Fira rakentaa Asuntosäätiölle asuinkerrostalon Vantaalle
Rakentamisen palveluyhtiö Fira ja Asuntosäätiö ovat sopineet asuinkerrostalon rakentamisesta Vantaan Myyrmäkeen. Kilterinkaareen rakennettavaan A-energialuokan taloon valmistuu kaikkiaan 62 asuntoa. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 2024 ja kohde valmistuu keväällä 2025.
KVR-hankkeena toteutettavassa Kilterinkaari 6:ssa hyödynnetään Firan kehittämää asuntokirjastoa ja sen ratkaisuita laajasti. Asuntokirjasto on Firan laaja tietopankki, joka sisältää muun muassa valmiita arkkitehti-, rakenne- ja LVIS-suunnitteluratkaisuja. Kohteessa hyödynnetään lisäksi muun muassa esivalmistettuja Flow Modules -talotekniikka- ja kylpyhuonemoduuleita. Teollisen rakentamisen keinoin rakentamisen kustannustasoa on saatu laskettua laadusta tinkimättä.
-Osaamisemme sekä kehitystyömme kantaa hedelmää ja se näkyy alkavissa hankkeissa. Asuntorakentamisemme konseptimme on monella mittarilla edullisin, tehokkain, nopein ja turvallisin. Lisäksi lähtökohtana on tietenkin nollavirheluovutus, mikä on osoitus huippulaadustamme, kertoo Firan asuntorakentamisen johtaja Topi Laine
-Olemme iloisia voidessamme monipuolistaa vetovoimaisen Myyrmäen asuntotarjontaa yhdessä Firan kanssa toteutettavan hankkeen keinoin. Uusi asumisoikeuskohteemme tukee Asuntosäätiön tavoitteita kohtuuhintaisen ja laadukkaan asumisen lisäämisestä kasvukeskuksissa, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
Kilterinkaari sijaitsee Myyrmäen palveluiden sekä juna-aseman välittömässä läheisyydessä. 13-kerroksiseen taloon rakentuu asumisoikeusasuntoja 33 neliömetrisestä yksiöstä 81 neliömetriseen neliöön. Lähes kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Lisäksi ylimpään kerrokseen rakennetaan saunaosasto sekä terassi.
Yhteyshenkilöt
Topi LaineLinjajohtaja, asuntorakentaminenFira
Puh:+358 400 792 492topi.laine@fira.fiLinkit
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 318,2 miljoonaa euroa vuonna 2023. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Rakentamisen palveluyhtiö Firalle kelpo tulos, liikevaihto ennätykseen27.3.2024 07:54:00 EET | Tiedote
Firan vahva tilauskanta sekä oman kehitystyön tuoma kilpailukyky veivät Firan ennätysliikevaihtoon haastavassa markkinatilanteessa. Kasvun veturina toimi toimitilarakentaminen, jonka osaaminen korostui erityisesti vaativissa logistiikkahankkeissa, pysäköintilaitoksissa sekä elinkaarihankkeissa.
Firan modernisointi jatkaa toimistosaneerauksia Kruununhaassa19.3.2024 07:08:00 EET | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira aloittaa modernisointiurakan Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS) omistamassa toimistokiinteistössä Helsingin Snellmaninkadulla. Urakassa rakennuksen toimisto-osat uusitaan kauttaaltaan ja rakennuksen talotekniikka modernisoidaan.
Fira aloitti historian suurimman asuntokorjaushankkeensa – viisi kerrostaloa peruskorjataan Kannelmäessä5.3.2024 07:49:00 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut peruskorjauksen Pohjoismaisen kiinteistönomistaja ja rahastonhoitaja Areimin omistamassa taloyhtiössä Helsingin Kannelmäessä. Viidestä asuinkerrostalosta muodostuvassa taloyhtiössä tehdään linjasaneerauksen lisäksi myös laaja peruskorjaus. Urakka on Firan asuntokorjauksien historian suurin.
Fira rakentaa VAV-asunnoille 16-kerroksisen kerrostalon Myyrmäkeen8.2.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira ja VAV Asunnot Oy ovat sopineet kuusitoistakerroksisen asuinkerrostalon rakentamisesta Vantaan Myyrmäkeen. Rakentaminen alkaa kevään 2024 aikana ja A-energialuokkaan tähtäävän ARA-kohteen on määrä valmistua 2025 lopussa.
Firalle jälleen pysäköintilaitoshanke – 460-paikkainen Melkinlaiturin pysäköintilaitos rakentuu Helsingin Jätkäsaareen10.11.2023 08:11:00 EET | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira rakentaa Jätkäsaareen Helsingin kaupungin tytäryhtiö Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:lle 460-paikkaisen pysäköintilaitoksen 180-neliöisine liiketiloineen. Rakentaminen käynnistyy alkuvuodesta 2024 ja rakennus valmistuu lähialueen nykyisten ja tulevien taloyhtiöiden asukkaiden käyttöön alustavan aikataulun mukaan alkuvuodesta 2025. Hanke toteutetaan KVR-urakkana. Firalle kyseessä on jo neljäs julkisen hankinnan pysäköintitalosopimus kuluvana vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme