Kauppakamarien eurovaalitavoitteet: Uudet haasteet edellyttävät EU:lta kilpailukyvyn ja turvallisuuden parantamista
Kauppakamarien tänään julkaisemat eurovaalitavoitteet sisältävät kahdeksan teemaa, joita kauppakamarit pitävät ratkaisevana Euroopan kilpailukyvyn ja turvallisuuden kannalta. Kauppakamarit pitävät tärkeänä, että Suomi on aktiivisesti vaikuttamassa Suomen tavoitteisiin ja nostamassa seuraavalla kaudella EU:n agendan keskiöön kilpailukykyyn ja kasvuun liittyvät kysymykset. Sisämarkkinoiden toimivuus, yhteiset ilmastotavoitteet ja turvallisuuspolitiikka ovat kauppakamarien tavoitelistan kärjessä.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan Suomella on monia erityispiirteitä kuten sijaintimme logistiikan ja geopolitiikan näkökulmasta ja erityisintressejä, kuten metsä- ja biotalous, energia-, ympäristö- ja ilmastopolitiikka, sekä liikenne ja logistiikka, joiden edistäminen edellyttää Suomelta aktiivista otetta EU:ssa.
”Kukaan muu ei edistä Suomen etua kuin Suomi itse. Jotta Suomen ratkaisut päätyvät myös EU:n ratkaisuiksi, pitää Suomen ja suomalaisten toimijoiden ennakkovaikuttaa valmisteltavaan lainsäädäntöön entistä aikaisemmin”, sanoo Romakkaniemi.
Ilmastopolitiikan onnistuminen edellyttää markkinaehtoisempaa otetta
Vihreä siirtymä on tulevaisuuden kasvun ajuri ja Suomella ja Euroopalla on mahdollisuus tuottaa kestävän ja vastuullisen tulevaisuuden ratkaisuja kansainvälisiin tarpeisiin. Ilmastopolitiikan seuraavien askelten on kuitenkin oltava markkinaehtoisempia, kustannustehokkaita ja teknologianeutraaleita.
”EU:n tavoite ilmastoneutraliteetista vuoteen 2050 mennessä on kannatettava. Viime vuosina se on kuitenkin tarkoittanut sääntelytulvaa. Seuraavalla EU-vaalikaudella tulee keskittyä jo säädetyn lainsäädännön virtaviivaistamiseen ja samalla on pidettävä kiinni siitä, että komission tavoite raportointivelvoitteiden vähentämisestä 25 prosentilla näkyy myös yrityksille”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan myös sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta on keskeistä, että sisämarkkinoita rapauttavasta valtiontukikilpailusta päästään seuraavalla kaudella eroon ja palataan tiukempiin tukisääntöihin.
EU:n turvallisuuspolitiikka on myös osa talouspolitiikkaa
Ukraina taistelee Venäjää vastaan koko Euroopan puolesta. On erittäin tärkeää koko Euroopan turvallisuuden kannalta, että EU:n yhtenäisyys ja EU-maiden tuki Ukrainalle jatkuu niin kauan kuin on tarpeellista.
Romakkaniemen mukaan kauppakamarien eurovaalitavoitteessa korostuu talouspolitiikan lisäksi myös EU:n turvallisuuspolitiikka.
Kauppakamarien vaalitavoitteet:
- Suomi vaikuttamaan aktiivisesti EU:ssa
- EU:n ilmastotavoitteiden kurssi pidettävä – toimeenpanoa tarkasteltava
- EU:lta vaadittava parempaa sääntelyä
- Sisämarkkinoiden toimivuutta on edistettävä – valtiontukikilpailusta eroon
- Lisää osaavaa työvoimaa ja TKI-panostuksia
- Kohti päästötöntä liikennettä ja vahvoja väyläverkkoja
- EU:n jatkettava aktiivista kauppapolitiikkaa
- Ukrainaa tuettava ja EU:n yhteistä turvallisuutta kehitettävä
Kauppakamarien EU-vaalitavoitteet on luettavissa täältä
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Työmarkkinauudistuksilla positiivinen sysäys yritysten investointihalukkuudelle – lähes 40 prosenttia aikoo lisätä investointeja16.5.2024 06:56:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä lähes 40 prosenttia kertoo, että hallituksen työmarkkinauudistukset lisäävät niiden investointihalukkuutta joko merkittävästi tai jonkin verran. Noin puolet vastanneista yrityksistä arvelee, ettei uudistuksilla ole vaikutusta ja vain 5,7 prosenttia arvelee uudistusten vaikutusten vähentävän investointihalukkuutta
Isännöinnin eettiseltä neuvostolta ensimmäinen lausunto – suosittelee huomautuksen antamista29.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden alussa perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen lausuntonsa huhtikuussa. Neuvosto suositteli huomautuksen antamista isännöintiyritykselle.
Keskuskauppakamari: Kansalaisuuslain muutosehdotukset ovat haitaksi pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille25.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari katsoo, että asumisajan pidentäminen on haitaksi onnistuneelle kotoutumiselle ja pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan asumisajan pidentäminen kaikkien ryhmien osalta huonontaa Suomen asemaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Ekonomistin pikakommentti: Taantuma tarttui työmarkkinoille - työttömyys kasvoi jyrkästi24.4.2024 09:08:57 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan työllisyystilanne on pitkään pysynyt suhdannetilanteen heikkouteen nähden yllättävän hyvänä, mutta tuoreista luvuista ei valopilkkuja löydy. Suhdannetilanne heikkeni työmarkkinoilla roimasti maaliskuussa. “Aletaan pikkuhiljaa olla ihan aidoissa taantumatunnelmissa”, sanoo Appelqvist.
Elovena voitti Vuoden brändi 2024 – palkinnon23.4.2024 17:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna Elovena. Elovena on Raisio-konsernin brändi, jonka tuotteet on valmistettu kaurasta. Brändityön ja aineettomien oikeuksien ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati valitsi voittajan lukuisten korkeatasoisten brändien joukosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme