Asuntokauppa kävi huhtikuussa kaksinumeroisilla kasvuluvuilla
Kiinteistömaailman Pulssi 3.5.2024

Kiinteistömaailma välitti huhtikuussa 2024 yhteensä 918 myynti- ja vuokrakohdetta, joista 675 oli käytettyjen asuntojen välitystä, 11 uudiskohteiden välitystä ja 232 vuokravälitystä. ”Asunto- ja kiinteistökaupassa huhtikuusta tuli selkeästi eli reilut 12 prosenttia edellisvuotta parempi, ja vuokravälityksessä ylsimme lähes 30 prosentin kasvuun”, kertoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.
Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikaisen mukaan kauppa vilkastui huhtikuussa edellisvuoteen nähden kaikissa asuntotyypeissä, mutta ennen muuta omakotitalokaupassa (+16%) ja rivitalokaupassa (+29%). Kerrostalokaupassa kasvua on 5%.
”Asuntomyymälöistämme kantautuvat odotukset loppukeväälle ovat selvästi nousujohteiset. Olemme saaneet kohteita myyntiin viikko viikolta kasvavan määrän, ja – mikä tärkeintä – myyjien ja ostajien käsitys hintatasosta on alkanut lähentyä toisiaan. Markkinatilanteeseen nähden ylisuuria hintaodotuksia on nyt myyjäpuolella vähemmän, mikä mahdollistaa kauppojen syntymisen”, sanoo Laurikainen.
Lisätiedot:
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 5607514
Taina Mustamo, viestintä- ja henkilöstökehittämisjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Mökkikauppakausi käynnistymässä tänä vuonna varhain7.3.2025 11:55:00 EET | Tiedote
Monin paikoin erittäin vähälumiseksi jäänyt talvi on käynnistänyt kesämökkikauppakauden tänä vuonna jo nyt. Vapaa-ajanasuntokaupassa nähtävissä on selkeä kahtiajako sen osalta, ostetaanko mökki pelkästään omaan käyttöön, vai onko sitä tarkoitus myös vuokrata.
Jälleen kaksinumeroinen kasvuluku käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen kaupassa – kasvu tehtiin nyt ”uusissa” asuntotyypeissä4.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 4.3.2025
Asuntokauppavuosi käynnistyi 27 prosentin kasvulla käytetyissä asunnoissa ja kiinteistöissä4.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi -lehdistötiedote 4.2.2025
Kiinteistömaailman vuosi 2024 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2025: Takaisin kasvuun haastavissa markkinaoloissa3.2.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2024 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 52 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä 12 800 välitystoimeksiantoa (v. 2023: 50 milj. euroa ja 12 200 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti noin 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Ylsimme molemmilla liiketoiminta-alueillamme – sekä Suomessa että Baltian maissa – kasvuun niin liikevaihdossa kuin välityskappaleissakin, mitä voi kuvata haastavassa markkinassa työvoitoksi”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä. Ketjun välittämien kohteiden arvo Suomessa vuonna 2024 oli yli 1,7 miljardia euroa, mikä on lähes 18 prosenttia kaikkien Suomessa viime vuonna myytyjen kohteiden arvosta.
Erinomainen tietolähde: asuntojen keskineliöhinnat ja kauppamäärät vuodelta 2024 julkaistu nyt postinumeroittain Kiinteistömaailman verkkopalvelussa27.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman verkkopalvelussa on nyt julkaistu asuntojen ja kiinteistöjen valtakunnalliset keskimääräiset hintatiedot ja kauppamäärät postinumeroittain vuodelta 2024. Rajauksen voi tehdä halutessaan postinumerotasoakin tarkemmin jopa asuntotyypeittäin ja huoneluvuittain, mikäli vuoden aikana on tehty kyseisestä asuntotyypistä vähintään viisi kauppaa. Tiedot esitetään vuodesta 2007 alkaen, jolloin palvelun käyttäjä pääsee viime vuoden tietojen tarkastelun lisäksi näkemään, millainen on ollut historiallinen kehitys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme