Selvitys: Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median kautta
16.5.2024 09:08:28 EEST | EHYT | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan noin 69 % alaikäisistä kokee, että alkoholijuomien hankkiminen omaan käyttöön on helppoa. 40 % alaikäisistä kertoi saavansa juomansa alkoholin sosiaalisen median kanavien kautta. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Nettipaneelin kysymyksiin vastasi 1008 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista tammikuussa 2024.
Sosiaalisella medialla on tänä päivänä merkittävä rooli alkoholin välittämisessä alaikäisille. Se toimii sekä päihteiden osto- että myyntipaikkana. EHYT ry:n selvityksen mukaan 40 % 15–17-vuotiaista suomalaisista saa alkoholinsa juuri sosiaalisen median kanavien kautta. Alkoholin lisäksi somen kautta nuorille välitetään myös runsaasti nikotiinituotteita.
”Sosiaalinen media on tehnyt päihteiden myymisen ja ostamisen alaikäisille helpoksi. Nuorten mukaan sieltä on helppo saada juuri sitä mitä he haluavat ja minkä verran haluavat. Nuoren ei tarvitse välttämättä edes etsiä alkoholin tai nikotiinituotteitteiden välittäjää, koska he törmäävät somessa usein päihteiden myynti-ilmoituksiin”, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntija Mika Piipponen.
Alaikäiset kokivat alkoholin hankkimisen hieman vaikeammaksi kuin kaksi vuotta aiemmin tehdyssä selvityksessä. Nyt 69 % 15-17-vuotiaista koki alkoholin hankkimisen alaikäisenä melko tai erittäin helpoksi.
Halu rentoutua tai pitää hauskaa sekä alkoholin tuoma hyvä olo osoittautuivat alaikäisten yleisimmiksi syiksi käyttää alkoholia. Myös ryhmäpaine ja huoltajien salliva suhtautuminen alkoholiin mainittiin entistä useammin syiksi käyttää alkoholia. Ryhmäpaineen nimesi alkoholinkäytön syyksi tänä vuonna 46 % alaikäisistä, kun vuonna 2022 vastaava luku oli 39 %. 18 % kertoi, että huoltajien salliva suhtautuminen on yksi syy käyttää alkoholia, kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 11 %.
”Vanhemmat saattavat ostaa lapselleen esimerkiksi olutta tai siideriä, koska ajattelevat, että voivat tällä tapaa kontrolloida nuoren juomista ja olla tietoisia siitä, mitä nuori juo. Todellisuudessa silloin sanomme vain nuorelle, että nuorten alkoholin käyttö on sallittua ja hyväksyttyä. Alkoholia ostamalla ei voi vaikuttaa siihen, minkä verran nuori juo, vaan vanhempien ostamien juomien lisäksi nuoret kuluttavat myös muita juomia”, jatkaa Piipponen.
Alkoholi päätyy nuorelle lähes aina toisen ihmisen kautta
Raittiiden nuorten osuus on ollut viime vuosina nousussa. Vaikka nuorten alkoholin käyttö on ollut vähentymässä, kouluterveyskyselyn mukaan 33 % yläkouluikäisistä nuorista käytti alkoholia vuonna 2023. Myös tuoreen selvityksemme 15–17-vuotiaista vastaajista 29 % kertoi hankkineensa alkoholia alaikäisenä. Luku oli kuitenkin laskenut vuodesta 2022, jolloin 35 % alaikäisistä kertoi hankkineensa alkoholia.
Vaikka käyttö on laskenut, 29 % alaikäisistä koki, että kaveripiirin suhtautuminen oli muuttunut positiivisemmaksi alkoholin käyttöä kohtaan viimeisen vuoden aikana. Vuonna 2022 näin ajatteli 20 % alaikäisistä.
Alkoholi päätyy alaikäisille yleensä jonkun muun ostamana. Kouluterveyskyselyn mukaan noin 88 % alaikäisten nuorten juomasta alkoholista tulee välittäjän kautta. 42 % alkoholia käyttävistä yläkouluikäisistä nuorista sai alkoholin perhepiiristä joko vanhemman tai sisaruksen antamana tai varastamalla alkoholin kotoa.
”Koulun ja oppilaitosten päättäjäisviikonloppu lähestyy. Joillekin nuorille se on yhä juhla, johon kuuluu alkoholi. Joten nyt on taas se hetki, kun meidän aikuisten täytyy muistaa kieltäytyä, jos nuori pyytää meitä sitä ostamaan”, muistuttaa Piipponen.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry selvitti, kuinka trendikkäänä nuoret kokevat päihteet ja kuinka heidän kaveripiirissään suhtaudutaan päihteisiin. Suomen Online-tutkimus toteutti kyselyn webpaneelina. Selvitys toteutettiin tammikuussa 2024 ja sen kohderyhmänä oli 15–29-vuotiaat suomalaiset. Paneeliin vastasi 1008 henkilöä.
EHYT ry:n Hakematta paras -kampanja haastaa täysi-ikäiset pohtimaan omaa rooliaan alaikäisten alkoholinkäytössä. Kampanja on aktiivisena sosiaalisessa mediassa viikoilla 21 ja 22.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika PiipponenEhkäisevän päihdetyön asiantuntija
Olen ehkäisevän päihdetyön asiantuntija, joka on erityisen kiinnostunut nuorten hyvinvoinnin edistämisestä.
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT hyväksyi uuden strategian: Ehkäisevä päihdetyö vähentää haittoja ja säästää kustannuksia21.3.2026 17:36:29 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n edustajakokous esittää, että ehkäisevän päihdetyön rahoitus turvataan päihteistä ja rahapeleistä kerättävistä varoista. EHYTin jäsenistö kokoontui 21.3.2026 yhdistyksen historian viidenteen edustajakokoukseen. Kokouksessa hyväksyttiin uusi strategia ja valittiin uusi valtuusto seuraavalle kolmivuotiskaudelle (2026–2029). Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin OTK Eija Koivuranta ja varapuheenjohtajaksi FT, TtM Anne Taulu. EHYTin visio on yhteiskunta, jossa jokaisella on turvallista kasvaa, osallistua ja elää ilman päihde- ja pelihaittoja.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry: Alkoholilain muutokset on valmisteltava uudelleen20.2.2026 15:23:34 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on huolissaan siitä, miten alkoholilain uudistusta on valmisteltu. Lakia on muutettu osissa, eikä muutosten kaikkia terveys-, sosiaali- ja talousvaikutuksia ole arvioitu kokonaisuutena. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan julkaisemista asiakirjoista käy ilmi, että myös EU-oikeudellinen arviointi on ollut puutteellista. Asiakirjojen perusteella suomalaisten etua ei ole huomioitu riittävästi.
Uusi raportti: Päihdehoidon toteutuksessa koetut ongelmat yleisin syy ottaa yhteyttä päihdeasiamiestoimintaan19.2.2026 08:31:00 EET | Tiedote
Päihdeasiamiestoiminta julkaisee ensimmäistä kertaa toiminnastaan tilastoraportin. Raportti koskee vuoden 2025 toimintaa. Raportti kertoo päihdepalveluiden asiakkaiden kokemista haasteista sekä ammattilaisten havainnoista. Raportti perustuu systemaattisesti jokaisesta yhteydenotosta kerättyyn tietoon.
Ennätysmäärä haki apua päihdeongelmiin Päihdeneuvonnasta8.1.2026 10:55:00 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvonnassa vastattiin viime vuonna 10 591 puheluun, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Päihdeneuvontaan soittavista yhä useampi hakee apua läheisen päihteidenkäytön aiheuttamaan huoleen. Vuonna 2025 noin neljännes (24 prosenttia) keskusteluapua hakeneista oli läheinen. Alkoholilain uudistus uhkaa lisätä läheisten ahdinkoa.
Kokaiinin käyttö kasvaa Suomessa, tukea tarvitaan ennen ongelman syntymistä18.12.2025 08:16:00 EET | Tiedote
Kokaiinin käyttö on kasvanut Suomessa viime vuosina voimakkaasti. Kehitys noudattaa Euroopan laajuista trendiä, jossa kokaiinin saatavuus on kasvanut ja takavarikkomäärät ovat olleet ennätyksellisiä. Erityisesti satunnaiskäyttäjille pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän matalan kynnyksen apua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme