Päällystys- ja tiemerkintätyöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tiestöllä 2024

Jaa
Moottoritietä päällystetään kesäyössä.

Tänä kesänä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tehdään runsaasti päällystystöitä. Maanteitä päällystetään noin 405 kilometriä sekä jalankulun ja pyöräilyn väyliä noin 45 kilometriä. Päällystysmäärä on kolminkertainen viime vuoteen verrattuna. Tämän kesän pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde on seututie 793 Maliskylä - Haapavesi välin päällystäminen 21 km matkalta.  

Jalankulun ja pyöräilyn väylien päällysmäärä on moninkertainen edellisvuosiin verrattuna. Kohteet sijaitsevat Oulun, Kempeleen, Muhoksen, Iin, Ylivieskan ja Nivalan alueella. Tämän kesän päällystyksillä saadaan parannettua useita huonokuntoisia jalankulun ja pyöräilyn väyliä.   

Päällystystyömailla nopeusrajoituksia alennetaan työn ajaksi. Noudattamalla nopeusrajoituksia parannat liikenneturvallisuutta ja teet työmaasta turvallisemman niin työntekijöille, kuin tiellä liikkujillekin. Useilla kohteilla on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi. Päällystystyöt pyritään tekemään ruuhka-aikojen ulkopuolella ja osittain myös yötyönä. Päällystystöiden valmistuttua tehdään tiemerkinnät, jonka jälkeen alennetut nopeusrajoitukset voidaan palauttaa normaaliksi.

Päällystystyöt ovat käynnissä Oulun kohdalla valtatiellä 4. Seuraavana vuorossa ovat kantatie 88 Pulkkila-Piippola ja seututie 847 Haukiputaantie. Päällystysaikataulu on alustava ja se tarkentuu kevään kuluessa. Aikatauluun vaikuttavat mm. roudan sulaminen ja keliolosuhteet. Tänä kesänä alueella päällystystöitä tekevät Peab Industri Oy ja Asfalttikallio Oy. 

Merkittävimmät päällystyskohteet

•    Vt 4 Oulun moottoritie, Oulu
•    Vt 4 Rantsila-Ojakylä, Siikalatva
•    Vt 6 Kontinjoki-Eevala, Sotkamo
•    Vt 8 Himanka-Rahja, Kalajoki
•    Vt 8 Pyhäjoki-Piehinki, Pyhäjoki
•    Vt 20 Panuma-Taipaleenharju, Pudasjärvi
•    Kt 86 Oulainen-Kilpua, Oulainen
•    Kt 86 Vihanti-Paavola, Siikalatva
•    St 793 Maliskylä-Haapavesi, Nivala/Haapavesi
•    St 899 Anttila-Vuokatti, Sotkamo

Tiemerkintäkausi alkaa pienmerkintöjen ylläpitotöillä

Tiemerkintätyöt on aloitettu pienmerkintöjen ylläpitotöillä Oulun seudulla. Tässä yhteydessä korjataan esimerkiksi suojatiemerkintöjä ja ajokaistanuolia. Seuraavaksi ovat vuorossa maanteiden pituussuuntaisten merkintöjen korjaukset, joko tiemerkintämassalla tai -maalilla. Tiemerkintätöitä tekee Road Marking Solutions Oy. 

Tiemerkintätyöt hidastavat hetkellisesti muuta liikennettä. Merkintäajoneuvoissa olevia opasteita ajoneuvojen kiertämiseen tulee noudattaa. Maalimerkintöjä tehdessä tiemerkintäauto pudottaa maalin päälle vaahtohattaroita. Tämä merkitsee sitä, että maali on vielä märkää, eikä sen päälle tule ajaa. Hattarat ovat myös merkki siitä, että edessäpäin on tiemerkintäauto työssään. Märkä maali sotkee ajoneuvon ja sitä voi olla vaikea poistaa. Tämän lisäksi tiemerkintä sotkeutuu. 

Yhteyshenkilöt

Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, p. 0295 038 276
Projektipäällikkö Heidi Salo, p. 0295 037 080
Projektipäällikkö Tero Kouva, p. 0295 038 813
sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye