Kysely: Yrityksissä on reagoitu nuorten aikuisten mielenterveyden haasteisiin
Kauppakamarien tekemästä kyselystä selviää, että enemmistö yrityksistä on käynnistänyt jo toimenpiteitä vastatakseen mielenterveyden ja työssä jaksamisen haasteisiin.
Varsinaissuomalaisista yrityksistä noin kolmannes (35 %) on tehnyt yksittäisiä toimia, ja 16 prosenttia ilmoitti reagoineensa asiaan muassa rekrytoineissa, koulutuksessa, työn käytännöissä tai palveluissa. Reilu kolmannes (37 %) ei ole vielä muuttanut toimintaansa aiemmasta.

Valtakunnalliseen toukokuussa tehtyyn kyselyyn osallistui 155 Turun kauppakamarin jäsenyrityksen edustajaa Varsinais-Suomen alueelta. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 1882 yritystä.
Lähes joka kahdeksas yritys arvioi, että erityisesti nuorten mielenterveyden ja työssä jaksamisen haasteet näkyvät ja myös vaikuttavat heikentävästi työn tuottavuuteen. Puolet varsinaisuomalaisista yrityksistä kertoi kuitenkin, etteivät nuorten hyvinvoinnin haasteet näy. Kolmasosalle vastaajista haasteet sen sijaan näkyvät, mutta niillä ei ole vielä vaikutusta yrityksen toimintaan suuremmassa määrin.
Nuoret ovat avoimia mielenterveysasioissa
"Nuorten avoimuus mielenterveyteen liittyvissä keskusteluissa on varmasti edistänyt huomion kiinnittämistä psyykkisiin haasteisiin ja niiden vaikutuksiin työelämässä yleisestikin”, arvioi loimaalaisen HouseOfTherapy Oy:n toimitusjohtaja, työnohjaaja, psykoterapeutti, HM Elina Rehmonen.
”Aihepiiri on vielä varsin vieras useissa organisaatioissa, ja kokemus vaikeasta lähestyttävyydestä voi johtaa ongelmien sivuuttamiseen. Vaarana ovatkin ongelmien eskaloituminen yksilötasolla ja merkittävät, laajakantoiset kustannusvaikutukset”, Rehmonen huomauttaa.
”Yritykset tarvitsevat lisää tietoa, ymmärrystä sekä keinoja mielenterveyttä ja työkykyä vaarantavien riskien tunnistamisessa sekä apua omannäköistensä toimintamallien jalkauttamiseksi. Näen tässä hienon mahdollisuuden lähteä rakentamaan kestävämpää työkykyä yhteisvoimin."
Ennaltaehkäisy on tärkeää
Moni nuori on entistä valikoivampi työpaikkansa suhteen ja siihen, miten yritys esimerkiksi suhtautuu työntekijöiden hyvinvointiin tai työyhteisön moninaisuuteen – tähän kannattaakin kaikkien nyt kiinnittää huomiota”, Keskuskauppakamarin osaamisen ja maahanmuuton johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo.
“Osaajapulan voimistuessa jokaisen yrityksen tulee alkaa kiinnittää tähän entistä enemmän huomiota. Mielenterveyspommia ei voi kuitenkaan jättää yksin yritysten hoidettavaksi. Tarvitaan lisää vaikuttavuuteen perustuvia kuntoutuksen menetelmiä sekä ennaltaehkäisevää työtä, jossa tuetaan esimerkiksi tunnetaitojen kehittymistä”, Pulkkinen sanoo.
Kauppakamarien kysely tehtiin 6.-8.5.2024 ja siihen vastasi 1882 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Näitä kysyttiin:
Viime aikoina erityisesti nuorten aikuisten hyvinvointiin, mielenterveyteen ja työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat herättäneet keskustelua julkisuudessa. Näkyvätkö nämä haasteet teidän yrityksessänne?
Oletteko reagoineet yrityksessänne jotenkin tähän yhteiskunnalliseen muutokseen? Valitse ne, mitkä koskevat teidän yritystänne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto, puh. 050 404 1810, suvi.pulkkinen@keskuskauppakamari.fi
Toimitusjohtaja Elina Rehmonen, HouseOfTherapy Oy, puh. 040 901 2971, elina.rehmonen@upwego.fi
Kuvat

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Kysely: Digitalisaatio ja tekoäly uudistavat työelämää – osaamisen ylläpitäminen työelämän murroskohdissa ja nuorten työllistyminen haasteena10.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä kaksi kolmannesta kertoo työn tuottavuuden parantuneen ja puolet hallintoon menevästä ajasta vähentyneen digitalisaation, automatisaation ja tekoälyn myötä. Tämä selviää kauppakamarien elokuussa toteuttamasta valtakunnallisesta osaajakyselystä, johon osallistui 93 yritystä Varsinais-Suomesta.
Lähes puolet varsinaissuomalaisista vientiyrityksistä kasvattaa vientiään8.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turun kauppakamari selvitti alkusyksyn kyselyssään, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita Varsinais-Suomen seudun vientiyrityksillä on tällä hetkellä. Kyselyssä selvisi myös, että vientikauppa käy seudulla paremmin kuin viime vuonna. Yksi vientiä merkittävästi kasvattaneista yrityksistä on ALMACO Group. Alueellinen kysely tehtiin tässä muodossaan ensimmäistä kertaa, ja siihen vastasi Turun, Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen alueelta 48 vientiä aktiivisesti tekevää yritystä. Suurin osa näistä toimii teollisuuden alalla.
Kysely: Yritysten tunnelmiin vaikuttaa julkinen keskustelu2.10.2025 06:58:15 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreimmassa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Varsinaissuomalaisten yritysten avoimissa vastauksissa pessimististen yleistunnelmien syyksi luetaan muun muassa vallitseva negatiivinen julkinen ilmapiiri. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti yli 1300 yritystä, joista 144 sijaitsee Varsinais-Suomessa.
Varsinais-Suomen sähköverkon kapasiteettihaasteet on ratkaistava29.9.2025 14:42:39 EEST | Tiedote
Energiamurros etenee vauhdilla, ja teollisuuden uudistumistarpeet kasvattavat sähkönsiirron kantaverkon kuormitusta. Ilman ripeitä verkkoinvestointeja Suomi voi jäädä paitsi vihreän siirtymän tarjoamista mahdollisuuksista ja teollisuuden investoinneista. Turun kauppakamari ja Varsinais-Suomen liitto esittävät viittä konkreettista toimenpidettä kapasiteettiongelmien ratkaisemiseksi.
Osaamiskysely: Teknologia haastaa yrityksiä uudistumaan29.9.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Yritykset eri puolilla Suomea kohtaavat haasteita tulevaisuuden johtamisen, liiketoiminnan kehittämisen, digitalisaation ja muuttuvien osaamistarpeiden osalta. Digitalisaatio, automatisaatio ja tekoälyn kehitys ovat parantaneet työn tuottavuutta ja vähentäneet hallintoon kuluvaa aikaa, mutta samalla ne ovat myös haastaneet yrityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme