Suomi päätti alkusarjan voittoon Norjasta, Lahden huomisessa MM-välierässä vastassa Tšekki
Suomi päätti U19-naisten MM-turnauksen alkusarjassa Lahdessa 3–0-voittoon Norjasta ja kohtaa huomisessa välierässä klo 16 Tšekin. Toinen välieräpari on klo 13 alkava Ruotsi–Sveitsi.
Suomi lähti Ruotsille 1-16 hävinnyttä Norjaa vastaan selkeänä suosikkina, mutta altavastaajan puolustusviisikon murtaminen osoittautui työlääksi. Maalihanat aukesivat ottelun seitsemännellä minuutilla, kun maalin kulmalta kiepsahtanut Miisa Turunen löysi poikkisyötöllä tutun tutkaparinsa Elsa Holopaisen ja tämä sivalsi Suomen johtoon. Toisen maalin kiskaisi oikeasta laidasta tarkalla laukauksella Tanja Parviainen. Toisessa erässä ei maaleja nähty, ja Norja oli lähellä kavennusta kilautettuaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi nollapelin torjuneen Sara Vantosin maalin tolppaa.
Norjan maaliin toiseen erään vaihdettu ja joukkueen parhaana palkittu Alvilde Olsen tuntui osoittautuvan suorastaan ohittamattomaksi, ja Suomen otteissa alkoi olla päätöserässä jo turhautumista, kun Olsen ehti parhaidenkin tekopaikkojen eteen. Neljä ja puoli minuuttia ennen loppusummeria viimein helpotti ja Lahden Suurhallin 1 132-päinen yleisö sai huutaa. Miisa Turunen syötti taas läpi Norjan viisikon poikittain, ja Elsa Holopaisen suora jatkolaukaus räpsähti Norjan maalin kattoon.
– Vähimmäistavoite eli voitto saavutettiin ja huomenna sitten pelataan ensimmäinen niin sanottu oikea peli, joka on pakko voittaa että päästää kannusta tappelemaan, Suomen päävalmentaja Simo Leppänen sanoi.
– Vähän oli nihkeää ja joskus se on tämmöistä kun kaveri puolustaa matalalta ja ei oikein löydetty lääkkeitä, mutta tämä riittää. Maalipaikkoja oli, mutta tehtiinkö sitten itse hätä ja kiire viimeistelyihin. Olisi kyllä voitu rakentaa laadukkaampiakin tekopaikkoja.
Huomenna on sitten paljon pelissä eikä tämän päivän tasoinen esitys varmaankaan riitä.
– Lähdetään hakemaan sitä meidän parasta esitystä tähän turnaukseen oman pelin ehdoilla. Vähän katsotaan mitä vastustaja on tehnyt mutta yritetään saada oma peli kuntoon ja uskotaan, että se riittää. Huomenna saadaan kaikki parhaat jalkeille ja uskotaan, että sieltä yksi nälkäinen kapteenikin tulee, päävalmentaja lupasi kippari Milla Granlundin oltua tänään huilivuorossa.
Salibandya, Lahti
U19-naisten MM-turnaus, alkusarjan päätöskierros
Suomi–Norja 3-0 (2-0, 0-0, 1-0)
1. erä: 8.17 Elsa Holopainen (Miisa Turunen) 1-0, 11.49 Tanja Parviainen (Saana Luostarinen) 2-0.
2. erä: Maaliton.
3- erä: 55.25 Holopainen (Turunen) 3-0.
Torjunnat:
Sara Vantos Suomi 2+4+0=6,
Julie Dale Enberg Norja 6+(0)+(0)= ja Alvilde Olsen Norja (0)+8+11=19 (vaihto 20.00).
Jäähyt: Suomi 2 min, Norja 2×2 min.
Erotuomarit: Daniel Hultberg ja Edo Sabanovic, Ruotsi.
Yleisöä: 1 132.
Suomen parhaana palkittiin Elsa Holopainen.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Loppuunmyyty Lahden Suurhalli jännitti Suomen puolesta – U19-naisten taistelu päättyi MM-hopeaan12.5.2024 19:02:35 EEST | Tiedote
Suomi päätti U19-naisten MM-turnauksen Lahdessa hopeaan, kun Ruotsi oli loppuunmyydyssä Lahden Suurhallissa vahvempi maalein 4-2. Ottelun yleisömäärä 1 965 on U19-naisten MM-turnausten uusi ennätys.
Milla Granlund jatkoaikasankari 1700 katsojan edessä – Suomen nuoret pelaavat sunnuntaina MM-kullasta11.5.2024 18:26:39 EEST | Tiedote
Suomi eteni dramaattisten vaiheiden jälkeen U19-naisten MM-turnauksen huomiseen finaaliin, kun ottelua hallinnut Tšekki taipui Milla Granlundin jatkoaikamaalilla 3-2. Suomi kohtaa huomenna klo 16 alkavassa loppuottelussa Ruotsin, joka kaatoi omassa semifinaalissaan Sveitsin 4-3. Iltapäivän välierää seurasi Lahden Suurhallissa 1704 katsojaa.
Suomen 1400-päiselle kotiyleisölle ei palkintoa – Ruotsi jyräsi U19-naiset9.5.2024 18:33:26 EEST | Tiedote
Suomen U19-naisten toinen ottelu Lahden MM-turnauksessa päättyi selvään tappioon, kun Ruotsi oli 1 407 katsojan edessä vahvempi lukemin 9-3. Ikäluokan hallitseva maailmanmestari näytti päivän tasoeron heti avauserässä, jonka se vei 4-1.
Bea Taipale osui kolmesti – U19-naiset avasivat Lahden MM-turnauksen voitolla Puolasta8.5.2024 21:10:44 EEST | Tiedote
Suomi aloitti U19-naisten MM-kotikisat Lahdessa selvällä voitolla, kun Puola kaatui maalein 8-2. Riittävä ero syntyi jo avauserässä, jonka Suomi vei 5-2.
U19-naisten MM-kisajoukkueeseen viime hetken pelaajavaihto8.5.2024 07:49:07 EEST | Tiedote
Salibandyn U19-naisten MM-kisat alkavat keskiviikkona Lahdessa. Suomen joukkueeseen on tehty pelaajavaihto juuri ennen kisoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme