SOL Palvelut Oy maksaa 1 000 000 euroa henkilöstön kannustinpalkkioita
SOL Palvelut Oy palkitsee henkilöstöään noin miljoonalla eurolla sosiaalikulut mukaan lukien kiitoksena vuoden 2023 työpanoksesta. Yli 6 000 SOL Palveluiden työntekijää saa kertaluonteisen kannustepalkkion toukokuussa. Kannustepalkkion suuruus henkilöä kohden on 100–150 euroa suhteutettuna työsuhteen kestoon.
SOL Palveluiden toimitusjohtaja Jussi Holopaisen mukaan palkkio on kiitos henkilöstölle viime vuoden työpanoksesta. ”Toimimme palvelualalla ja työntekijät ovat meille tärkein voimavaramme. Palkkiolla haluamme kiittää heitä lämpimästi arvokkaasta työpanoksesta”, Jussi Holopainen sanoo.
SOL Palvelut maksoi kannustepalkkioita myös viime vuonna yhteensä 850 000 euroa.
SOL Palvelut on osa suomalaista SOLEMO perhekonsernia. SOL Palvelut Oy työllistää noin 6500 työntekijää. Yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli noin 180 miljoonaa euroa. Yrityksen henkilöstö on monimuotoinen, sillä se työllistää paljon nuoria ja Suomeen muuttaneita henkilöitä. Yritys haluaa olla halutuin työnantaja alalla. Se panostaakin paljon sekä työntekijöiden koulutukseen että henkilöstön työtyytyväisyyteen, jota mitataan kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2023 henkilöstötyytyväisyys oli 4,3 (asteikolla 1–5).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi HolopainenToimitusjohtajaSOL Palvelut Oy
Jussi Holopainen on SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtaja 1.6.2021 alkaen.
Juhapekka JoronenHallituksen puheenjohtaja
Juhapekka Joronen on SOL Palveluiden hallituksen puheenjohtaja 1.6.2021 alkaen ja perheyhtiön toinen yrittäjä. Kiinteistötyönantajat ry hallituksen jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOL Palvelut Oy
Suomen tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin SOL Palveluiden Srisuda Kiviselle9.6.2022 14:54:24 EEST | Tiedote
Srisuda työskentelee SOL Palveluilla metroasemien siivouksessa ja oli tavalliseen tapaansa siivoamassa Helsingin Yliopiston metroasemalla, kun hän havaitsi henkilön metron raiteilla.
Jussi Holopainen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi26.5.2021 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen perheyrityksen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2021 pitkänlinjan solilainen Jussi Holopainen. Hän on toiminut yhtiön palveluksessa monissa vaativissa tehtävissä jo 28 vuotta, viimeiset kahdeksan vuotta liiketoimintajohtajana. Nykyinen toimitusjohtaja ja perheyhtiön toinen yrittäjä Juhapekka Joronen keskittyy yrityksen hallitustehtäviin.
SOL aloittaa yhteistyön Varkauden SEPPÄ-hankkeen kanssa työttömien työllistämiseksi28.2.2021 07:00:00 EET | Tiedote
SOL Palvelut lähtee mukaan Tukeva-säätiön SEPPÄ-työhönvalmennus hankkeeseen, jossa tavoitteena on työllistää työttömiä työsuhteisiin. Hankkeen aikana luodaan yhdessä SOLin esimiesten ja Tukeva-säätiön työvalmentajien kanssa valmennettaville urapolkuja ja etsitään sopivia kohteita, joissa työelämään sopeuttaminen voidaan aloittaa.
Koulutuskuntayhtymä Ekami jatkaa yhteistyötä SOL Palveluiden kanssa1.7.2020 09:27:53 EEST | Tiedote
SOL ja Ekami ovat uusineet siivouspalvelusopimuksen uudelle kolmivuotiskaudelle. 28.4.2020 solmittu sopimus on jatkoa vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Sopimus käsittää Ekamin Kotkan ja Haminan kampusten siivouksen.
SOL ja Viking Line valmistautuvat laivojen matkustajaliikenteen käynnistymiseen tuottamalla uudenlaisen korona exit -palvelumallin13.5.2020 13:00:00 EEST | Tiedote
SOL Palveluiden toimitusjohtaja Juhapekka Joronen kertoo yhtiöiden aloittaneen valmistautumisen matkustajaliikenteen turvalliseen paluuseen hyvissä ajoin. – Vaikka matkustajaliikenne on ollut pysähdyksissä, SOLin ja Viking Linen yhteinen koulutus- ja kehitystiimi on tehnyt työtä taustalla koko ajan, jotta koronatilanteesta päästään taas kohti uutta arkea. Korona exit -palvelumallissa takaamme henkilöstölle ja matkustajille turvallisen, puhtaan ja ehjän ympäristön, kertoo Joronen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme