KHO:n ennakkopäätös, joka koskee koirasusia
Suomen riistakeskus oli myöntänyt poikkeusluvan kahdeksan suden tappamiseen. Poikkeusluvan myöntämisen päämääränä oli tappaa itärajan tuntumassa liikkuva enintään kahdeksan suden lauma, jossa DNA-näyteanalyysien perusteella oli kahdesta kuuteen koirasutta. Hallinto-oikeus oli kumonnut riistakeskuksen päätöksen katsoen, ettei asiassa ollut esitetty sellaista selvitystä, joka osoittaisi, ettei asiassa olisi ollut muuta tyydyttävää ratkaisua poikkeusluvan myöntämisen sijaan.
Riistakeskuksen päätöksen perusteluissa oli viitattu Luonnonvarakeskuksen lausuntoon, jonka mukaan metsästyksen kohdentaminen pelkästään koirasusiin niiden ulkoisten tuntomerkkien perusteella oli käytännön metsästystilanteessa mahdotonta. Lisäksi susien elävänä pyytämistä loukulla pidettiin lausunnossa erittäin epävarmana.
Korkein hallinto-oikeus viittasi unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön ja totesi, että viranomaisen oli poikkeuslupia myönnettäessä osoitettava merkitykselliseen parhaaseen tieteelliseen ja tekniseen asiantuntemukseen tukeutumalla, ettei tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi kyseessä olevissa olosuhteissa ollut muuta tyydyttävää ratkaisua.
Poikkeusluvan päämääränä oli suden geeniperimän suojelu. Poikkeuslupa kohdistui asiassa saadun tieteellisesti todennetun selvityksen perusteella enintään kuuteen geeniperimältään puhtaaseen susiyksilöön. Korkein hallinto-oikeus katsoi saadun selvityksen perusteella, ettei poikkeusluvan päämäärää luonnonvaraisen eläimistön säilyttämiseksi niin, ettei haitallisia risteymiä susien ja koirasusien välillä jatkossa tapahdu, ollut mahdollista käytännössä toteuttaa muuten kuin tappamalla koko koirasusia sisältävä susilauma. Koko lauman tappamista ei näissä oloissa voitu pitää suhteettomana tavoiteltuun päämäärään nähden. Suomen riistakeskuksen päätös ei ollut lainvastainen.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee purkamisluvan myöntämistä (Loviisa, vuosina 1859 ja 1904 valmistuneet rakennukset)12.7.2024 09:21:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi purkamislupaa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n valitus hylätään. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee linnustovaikutusselvitysten riittävyyttä asemakaava-asiassa10.7.2024 09:14:12 EEST | Päätös
Asemakaavamuutos mahdollisti yhden tuulivoimalan rakentamisen jätteenkäsittelyalueella, joka näiden toimintojen vuoksi oli maakunnallisesti tärkeä lokkien esiintymispaikka niiden ruokailualueena ja jolla oli havaittu myös kierteleviä petolintuja.
KHO:n muu päätös, joka koskee sähkömarkkina-asiaa28.6.2024 09:47:59 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, joka koskee markkinapohjaisen jakamisprosessin menetelmän perusteita alueiden väliseen kapasiteetin jakamiseen Nordic-kapasiteetinlaskenta-alueella. Muu päätös -kategoriassa julkaistu päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 28.6.2024 T 1927
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vammaispalvelua28.6.2024 09:45:05 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, millainen merkitys kehitysvammalain perusteella tehdylle valvotun liikkumisen päätökselle voitiin antaa arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun.
HFD gav för första gången sin tolkning av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning28.6.2024 09:37:27 EEST | Tiedote
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) tog för första gången ställning till tolkningen av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning i två prejudikat HFD 2024:93 och HFD 2024:94 som meddelades idag. I det ena av ärendena borttogs skatteförhöjningen helt. I det andra nedsattes skatteförhöjningens belopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme