Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Joutsassa
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Joutsassa vuonna 2024.

Joutsassa, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan tänä vuonna Joutsassa taajaman etelä- ja lounaispuolella Rusin, Ansion ja Vähä-Joutsan alueilla. Seudulla on vakituista asutusta ja myös maatiloja.
Yhteensä uutta maakaapelia asennetaan 60 kilometriä ja uutta ilmajohtolinjaa 10 kilometriä. Uusi runkoyhteys korvaa käyttöikänsä päähän tullutta, metsissä kulkenutta ilmajohtolinjaa.
Investoinnin arvo on 2,3 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimii Enerke Oy. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa ja niiden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Purku- ja viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2025.
Rakennustöitä tehdään tien varressa. Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Mikko Höylä kehottaa alueella liikkuvia varovaisuuteen, vaikka työmaa merkitään asianmukaisesti ja toteutetaan muita tienkäyttäjiä huomioiden.
Hankkeeseen osallistuu Järvi-Suomen Valokuitu, joka rakentaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Yhtiö investoi vuoden 2024 aikana sähköverkkoon yli 40 miljoonaa euroa, millä rakennetaan tänä vuonna vajaat 1000 kilometriä uutta toimitusvarmaa verkkoa. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko HöyläprojektipäällikköJärvi-Suomen Energia Oy
Puh:0102104375mikko.hoyla@sssoy.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa29.4.2025 08:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa vuonna 2025.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla28.4.2025 09:58:26 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 16–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa24.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla22.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme