JHL: Lakkolakien hyväksyminen lisää vastakkainasettelua työmarkkinoilla
8.5.2024 16:37:32 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan uusien lakkolakien vaikutuksista työmarkkinoihin. Suomi siirtyy niiden seurauksena yhä kauemmas muista Pohjoismaista.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström on pettynyt siihen, että eduskunnassa jyrättiin lopullisesti läpi kiristykset poliittisiin lakkoihin ja tukilakkoihin keskiviikkona. Samalla lakkosakkoja korotettiin rajusti ja ne ulotettiin yksittäisiin työntekijöihin.
– Työntekijöihin kohdistuva sakko on erittäin poikkeuksellinen rangaistus Työntekijät eivät voi enää ottaa täysimääräisesti kantaa politiikkaan. Etäännymme samalla perinteisestä pohjoismaisesta työmarkkinamallista.
– Lakko-oikeudessa ei ole kyse vain palkasta ja työehdoista, vaan myös muista työhön liittyvistä sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista. Ensin hallitus yrittää tukkia ay-liikkeen suun ja vaikutusvallan lakkolailla. Sitten se vie työnantajien toiveet läpi.
Ekström arvioi, että lakkolainsäädännön kiristäminen ei ole ohimenevä tavoite vain tällä hallituskaudella muuttaa työelämän pelisääntöjä lakimuutosten kautta.
– Linja jatkuu samana tulevaisuudessa, jolloin keskusteluun voi nousta esimerkiksi toisin sopimisen mahdollisuus järjestäytymättömässä kentässä työehtosopimuksista riippumatta.
– Kun lakko-oikeutta rajoitetaan, niin työntekijöiden on vaikeampaa puolustaa omia oikeuksiaan. Hallitus runnoi lakkolait läpi kovalla kiireellä, jotta työntekijöiden lakko-oikeutta päästään rajoittamaan mahdollisimman nopeasti. Hallitus ummisti lisäksi korvansa arvovaltaisten asiantuntijoiden, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILOn, arvostelulta.
Ekström muistuttaa, että monet näistä heikennyksistä ovat sellaisia, joita yksikään hallituspuolue ei kertonut avoimesti kannattavansa ennen eduskuntavaaleja. Jotkut niistä ovat jopa täydellinen täyskäännös vaaleja edeltäneistä lupauksista.
– Ainoa keino umpisolmun ratkaisemiseen on työmarkkinoiden uudistaminen tasapuolisesti. Yksipuolisen sanelun sijaan ratkaisuja pitää hakea yhdessä, sekä työntekijöitä että työnantajia kuunnellen.
Ekström toivoo hallituksen kuuntelevan edes kansan enemmistöä tässä asiassa.
– Ylen tuoreessa kyselyssä vain 31 % on erittäin tyytyväinen/tyytyväinen hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. 68 % on vähintäänkin tyytymätön ja heistä 38 % erittäin tyytymättömiä.
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
JHL: Matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tilanne vaatii kipeimmin kohentamista25.3.2026 10:40:15 EET | Tiedote
Teollisuusliitto nostaa tämän päivän uutisoinnissa esiin sen, että työntekijöiden asemaa pitää vahvistaa, ostovoimaa nostaa ja hallituksen työelämälinjaa korjata. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on tärkeää tarkastella erityisesti matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen asemaa. Juuri näillä aloilla nykyisen työmarkkinamallin vaikutukset näkyvät kaikkein konkreettisimmin.
Valtion yt-leka iskee jälleen: potkuneuvottelut virastossa, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa19.3.2026 13:16:34 EET | Tiedote
Valtio aloitti maaliskuussa yt-neuvottelut, jotka uhkaavat lähes 300 hengen työpaikkaa. Neuvottelut koskevat Elinvoimakeskuksia sekä Työllisyys, kehittämis- ja hallintokeskusta (KEHA-keskus).
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme