Näin poistat punkit oikein
Punkkien puremat ovat tavallisia niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin. Purema ei yleensä ole vaarallinen, mutta kiinnittynyt punkki tulee irrottaa iholta mahdollisimman pian.
Mitä lyhyemmän aikaa punkki ehtii olla kiinnittyneenä, sitä pienempi riski punkin levittämille taudeille on. Siksi kiinnittynyt punkki tulee poistaa iholta mahdollisimman pian. Punkit levittävät erilaisia tauteja, joista ihmiselle vakavia ovat borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus.
Irrota punkki rauhallisesti
Ennen punkin irrottamista kädet tulee pestä huolellisesti. Punkin irrottamisen kannattaa käyttää kapeakärkisiä pinsettejä, punkkipihtejä, -rautaa tai -lassoa.
”Tartu pinseteillä punkkiin mahdollisimman läheltä ihon pintaa ja poista punkki hitaasti vetämällä. Älä kierrä, vaan vedä tasaisesti suoraan ylöspäin välineen ohjeen mukaisesti. Kun punkki on irrotettu, puremakohta kannattaa puhdistaa desinfiointiaineella”, apteekinhoitaja Hanna Forsberg Yliopiston Apteekista sanoo.
Puremakohtaa kannattaa seurata tulevien viikkojen ajan. Jos puremakohtaan ilmestyy halkaisijaltaan yli viiden senttimetrin rengasmainen ihottuma, tulee hakeutua lääkäriin mahdollisen borrelioositartunnan varalta.
Myös jos punkin pureman jälkeen ilmaantuu kuumetta, päänsärkyä, lihas- ja nivelsärkyä tai väsymystä ja huimausta, on syytä hakeutua lääkäriin.
Oikeanlainen vaatetus auttaa suojautumaan punkeilta
Helpointa punkeilta on suojautua kiinnittämällä huomiota pukeutumiseen. Kun ulkoilee alueilla, joissa punkkeja esiintyy, kannattaa käyttää pitkähihaista paitaa ja pitkiä housuja. Vaaleista vaatteista punkki on helpompi erottaa kuin tummista.
”Kodin lääkekaappiin tai mökille voi myös varata iholle levitettävää punkkikarkotetta. Karkotetta käytettäessä tulee aina tarkistaa annosteluohje eri ikäisille ihmisille, ” Forsberg sanoo.
Ulkoilun jälkeen kannattaa tehdä punkkitarkastus. Näin mahdolliset punkit eivät ehdi kiinnittyä ihoon pitkäksi aikaa.
”Tarkasta huolellisesti ainakin kainalot, nivuset, päänahka, korvantaukset, vatsa, selkä ja polvitaipeet. Iholla kiinni olevat punkit saattavat muistuttaa luomia ja siksi jokainen ihon tumma kohta kannattaa käydä tarkasti läpi”, Forsberg neuvoo.
Myös lemmikin turkki on syytä käydä ulkoilun jälkeen läpi tiheällä kammalla tai sormilla tunnustellen. Lemmikkeihin punkit tarttuvat useimmiten päähän, niskaan, kaulaan tai rintaan. Punkkien välttämiseksi koirat ja kissat kannattaa suojata jo keväällä punkkikarkotteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Forsbergapteekinhoitaja, proviisori, Yliopiston Apteekki
Puh:03 271 7114etunimi.sukunimi@ya.fiTietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Suojaudu oikein auringolta13.5.2024 10:10:25 EEST | Tiedote
Lämpimät kevätpäivät houkuttelevat viettämään aikaa ulkona. Keväällä ja kesän kynnyksellä UV-indeksi kohoaa, vaikkei lämpötila nousisi vielä kovin korkeaksi. Talven jälkeen aurinkoon tottumaton iho on erityisen tärkeää suojata auringolta.
Vinkit siitepölyallergian hoitoon12.4.2024 08:48:11 EEST | Tiedote
Siitepölykausi alkaa Suomessa jo kevättalvella ja jatkuu pitkälle syksyyn. Siitepölyallergia aiheuttaa tavallisesti hengitystie- ja silmäoireita. Tällä hetkellä lepän ja koivun siitepölyä on koko Suomessa.
Yliopiston Apteekin vuosikertomus 2023 on julkaistu26.3.2024 08:49:48 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin vuosikertomus 2023 on julkaistu verkkosivuillamme. Vuosikertomus on ensimmäistä kertaa toteutettu kestävyysraportoinnin GRI-standardia soveltaen.
Yliopiston Apteekki aloittaa lääkkeiden pikakuljetukset Savonlinnassa Woltin kanssa25.3.2024 09:55:20 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekki tuo verkkoapteekkiinsa ya.fi uuden nopean toimitustavan ja aloittaa yhteistyön Woltin kanssa. Lääkkeet ja hyvinvointituotteet toimitetaan asiakkaalle reilussa tunnissa.
Yliopiston Apteekki maksoi apteekkiveroa 29 miljoonaa euroa vuonna 202321.3.2024 08:30:23 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin verojalanjälki oli yhteensä 57,3 miljoonaa euroa vuonna 2023, josta apteekkiveron osuus oli yli puolet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme