Asuntosäätiöltä 62 uutta asumisoikeusasuntoa Vantaan Myyrmäkeen
Asuntosäätiö ja Fira ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen 62 asumisoikeusasunnon rakentamisesta Vantaan Myyrmäkeen. Rakennustyöt alkoivat huhtikuun alussa 2024 ja asuntojen arvioitu valmistumisaika on keväällä 2025.
Asuntosäätiö rakennuttaa 62 uutta asumisoikeusasuntoa Vantaan Myyrmäkeen osoitteeseen Kilterinkaari 6. Asumisoikeuskohde on Asuntosäätiön 142. kohde Vantaalla.
”Myyrmäen ytimeen rakentuva Kilterinkaari 6 täydentää asuntotarjontaamme Vantaalla. Olemme iloisia, että voimme osaltamme edistää Myyrmäen alueen elinvoimaisuutta. Uusi asumisoikeuskohteemme jatkaa työtämme kohtuuhintaisen asumisen mahdollistamiseksi hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä työtä ja palveluja”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
”On hienoa, että Asuntosäätiö kehittää Myyrmäkeä. Hanke on hyvä esimerkki siitä, miten Firan tuotantotehokas rakentamisen konsepti saadaan sovitettua erinomaisesti asiakkaan tavoitteisiin. Lopputuloksena on laadukas ja energiatehokas asuinkerrostalo hyvillä pohjaratkaisuilla”, kertoo Firan asuntorakentamisen johtaja Topi Laine.
Kotikortteli palveluiden ytimessä
Kolmetoistakerroksisen kohteen kotien koot vaihtelevat yksiöistä tilaviin neljän huoneen perheasuntoihin. Lähes kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet. Talon ylimpien kerrosten asunnoissa asumisen mukavuutta lisäävät Myyrmäen ylle avautuvat näkymät.
Kohde rakentuu osaksi ympyräkorttelia. Asukkaiden käyttöön tulevat korttelin suojaisa yhteispiha sekä erillisessä piharakennuksessa sijaitsevat pesu- ja kuivaushuoneet ja kerhotila. Asuinrakennuksen ylimpään kerrokseen valmistuu myös terassillinen yhteissauna. Kohteen autopaikat sijaitsevat yksityisessä Kilterinparkin pysäköintilaitoksessa.
Kilterinkaari 6 valmistuu muutaman sadan metrin päähän Myyrmäen juna-asemasta ja kauppakeskus Myyrmannin palveluista. Kohteen lähettyvillä on lisäksi useita kouluja ja päiväkoteja sekä terveyskeskus. Myyrmäen ulkoilupuisto, urheilukeskus ja kuntorata tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet liikuntaan ja ulkoiluun.
Kohteen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelu Oy.
Asuntojen haku Asuntosäätiön verkkopalvelun kautta: www.asuntosaatio.fi
Asuntosäätiön kaikki uudiskohteet
Lisätiedot:
Asuntosäätiö
Turkka Keravuori
rakennuttamisjohtaja
p. 020 161 2272
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi
Fira
Topi Laine
asuntorakentamisen johtaja
p. 0400 792 492
topi.laine@fira.fi
Avainsanat
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme yli 18 000 kotia 33 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme oli 194,8 miljoonaa euroa vuonna 2023. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto14.5.2024 16:38:55 EEST | Tiedote
Uutisointi uusien asumisoikeusasuntojen rakentamisen lakkauttamisesta on huolestuttanut asumisoikeusasukkaita ja asunnon hakijoita.
Aso-asuminen turvattua asuntopolitiikan muutoksista huolimatta29.4.2024 17:23:54 EEST | Tiedote
Suomen hallitus on ohjelmassaan linjannut, että uusien asumisoikeusasuntojen tuotannon tukeminen valtion toimesta lopetetaan. Asumisoikeuskodeissa jo asuvien sopimuksiin tai ehtoihin linjaus ei vaikuta.
Asuntosäätiön vuosikertomus vuodelta 2023 julkaistu18.4.2024 14:36:10 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön vuosikertomus vuodelta 2023 sisältää vastuullisuusraportin, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Kotitöiden inhokit ja suosikit selvillä10.4.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Kotityöt ovat väistämätön osa jokaisen arkea. Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimus paljastaa, että suosikkiaskareet vaihtelevat paitsi sukupuolen ja iän mukaan, myös alueellisesti. Ylivoimaista lempipuuhaa kautta Suomen on ruoanlaitto, kun taas inhokkilistan kärkeen kipuavat ikkunoiden pesu ja vessanpöntön puhdistus.
Asuntosäätiö mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa27.3.2024 09:20:23 EET | Tiedote
Asuntosäätiö on ensimmäistä kertaa mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka tavoitteena on tarjota nuorille laadukkaita kesätyöpaikkoja sekä hyviä kesätyökokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme