KHO:n ennakkopäätös, joka koskee rakennusvalvontaa (sisätiloihin luvatta sijoitetut valomainoslaitteet)
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto oli velvoittanut asunto-osakeyhtiön kiinteistön omistajana sekä huoneiston osakkeenomistajan kummallekin erikseen asetetun sakon uhalla poistamaan luvattomat valomainoslaitteet toimistokäytössä olevasta huoneistosta. Laitteet sijaitsivat huoneiston sisätiloissa.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko velvoite ja sakon uhka kohdistaa huoneiston osakkeenomistajan ohella myös asunto-osakeyhtiöön.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä oli oikeus päästä huoneistoon huoneiston kunnon ja hoidon valvomista tai kunnossapito- tai muutostyötä tai niiden valvomista varten. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, ettei huoneistoon pääsy mainituilla perusteilla oikeuttanut yhtiön edustajia poistamaan huoneistosta siellä sijaitsevia maankäyttö- ja rakennuslain mukaan luvattomia laitteita. Asunto-osakeyhtiölain mukaiset perusteet osakkaan hallitseman huoneiston haltuunottoon eivät nekään sisältäneet säännöksiä, jotka antaisivat yhtiön hallitukselle mahdollisuuden ottaa osakkaan huoneisto yhtiön haltuun yhtiölle ja osakkaalle erikseen asetetun tämäntyyppisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, ettei yhtiöllä ollut oikeudellista eikä tosiasiallista mahdollisuutta noudattaa velvoitetta poistaa valomainoslaitteita osakkaan hallitseman huoneiston sisätiloista vastaavalla tavalla kuin osakas oli velvoitettu menettelemään. Velvoitetta ei siten ollut voitu asettaa yhtiölle.
Hallinto-oikeuden ja kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset kumottiin asunto-osakeyhtiötä koskevilta osin.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee purkamisluvan myöntämistä (Loviisa, vuosina 1859 ja 1904 valmistuneet rakennukset)12.7.2024 09:21:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi purkamislupaa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n valitus hylätään. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee linnustovaikutusselvitysten riittävyyttä asemakaava-asiassa10.7.2024 09:14:12 EEST | Päätös
Asemakaavamuutos mahdollisti yhden tuulivoimalan rakentamisen jätteenkäsittelyalueella, joka näiden toimintojen vuoksi oli maakunnallisesti tärkeä lokkien esiintymispaikka niiden ruokailualueena ja jolla oli havaittu myös kierteleviä petolintuja.
KHO:n muu päätös, joka koskee sähkömarkkina-asiaa28.6.2024 09:47:59 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, joka koskee markkinapohjaisen jakamisprosessin menetelmän perusteita alueiden väliseen kapasiteetin jakamiseen Nordic-kapasiteetinlaskenta-alueella. Muu päätös -kategoriassa julkaistu päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 28.6.2024 T 1927
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vammaispalvelua28.6.2024 09:45:05 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, millainen merkitys kehitysvammalain perusteella tehdylle valvotun liikkumisen päätökselle voitiin antaa arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun.
HFD gav för första gången sin tolkning av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning28.6.2024 09:37:27 EEST | Tiedote
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) tog för första gången ställning till tolkningen av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning i två prejudikat HFD 2024:93 och HFD 2024:94 som meddelades idag. I det ena av ärendena borttogs skatteförhöjningen helt. I det andra nedsattes skatteförhöjningens belopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme