THL:n muutosneuvottelut päätökseen – 93 irtisanotaan, henkilöstömäärä vähenee 180:llä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) muutosneuvottelut on saatu päätökseen. THL saavutti tavoitteen 12 miljoonan euron vuotuisesta säästöstä kehyskaudella 2024–2027. Neuvotteluiden lopputuloksena tullaan irtisanomaan 93 henkilöä. Vähennettävä henkilöstömäärä on yhteensä arviolta 180 henkilöä. Loput vähennyksestä saavutetaan eläkkeelle siirtymisten ja päättyvien määräaikaisuuksien kautta.
Neuvotteluesityksessä työnantaja arvioi sopeutustarpeen olevan enintään 200 henkilöä, mikä on noin 15 prosenttia THL:n henkilöstöstä.
”Muutosprosessi on ollut koko henkilöstölle raskas. Saimme kuitenkin vähennettyä huomattavasti irtisanottavan henkilöstön määrää neuvotteluiden aikana, mikä on hyvä asia”, toteaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen.
Taloudellisin ja tuotannollisin syin suunniteltu sopeutus on niin mittava, että se koskee laajasti laitoksen eri toimintoja. Merkittäviä supistuksia kohdistuu esimerkiksi koronapandemian hoitamisesta vastanneeseen terveysturvaajat-osastoon, väestön terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan ja terveyden edistämiseen keskittyvään hyvinvointivaikuttajat-osastoon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintaa ja tietotuotantoa ohjaavaan ja kehittävään tiedonvälittäjät-osastoon.
Vähennykset ovat merkittäviä ja THL muuttaa siksi myös organisaatiorakennettaan.
”Organisaatiouudistus edesauttaa uuden strategiamme toteuttamista, jonka fokuksessa ovat hyvinvoiva väestö, yhdenvertaiset palvelut sekä turvallinen yhteiskunta. Strategian peruspilareina ovat laadukkaat tietovarannot, vaikuttava TKI-toiminta sekä osaava ja ennakoiva henkilöstömme”, Salminen jatkaa.
THL käynnisti koko laitoksen henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut helmikuussa. Syynä oli voimakkaasti laskeva valtion talousarviorahoitus ja samanaikaisesti laitokselle osoitetut uudet tehtävät ja niihin liittyvät toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Lisätiedot:
THL:n mediapäivystys palvelee toimittajia arkisin klo 9–16.
puh. 029 524 6161
sähköposti: info(at)thl.fi
Avainsanat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
![](/data/images/public/69817778/70205857/92701130-689c-4869-bd8b-aa89db8b4504-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Jätevesitutkimus: kokaiinin käyttö lisääntynyt pääkaupunkiseudun ulkopuolella, amfetamiinin käyttö kasvussa suuressa osassa maata28.6.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Kokaiinia käytetään yhä enemmän myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus. Pääkaupunkiseudulla ja sen läheisyydessä käytön kasvu on viime aikoina taittunut, mutta useissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella kokaiinin käyttömäärät ovat mittaushistorian korkeimpia. Myös amfetamiinin käyttömäärät ovat useissa kaupungeissa merkittävästi kasvaneet verrattuna edelliseen valtakunnalliseen seurantaan, joka toteutettiin vuonna 2022.
THL kehittäisi perusterveydenhuoltoa osana hyvinvointialueiden toimintaa Kela-korvausten noston sijaan26.6.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten nostamista. Esityksen tavoitteena on parantaa perusterveydenhuollon saatavuutta ja purkaa perusterveydenhuollon hoitojonoja. Lisäksi tavoitteena on siirtää painopistettä ennaltaehkäisevään ja varhaishoitoon sekä edistää eri ammattiryhmien välistä tarkoituksenmukaista työnjakoa. THL:n arvioi lausunnossaan, että tavoitteet ovat kannatettavia, mutta niiden toteutuminen esityksen mukaisin toimin ei ole varmaa.
Lintuinfluenssarokotukset alkavat – rokotetta tarjotaan niille, joilla on suurentunut riski saada tartunta25.6.2024 13:16:00 EEST | Tiedote
THL on yhteistyössä Ruokaviraston kanssa laatinut suosituksen lintuinfluenssarokotuksen kohderyhmistä. Rokotetta tarjotaan niille 18 vuotta täyttäneille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada lintuinfluenssatartunta. Tällaisia ovat: turkistarhoilla turkiseläimiin kosketuksissa olevat henkilöt siipikarjan parissa työskentelevät, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan, pois lukien teurastamoiden työntekijät sairaiden tai kuolleiden lintujen tai muiden eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen tai tilojen puhdistamiseen osallistuvat henkilöt, kuten eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät lintujen rengastajat luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa työskentelevät kotieläinpihojen ja lintutarhojen työntekijät virkaeläinlääkärit laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontaktit, jos ihmistapauksia ilmenisi.
THL viikolla 26/202419.6.2024 15:28:08 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 19.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
Alkoholin kokonaiskulutus väheni edelleen vuonna 2023 – myyntimäärissä suuria alueellisia eroja17.6.2024 10:03:59 EEST | Tiedote
Alkoholinkulutus väheni edelleen viime vuonna. THL:n tuoreen tilaston mukaan alkoholijuomien kokonaiskulutus Suomessa oli 8,7 litraa sataprosenttisena alkoholina 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Tämä on 2,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme