Yrittäjägallup: Yrittäjillä ei ole riittäviä kannustimia kasvattaa yrityksiään
18.5.2024 06:00:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Valtaosa yrittäjistä katsoo, ettei Suomessa ole riittävästi kannustimia kasvattaa yritystä, kertoo tuore Yrittäjägallup.

Jopa 70 prosenttia tuoreen Yrittäjägallupin vastaajista kokee, että yrittäjällä ei ole Suomessa riittävästi kannustimia kasvattaa yritystä. Vain 14 prosenttia yrittäjistä näkee, että kannustimia on riittävästi.
– Viesti on selvä: meillä on valtavasti tehtävää, jotta yrittäjillä olisi enemmän kannustimia kasvattaa yrityksiään. Kasvun kannustimien lisääminen on tärkeää, koska kasvava yritys työllistää ja investoi. Pitää muistaa, että Suomen kasvu syntyy suomalaisten yritysten kasvun kautta, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.
– Kasvun käynnistämiseen ei ole olemassa yksittäistä hopealuotia. Rytminmuutosta tarvitaan usealla alueella, jotta Suomi toimisi laajasti houkuttelevana alustana yritysten investoinneille ja kasvulle. Suomen on lisättävä houkuttelevuuttaan niin yrittäjäriskin ottamiseen ja omistajuuteen kuin yritysten investointeihin ja ihmisten työllistämiseenkin, Salminen jatkaa.
Yrittäjägallupiin vastasi 3.–15. huhtikuuta 1 076 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 44 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
Kasvuhakuisten määrä laskussa
Pk-yritysbarometrin mukaan kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut viime vuodet selvästi ja trendinomaisesti. Enää runsas kolmannes pk-yrityksistä on kasvuhakuisia, kun vielä 2016 noin puolet haki kasvua.
Huhtikuun Yrittäjägallupin mukaan laajemmin lisää kasvun kannustimia kaivataan teollisuudessa (79 prosenttia) ja 5–9 henkeä työllistävissä yrityksissä (79 prosenttia).
Tyytyväisimpiä kasvun kannustimiin ollaan rakentamisessa (21 prosenttia) ja pääkaupunkiseudun yrittäjien parissa (21 prosenttia).
Yrittäjät näkevät paljon keinoja vahvistaa kannustimia yritysten kasvattamiseen. Suosituimpia ovat palkkaamista helpottava työlainsäädäntö (57 prosenttia), yrittäjyyden arvostus (57 prosenttia), paikallisen sopimisen lisääminen (50 prosenttia), työvoiman laatu (31 prosenttia) ja yhteisöverotus (30 prosenttia).
Paljon mainintoja saavat myös työvoiman saatavuus (29 prosenttia), yritysrahoitus (29 prosenttia), osinkoverotus (28 prosenttia), epäonnistumisen hyväksyminen (27 prosenttia) ja uuden alun helpottaminen (21 prosenttia).
Yli kymmenen henkeä työllistävissä nostetaan erityisesti palkkaamista helpottavaa säätelyä (73 prosenttia) ja paikallista sopimista (65 prosenttia).
– Kysely osoittaa, että hallitus on oikealla asialla, kun se helpottaa työllistämistä mm. helpottamalla määräaikaisia työsopimuksia ja henkilöperusteista irtisanomista sekä ensimmäisellä palkattomalla sairauspäivällä, Yrittäjien puheenjohtaja Salminen sanoo.
– Myös paikallisen sopimisen lisääminen on yrittäjille – varsinkin työnantajille – hyvin merkittävä keino luoda kasvulle kannustimia. Tässäkin hallitus tekee oikeita asioita, joskin toisin sopimisen oikeus jää vielä tulevien hallitusten hoidettavaksi.
Yrittäjyyden arvostus on tasaisen tärkeä kaikissa yrittäjäryhmissä, myös yksinyrittäjillä ja naisyrittäjillä se on tärkein kasvun kannustin.
– Yrittäjyyden arvostuksen lisääminen on jokaisen meidän tehtävämme. Siinä on tapahtunut paljon parantumista, mutta edelleen on matkaa parempaan.
Osinkoverotuksen kannustettava riskinottoon
Teollisuudessa nousevat muita toimialoja enemmän esille osinko- ja yhteisöverotus, työvoiman saatavuus sekä rahoitusasiat. Osinkoverotus on merkittävästi tärkeämpi kasvun kannustin miesyrittäjillä (35 prosenttia) kuin naisyrittäjillä (17 prosenttia).
– Myös verotuksella on merkitystä kasvun kannalta. Yhteisöverotuksen pitää olla kilpailukykyistä ja osinkoverotuksen kannustaa yrittämiseen ja riskinottoon. Molempien merkitys kasvaa yrityskoon kasvaessa, jolloin yleensä on enemmän tuloksenteko- ja osingonjakokykyä, Salminen sanoo.
Alueellisesti rahoituskysymykset korostuvat Itä-Suomessa ja osinkoverotus pääkaupunkiseudulla.
Nuorilla yrittäjillä painottuu muita enemmän epäonnistumisen hyväksyminen (40 prosenttia) ja uuden alun helpottaminen (35 prosenttia).
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Näin kysyttiin
Suomen Yrittäjien Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 076 pk-yritysten edustajaa 3.−15.4.2024.
Tutkimustulosten luottamusväli on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä1.9.2026 20:37:44 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme