Juhlabuffettien suosio kasvaa vauhdilla – ABC:n ja Pizza & Buffan juhlavat noutopöydät katetaan vuosittain jo yli 160 000 ruokailijalle
8.5.2024 09:39:28 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
ABC:n ravintoloissa ja Pizza & Buffa -ketjussa valmistaudutaan parhaillaan äitienpäivään, jolloin ravintoloissa on tarjolla Suomen suosituimmat juhlabuffetit. Kohtuuhintaisen juhlaruokailun suosiossa on nähtävissä selkeää kasvua.

Vappu käynnisti tänä vuonna sekä ABC Ravintoloiden että Pizza & Buffa -ketjun ravintoloiden juhlabuffetkauden. Vappuna ja äitienpäivänä sekä myöhemmin syksyllä isänpäivänä ja joulukaudella valmiiksi katettujen noutopöytien ääreen kerääntyy molemmissa ketjuissa valtava määrä juhlaruokailijoita.
– Pizza & Buffan juhlabuffettien suosio on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2022 niitä myytiin yhteensä 48 500 kappaletta ja vuonna 2023 peräti 70 000, kertoo ketjupäällikkö Minna Siren SOK:lta.
ABC Ravintoloissa juhlabuffeteista nautti viime vuonna lähes 100 000 asiakasta. Luku kasvoi usealla tuhannella edellisvuodesta.
– Ravintolamme ovat ihmisten kohtaamispaikkoja niin arkena kuin juhlana. Jo perinteeksi muodostuneet juhlabuffetit ovat vuodesta toiseen merkityksellisiä asiakkaillemme, ja ne tuovat mukavaa vaihtelua päivittäin tarjoiltavaan noutopöytäämme, kertoo kehityspäällikkö Teemu Vehniäinen SOK:lta.
Kotiruoka maistuu myös juhlabuffeteissa
Tutut ja perinteiset kotiruokavaihtoehdot kiinnostavat asiakkaita myös juhla-aikoina. Viime vuosina suosikki on ollut erityisesti uunilohi, jota on tarjolla molempien ketjujen listalla myös tänä äitienpäivänä. Lisäksi tarjolla on muun muassa lämpimiä kasvisruokia, runsas salaattipöytä ja maistuvat jälkiruoat.
– Monipuolisuus, helppous ja kotiruokamaisuus höystettynä kohtuuhintaisuudella ovat buffettiemme vahvuuksia myös juhlapyhinä. Meille on tärkeää, että voimme tarjota iloa juhlahetkiin mahdollisimman monelle ruokailijalle. Suomalaiset rakastavat buffetteja, Minna ja Teemu kertovat.
Pizza & Buffa -ravintoloita on lähes 30 kappaletta. Ne ovat monipuolisia ja mutkattomia ravintoloita, joista jokaiselle löytyy taatusti jotain – pizzoja, salaatteja ja kotiruokaa. Pizza & Buffassa kaikki ruoat tarjotaan noutopöydästä. ABC Ravintoloita on yli 90, ja ne tarjoavat kestosuosikin eli Noutopöydän lisäksi muun muassa maistuvia á la carte -annoksia.
Myös lukuisissa muissa S-ryhmän ravintoloissa tarjoillaan äitienpäivän ateria. Tarjolla on herkullisia äitienpäivämenuja, -lounaita ja -buffetteja sekä perinteisiä äitienpäivän aamiaisia ja brunsseja eri hintaluokissa. Vaihtoehtoihin voi tutustua tarkemmin Raflaamon verkkosivuilla.
***
Äitienpäivän juhlabuffa Pizza & Buffassa: uunilohta (L, G), lihapullia kermakastikkeessa (L, G), béarnaisebroileria (L, G), juusto-kermaperunoita (L, G), perunamuusia (L, G), lämpimiä kasviksia (G, VE), hot dogeja, herkullinen pizzapöytä, runsas salaattipöytä, nachoja ja salsaa, leipäpöytä, ruokajuomat, mansikkatäytekakkua (L), kahvia ja teetä. Hinta S-Etukortilla 20,30 € (ilman S-Etukorttia 22,30 €). 3–6-vuotiaat 3,90 € ja 7–11-vuotiaat 8,90 €. Lue lisää: https://www.raflaamo.fi/fi/uutinen/5935-pizza-buffan-aitienpaivassa-kattaus-taynna-rakkautta-125
Äitienpäivän Noutopöytä ABC Ravintolassa: appelsiinikirjolohta (L, G), vuohenjuustobroileria (L, G), tofukasvispaistosta (VE, G), kermaperunoita (L, G), runsas salaattipöytä, talon leipälajitelma, ruokajuomat, jälkiruokalajitelma, kahvia, teetä ja kaakaota. Lisäksi noin 20 ABC Ravintolassa on tarjolla myös pizzapöytä. Hinta S-Etukortilla 18,90 € (ilman S-Etukorttia 20,90 €). Lapset 3–7-vuotiaat 6,90 € ja juniorit 8–12-vuotiaat 8,90 €. Alle 3-vuotiaat syövät veloituksetta aikuisten ruokaillessa Noutopöydästä. Lue lisää: https://www.abcasemat.fi/ajankohtaista/aitienpaivan-noutopoyta-2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Siren, ketjupäällikkö, Pizza & Buffa, SOK Matkailu- ja ravitsemiskauppa, +358(0)107682818, minna.siren@sok.fi
Teemu Vehniäinen, kehityspäällikkö, ABC Ravintola, SOK Liikennekauppa, puh. +358(0)10 768 0827, teemu.vehniainen@sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme