus kahden vuoden mittaiseen optiokauteen, jonka käytöstä on sovittu osapuolten kesken. Optiokauden myötä GRK jatkaa kunnossapitoa 31.12.2026 saakka. Sopimuksen arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme