Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyskysely: Yksinäisyys näkyy mielenterveysongelmina – vain harvalle on tarjottu apua
Kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista puolet koki haitallista yksinäisyyttä ja heistä peräti 43 % tunsi, ettei voi itse vaikuttaa yksinäisyyteensä. Yksinäisyys aiheuttaa mielenterveysongelmia ja vaikeuttaa opintoja. Kyselyyn vastasi 1975 opiskelijaa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ympäri Suomen.

Peräti puolet (51 %) kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista koki yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Yksinäisyyttä kokevat opiskelijat kertoivat, että yksinäisyys heijastuu keskeisesti jaksamiseen (77 %) ja mielenterveyteen (64 %). Yksinäisyys on yhteydessä myös keskittymisvaikeuksiin ja poissaoloihin opinnoista. Merkille pantavaa on, että yksinäisyyttä kokevista jopa 43 % vastasi, ettei pysty vaikuttamaan yksinäisyyteen.
”Motivaatiota opiskella tutkinto loppuun ei juurikaan ole, koska kaikki työ täytyy tehdä yksin.”
Vain harva, 5 % yksinäisyyttä kokevista opiskelijoista oli saanut apua yksinäisyyteensä korkeakoulustaan ja joka kymmenes koki, ettei korkeakoulu panosta yksinäisyyden vähentämiseen. Ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi korkeakouluissa on kuitenkin olemassa.
– Opinnot voivat olla ajoittain hyvin itsenäisiä, joten on tärkeää mahdollistaa säännöllisiä kohtaamisia opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Opiskelijoiden sosiaaliset suhteet kampuksella ja vapaa-ajalla ovat kriittisen tärkeitä jaksamiselle opinnoissa. Sosiaaliset suhteet luovat turvaverkon, jota muiden korkeakouluissa tarjottavien tukimuotojen on vaikea korvata, sanoo HelsinkiMission yksinäisyystyön asiantuntija Pauliina Pudas.
Opiskelijoista vain 40 % vastasi tapaavansa viikoittain kavereita kasvokkain. Opiskelijoiden ryhmäytymiseen on tärkeää panostaa korkeakouluissa koko opintojen ajan. Opiskelijat tarvitsevat vertaistukea ja sosiaalista vuorovaikutusta koko opintojen ajan, ja tämä tuki vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin.
Ratkaisuja korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseen
Korkeakoulujen ja järjestöjen välinen tiivis yhteistyö ja oikea-aikainen palveluohjaus on keskeistä korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseksi.
– Opiskelijat tarvitsevat huomiota ja apua yksinäisyyden tunnistamiseen ja puheeksi ottoon läpi opintojen. Korkeakouluissa yksinäisyyttä tulee tunnistaa laajemmin säännöllisten kyselytutkimusten avulla ja tarjota yksinäisyysohjelmaa osana opiskelijoiden hyvinvointipalveluja sanoo Pudas.
Keinoja korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseen on kehitetty yhteistyössä järjestöjen ja korkeakoulujen kanssa. Osana Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanketta HelsinkiMissio ja Nyyti ry ovat lisänneet opiskelijoiden ja opiskelijoiden parissa toimivien tietoisuutta yksinäisyydestä ilmiönä ja tarjolla olevista toimista yksinäisyyteen vaikuttamiseksi sekä edistäneet aiheen jalkautumista osaksi korkeakoulujen arkea.
HelsinkiMissio on kouluttanut korkeakoulujen henkilökuntaa yksinäisyyden ymmärtämiseen, tunnistamiseen ja puheeksi ottoon sekä Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) henkilökuntaa HelsinkiMission yksinäisyysohjelman käyttöön.
Nyyti on kouluttanut opiskelijoiden parissa toimivia ammattilaisia käsittelemään yksinäisyyteen liittyviä kysymyksiä opiskelijoiden kanssa ryhmämuotoisesti.
YTHS ohjaa ensimmäisen vuoden opiskelijoita terveysstarttikyselyn yhteydessä palveluiden piiriin. Jos opiskelija kokee haitallista yksinäisyyttä, hänet ohjataan olemaan halutessaan yhteydessä Nyytin vertaisryhmään, omaan terveydenhoitajaan tai HelsinkiMission yksinäisyysohjelmaan suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Kyselyn on toteuttanut HelsinkiMissio syksyllä 2023 (18.10.–1.12.2023)
Vastauksia keräsivät Nyyti, SYL, Samok, monet ainejärjestötoimijat ja korkeakoulut. Kyselyssä oli 1975 vastaajaa, 62 % yliopistoista ja 39 % ammattikorkeakouluista.
Kysely on toteutettu osana Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanketta. Hankkeen tavoitteena on vähentää opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja lisätä opiskelijoiden parissa toimivien valmiuksia ja osaamista kohdata yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita. Hanke on valtakunnallinen ja toiminta on avointa kaikkien korkeakoulujen opiskelijoille sekä opiskelijoiden parissa toimiville. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Nyyti sekä HelsinkiMissio.
Tutustu Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyskysely 2024 -raporttiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina Backberg
Viestintäpäällikkö
HelsinkiMissio
kristiina.backberg@helsinkimissio.fi
puh. 044 733 1544
Lisätietoja Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeesta:
Hankepäällikkö
Annina Lindberg
Nyyti ry, Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke
annina.lindberg@nyyti.fi, 050 341 7473
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi.
Toimimme lähes sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#YhdessäYksinäisyysVoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
Myötätuntoa kolmella kielellä – Minä riitän -opas nyt myös englanniksi21.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
HelsinkiMission suosittu Minä riitän -opas julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa englanniksi nimellä I am Good Enough – Guide for Self-Compassion. Samalla myös suomen- ja ruotsinkieliset versiot on päivitetty entistä myötätuntoisemmiksi ja ajankohtaisemmiksi. Oppaat tarjoavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin ja itsemyötätunnon vahvistamiseen arjessa. Englanninkielinen opas tekee tärkeän sisällön saavutettavaksi yhä useammalle.
Vantaalla nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet – Gettogymi pitää nuoret poissa kadulta15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten yksinäisyys on lisääntynyt. Pahimmillaan se voi näyttäytyä väkivaltaisena käyttäytymisenä ja ulossulkemisena. Nuorten kasvava väkivaltainen käytös ja jengiytyminen herättävät huolta. HelsinkiMission Gettogymi on lähiösali, joka ehkäisee ja vähentää väkivaltaista käyttäytymistä. Se tarjoaa nuorelle yhteisön ja näköalan tulevaisuuteen.
HelsinkiMission muutosneuvottelut ovat päättyneet3.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
HelsinkiMission marraskuussa 2024 käynnistämät muutosneuvottelut ovat päättyneet. Pääosin neuvottelut saatiin päätökseen 31.12.2024 mennessä. Musiikkikeskus Resonaarin osalta neuvottelut jatkuivat maaliskuulle johtuen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) päätöksestä asiantuntijapalvelun rahoituksen alasajosta vuoteen 2026 mennessä.
HelsinkiMissio ja Finnkino aloittavat yhteistyön yksinäisyyden vähentämiseksi Suomessa31.3.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Finnkino ja HelsinkiMissio aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vähentää suomalaisten kokemaa yksinäisyyttä ja edistää yhteisöllisyyttä. Kaksivuotisen yhteistyön aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ja kampanjoita, jotka kannustavat ihmisiä yhteisiin elämyksiin ja kohtaamisiin.
Kaverikorneri Kevätmessuilla tarjoaa kohtaamispaikan ja kahvihetkiä24.3.2025 10:07:13 EET | Tiedote
HelsinkiMission Kaverikorneri Kevätmessuilla 28.–29.3. tarjoaa messukävijöille kohtaamispaikan, jossa voi rauhoittua, nauttia kahvia ja keskustella vapaaehtoisten kaverien kanssa. Kaverikorneri on osa Messukeskuksen ja HelsinkiMission yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme