Angela Merkelin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa
13.5.2024 12:00:27 EEST | Tammi | Tiedote
Angela Merkelin muistelmateos Vapaus – Muistelmat 1954–2021 julkaistaan syksyllä yli 30 maassa. Suomeksi kirja ilmestyy 26. marraskuuta 2024, samana päivänä saksankielisen alkuteoksen kanssa. Kirjan suomalainen kustantaja on Tammi.

Angela Merkel oli 16 vuotta hallitusvastuussa Saksassa, johti maata lukuisien kriisien halki ja löi toiminnallaan ja asenteellaan leimansa saksalaiseen ja kansainväliseen politiikkaan ja yhteisöön. Mutta ei hän kansleriksi syntynyt.
Yhdessä pitkäaikaisen poliittisen neuvonantajansa Beate Baumannin kanssa kirjoittamissaan muistelmissa Angela Merkel tarkastelee elämäänsä kahdessa saksalaisessa valtiossa – DDR:ssä ja jälleen yhdistyneessä Saksassa.
Kirjassaan Merkel kertoo ennennäkemättömän omakohtaisesti lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opinnoistaan DDR:ssä sekä dramaattisesta vuodesta 1989, jona Berliinin muuri murtui ja hänen poliittinen elämänsä alkoi.
Muistelmissaan Merkel ottaa lukijan mukaansa tapaamisiin ja keskusteluihin maailman johtajien kanssa sekä valaisee merkittävien kansallisten, eurooppalaisten ja kansainvälisten käännekohtien kautta havainnollisesti ja teräväpiirteisesti sitä, miten omaa aikaamme leimaavia ratkaisuja tehtiin.
Hänen kirjansa tarjoaa ainutlaatuisen näköalan vallan ytimeen – ja on päättäväinen puolustuspuhe vapauden puolesta.
”Mitä vapaus minulle merkitsee? Tämä kysymys on askarruttanut minua koko elämäni ajan. Tietenkin poliittisesti, sillä vapaus edellyttää demokraattisia oloja, ilman demokratiaa ei ole vapautta, ei oikeusvaltiota, ei ihmisarvojen turvaamista. Mutta kysymys askarruttaa minua toisellakin tasolla. Vapaus – minulle se on myös omien rajojeni luotaamista ja omille rajoilleni menemistä. Minulle vapaus on sitä, ettei lakkaa oppimasta, ettei tarvitse pysähtyä vaan että saa jatkaa eteenpäin, senkin jälkeen, kun politiikka on jäänyt taakse”, Angela Merkel sanoo.
”Angela Merkel on ehdottomasti yksi Euroopan lähihistorian tärkeimmistä poliitikoista, ja hänen muistelmiensa julkaisu on merkittävä tapaus myös poliittisen historiankirjoituksen kannalta. Tammelle on suuri kunnia saada kustantaa teos Suomessa”, Tammen kustannuspäällikkö Markku Aalto sanoo.
Angela Merkel, Saksan liittotasavallan liittokansleri vuosina 2005–2021, oli ensimmäinen nainen vaikutusvaltaisimmassa virassa, joka tällä maalla on antaa. Vuonna 1954 Hampurissa syntynyt Merkel varttui DDR:ssä, missä hän opiskeli fysiikkaa ja väitteli luonnontieteiden tohtoriksi, ja tuli valituksi vuonna 1990 Saksan liittopäiville. Vuosina 1991–1994 hän toimi naisasia- ja nuorisoministerinä, 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä, 2000–2018 Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtajana. Vuonna 2021 Merkel päätti poliittisen uransa.
Teoksen suomentavat Tähti Schmidt, Kari Koski ja Kirsimarja Tielinen. Kirjan suomalainen kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.
Lisätiedot ja arvostelukappaleet:
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
”Pihalla oli jotakin outoa” – Leena Lehtolaisen nuorten kirjoituskilpailun voittajat selvillä28.5.2026 17:14:20 EEST | Tiedote
Kirjailija Leena Lehtolainen julkaisi ensimmäisen kirjansa vain 12-vuotiaana toukokuussa 1976. Viisikymmentä vuotta myöhemmin, toukokuussa 2026, Tammi julkaisee Leena Lehtolaisen 42. teoksen, nuortenromaanin Kissajumalan kevät. Se on mukaelma Lehtolaisen esikoisteoksesta. Lehtolaisen huikeaa uraa juhlistettiin kustantaja Tammen järjestämällä 12-13-vuotiaille nuorille suunnatulla kirjoituskilpailulla, jonka voittajat on nyt julkistettu.
Jeffrey Epsteinin rikosvyyhtiä valottava tietokirja julkaistaan maailmanlaajuisesti kesäkuussa20.4.2026 10:02:23 EEST | Tiedote
James Pattersonin kirjoittama Epstein - Sikamaisen rikas pureutuu Jeffrey Epsteinin taustoihin sekä häneen kytkeytyvän rikosvyyhdin seurauksiin ja uhrien kokemuksiin. Kirjan suomentaa Ilkka Rekiaro.
Tiedote: Tammen syksy 2026 on julkistettu15.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Maria Kallio -sarjan 17. osa Lähtölaukaus huipentaa Leena Lehtolaisen juhlavuoden elokuussa
Leena Lehtolaisen juhlavuoden kirjoituskilpailu nuorille21.1.2026 13:14:12 EET | Tiedote
Kirjailija Leena Lehtolainen viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen uransa alkoi Tammella vain 12-vuotiaana 1976. Merkkivuoden kunniaksi Lehtolainen ja hänen kustantajansa Tammi julistavat nuorille kirjoituskilpailun, jonka tarkoitus on innostaa kuudes- ja seitsemäsluokkalaisia koululaisia kirjoittamaan ja sitä kautta sanoittamaan omia tunteitaan ja maailmaansa.
Kirjailijat lavalla -keskustelusarja punoo yhteen Kansallisteatterin kevätohjelmiston teemoja ja WSOY:n ajankohtaisia kirjoja20.1.2026 09:35:16 EET | Tiedote
Keväällä 2026 Suomen Kansallisteatteri ja WSOY tuovat lavalle uuden Kirjailijat lavalla -ohjelmakokonaisuuden, jossa tunnetut kirjailijat sukeltavat syvälle inhimillisyyden, tunteiden ja tarinoiden maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme