Petra Raiskinmäki auttaa ammattilaisia lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa
– Tunnistamalla mahdollisesti väkivaltaiset suhteet ja puuttumalla niihin varhain on mahdollista estää väkivallan yltyminen, sanoo Petra Raiskinmäki.
![Petra Raiskinmäki koordinoi Pohjanmaan hyvinvointialueen työtä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi.](/data/images/public/69820565/70206390/ef1efd9f-a73d-4d50-8228-b7024967d4f3-w_720.jpeg)
Petra Raiskinmäki koordinoi hyvinvointialueen työtä muun muassa henkisen, ruumiillisen, taloudellisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Hänen työaikansa jakaantuu päihdehuollon sosiaaliohjaajan työhön ja väkivallan ehkäisytyöhön.
Raiskinmäki kouluttaa esimerkiksi hoitohenkilöstöä ja koulujen henkilöstöä tunnistamaan, miten väkivalta voi ilmetä ja mitä apua henkilöstö voi tarjota sekä väkivallalle altistuneille että väkivaltaa käyttäneille.
– On tyypillistä, että väkivalta lisääntyy asteittain ja että on rauhallisempia ja raskaampia vaiheita. Siksi uhrin on vaikea irrottautua vahingollisesta suhteesta ilman ulkopuolisen apua, Raiskinmäki sanoo.
Pohjanmaan hyvinvointialue on perustanut hiljattain yhdessä viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa työryhmän lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi.
– Työskentelemme moniammatillisen yhteistyön lisäämiseksi, jotta uhri ja tekijä saavat tarvitsemansa avun sujuvammin. Näin apua hakeva ei joudu eri tahojen pompoteltavaksi.
Asenteiden on muututtava
Kouluterveyskysely osoittaa, että yli 17 prosenttia hyvinvointialueemme neljäs- ja viidesluokkalaisista on kohdannut vanhemman tai muun läheisen aikuisen tekemää ruumiillista väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa oli kohdannut 35,6 prosenttia.
– Perheet ovat erittäin kuormittuneita, ja lähiympäristön tuki on vähentynyt. Haitallisesta käyttäytymisestä pitää alkaa puhua avoimesti ja ristiriitojen ratkaisukykyä on parannettava, jotta pystymme katkaisemaan väkivallan kierteen.
Raiskinmäki epäilee, että merkittävä osa lähisuhdeväkivallasta jää piiloon. Hän peräänkuuluttaa asenteiden muuttamista ja enemmän resursseja perheille.
– Joskus väkivalta voidaan nähdä tavallisena osana suhdetta tai jopa tapana kasvattaa lapsia tai ratkaista ristiriidat. Meidän on yhdessä muutettava tämä.
Iso henkinen ja taloudellinen hintalappu
Jos epäilee jonkun olevan lähisuhdeväkivallan uhri, on uskallettava puuttua asiaan. Asiassa tulee edetä varoen. Henkilölle voi esimerkiksi sanoa:”Olen huomannut, että et voi kovin hyvin. Onko siihen joku syy?”
– Kuuntele, mitä hän kertoo tilanteestaan, äläkä vähättele hänen kokemustaan. Vakuuta hänelle, että hänen kuuluisi olla turvallisessa ja kunnioittavassa suhteessa.
Varoituskellojen pitäisi alkaa soida esimerkiksi silloin, kun aiemmin aktiivinen ihminen ei enää pidä yhteyttä, ei osallistu erilaisiin tilaisuuksiin tai hänen on oltava kotona tiettyyn aikaan. Kaikki erimielisyydet eivät kuitenkaan täytä väkivallan kriteerejä. Asioista voi olla eri mieltä asiallisella tavalla.
– Kun riidellään rakentavasti, riidassa on kaksi tasa-arvoista osapuolta, jotka molemmat saavat kertoa mielipiteensä ja seistä sen takana. Väkivaltaisessa suhteessa toinen osapuoli ei uskalla kertoa omaa kantaansa pelätessään toisen reaktiota.
Ystävä tai läheinen voi auttaa väkivallan uhria ottamaan yhteyttä esimerkiksi turvakotiin, sosiaalihuoltoon tai perheneuvolaan.
– Tue uhria koko prosessin ajan, vaikka hänellä vie aikaa päättää, lähteäkö suhteesta vai jopa palata siihen.
Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä ja suurentaa riskiä sairastua psyykkisesti ja fyysisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan lähisuhdeväkivallasta aiheutuu vuosittain 150 miljoonan euron suorat kustannukset terveydenhuollolle. Väkivalta lisää myös sosiaali- ja oikeuspalvelujen kuluja.
Oheista Petra Raiskinmäen kuvaa saa käyttää vapaasti artikkeleissa, joissa kerrotaan lähisuhdeväkivallan vastaisesta työstä Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Yhteyshenkilöt
Petra Raiskinmäkisosiaaliohjaaja, lähisuhdeväkivaltakoordinaattori
Puh:050 4349730petra.raiskinmaki@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Sanering av ventilationen vid Bottenhavets sjukhus börjar i juli28.6.2024 14:47:02 EEST | Tiedote
Saneringsarbeten av ventilationssystemet i Bottenhavets sjukhus lokaler i Kristinestad börjar i juli och beräknas pågå fram till december. Renoveringen påverkar även vissa tjänster inom välfärdsområdet.
Selkämeren sairaalan ilmastointiremontti alkaa heinäkuussa28.6.2024 14:46:29 EEST | Tiedote
Selkämeren sairaalan tiloissa Kristiinankaupungissa aloitetaan heinäkuussa ilmanvaihtojärjestelmän saneeraustyöt, joiden on arvioitu kestävän joulukuulle saakka. Remontti vaikuttaa jonkin verran myös hyvinvointialueen palveluihin.
Riskgrupper erbjuds vaccin mot fågelinfluensa24.6.2024 15:12:18 EEST | Tiedote
Österbottens välfärdsområde erbjuder vaccin mot fågelinfluensa avgiftsfritt till personer som fyllt 18 år och löper förhöjd risk att smittas, till exempel på grund av sitt arbete. Det vanliga säsongsinfluensavaccinet ges i höst.
Lintuinfluenssarokotteita tarjotaan riskiryhmiin kuuluville24.6.2024 15:12:10 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella tarjotaan lintuinfluenssarokotteita maksutta 18 vuotta täyttäneille, jotka esimerkiksi työnsä vuoksi ovat kohonneessa tartuntariskissä. Tavanomaiset kausi-influenssarokotteet annetaan syksyllä.
Palliativ hemsjukvård finns i hela Österbottens välfärdsområde19.6.2024 10:23:02 EEST | Tiedote
Österbottens hemsjukhus har fått fler sjukskötare som är specialiserade på palliativ vård. Nu kan palliativ hemsjukhusvård erbjudas i nästan hela Österbottens välfärdsområde. I Kristinestad är det Pihlajalinna som ger den palliativa vården.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme