Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan tulvat siirtyvät pohjoista kohti

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan tulvat siirtyvät pohjoista kohti. Kiiminkijoessa virtaama kasvaa ja jääpatoriski säilyy edelleen. Oulujoen eteläpuolisten jokien jäät ovat pitkälti sulaneet ja Pyhäjoella odotetaan nyt toista tulvahuippua. Siikajoen, Tyrnävänjoen ja Temmesjoen tulvahuiput pysyvät samalla tasolla tai laskevat. Pattijoella tulvahuippu voi aiheuttaa vahinkoa. Iijoen tulvahuippua odotetaan toukokuun lopussa, vahinkoriski Iijoella on toistaiseksi arvioitu pieneksi.

Kiiminkijoki, Alakylä
Kiiminkijoki, Alakylä Kuva: Tarmo Pyykkönen

Lestijoen ja Kalajoen virtaamat ovat laskussa. Toinen tulvahuippu jäi ensimmäistä pienemmäksi.

Pyhäjoella on tulossa toinen tulvahuippu viikonloppuna. Tulvahuippu on jäämässä edellisen huipun tasolle, eli hieman keskimääräistä korkeammaksi. Pyhäjärven vedenkorkeus on ennusteen mukaan nousemassa säännöstelyn ylärajan tuntumaan lähiviikkojen aikana.

Siikajoen toinen tulvahuippu tulossa viikonloppuna. Siikajoen huippua saadaan leikattua säännöstelyn avulla ja pinta saadaan pysymään nykytason tuntumassa loppuviikon.

Myös Tyrnävänjoella ja Temmesjoella tulvahuiput ovat tulevana viikonloppuna, mutta jäävät ennusteen mukaan samalle tasolle tai pienemmiksi ensimmäiseen huippuun verrattuna. Pattijoen tulvahuippu on tulossa viikonlopun aikana ja ennusteen mukaan se voi saavuttaa vahinkorajan.

Oulunjoen eteläpuoliset joet ovat pääosin jäättömiä. Siikajoen ja Tyrnävänjoen latvoilla on vielä jäitä, jotka kuitenkin heikkenevät koko ajan veden virratessa.

Kiiminkijoen virtaama on nousussa ja huippu on tulossa ennusteen mukaan viikonlopun tai alkuviikon aikana. Joessa on edelleen suvantopaikoissa jäitä ja avointen koskiosuuksien tuomia jääruuhkia, mikä aiheuttaa jääpatoriskiä.

Iijoen tulvahuippu ajoittuu Pudasjärvellä toukokuun loppupuolelle, vahinkoriski on ennusteen mukaan pieni.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa kiinteistöjen omatoimisen tulvasuojaamisen merkitystä. Ohessa on hyödyllisiä oppaita kiinteistöjen suojaamiseen ja tulviin varautumiseen.

Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi palvelussa:

Lestijoki, Kalajoki, Pyhäjoki, Siikajoki,  Pattijoki, Oulujoki, Kiiminkijoki, Iijoki, Kuivajoki

Vesitilanne ja ennusteet verkossa:

Kiinteistön suojaaminen tulvalta ja tulviin varautuminen:

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:

Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Säännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tulvantorjuntatoimet ja viestintä: yksikön päällikkö Tero Väisänen, p. 0295 038 434, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Valtakunnallinen tulvakeskus:

Vesistömallin ennusteet Harri Myllyniemi, p. 0295 251 439, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen, p. 0295 251 287, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Sinileväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä, männyn siitepölyä paikoin runsaasti6.6.2024 11:08:52 EEST | Tiedote

Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Seurannan ensimmäisellä viikolla Pohjois-Pohjanmaan vakiohavaintopaikoilla ei havaittu sinileviä. Havupuiden kellertävää siitepölyä esiintyy paikoin runsaasti veden pintakalvolla tai ranta-alueella veteen sekoittuneena. Toukokuun poikkeuksellisen lämmin sää on nostanut vesien pintalämpötilaa tavanomaista korkeammalle.

Vesienhoito- ja kunnostushankkeiden avustukset31.5.2024 13:29:50 EEST | Tiedote

Vesienhoito- ja kunnostushankkeita avustetaan Pohjois-Pohjanmaalla tänä vuonna 280 000 €:lla (8 kpl). Pohjavesien suojelusuunnitelmiin avustusta myönnettiin yhteensä 21 000 euroa kolmelle hankkeelle. Vesistöjen käytön ja hoidon parantamiseen avustusta myönnettiin 180 000 euroa ELY-keskuksen, Oulujoen ja Oulujärven moninaiskäytön sekä Vattenfall-ympäristörahan puitesopimuksista yhteensä 13 hankkeelle. Valtio toteuttaa Helmi- purokunnostushankkeina neljän puron kunnostuksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye