Kannelmäen terveysasema uudessa osoitteessa 24.5. alkaen – mediatilaisuus 23.5. klo 13
Kannelmäen terveysasema palvelee perjantaista 24.5.2024 alkaen Kannelmäen aseman vieressä osoitteessa Kaustisenpolku 6A. Vanha terveysasema Laulukujalla on auki 23.5. klo 16 asti.
Kannelmäen terveysasema tarjoaa uudessa osoitteessa samat terveyspalvelut kuin aiemmin. Palvelut tuottaa jatkossa Mehiläinen ja terveysasemalla palvelee Mehiläisen henkilökunta. Asiakkaat pysyvät edelleen Helsingin terveysasemien asiakkaina. Terveysaseman puhelinnumero ei muutu.
”Haluamme taata Kannelmäen terveysaseman asiakkaille terveyspalvelut katkeamattomasti ja häiriöttä, vaikka palveluntuottaja vaihtuukin”, toteaa terveysasemien Timo Lukkarinen.
”Asiakkaiden ei tarvitse muutoksen vuoksi ottaa yhteyttä Kannelmäen terveysasemalle. Kun asiakkaalla seuraavan kerran syntyy tarvetta palveluille, hän voi ottaa yhteyttä aiempaan tapaan. Mikäli ilmenee tarvetta asioida toimipisteessä, täytyy vain muistaa, että paikka poikkeaa aiemmasta”, Lukkarinen täydentää.
”Jatkamme edelleen aktiivisesti Helsingin terveysasemien kehittämistä. Yhteistyö yksityisten palveluntuottajien kanssa antaa meille mahdollisuuksia oppia uutta ja parantaa omaa toimintaa”, kertoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
”Uskon, että yhteistyö Mehiläisen kanssa lähtee myös Kannelmäessä hyvin käyntiin. Teemme yhteistyötä jo Ruoholahden terveysasemalla”, Turpeinen jatkaa.
Sopimuskausi Kannelmäen terveysasemalla Mehiläisen kanssa päättyy 23.5.2028. Helsinki voi halutessaan jatkaa sopimusta yhden tai kahden vuoden optiokaudella ilman tarjouskilpailua.
“Yksi Mehiläisen keskeisistä tehtävistä on kehittää sote-palveluja laadukkaaseen ja asiakaslähtöiseen suuntaan. Pyrimme kaikin keinoin vastaamaan Kannelmäen asukkaiden terveydenhuollon tarpeisiin”, Kannelmäen terveysaseman vastaava lääkäri Henri Ärölä toteaa.
“Arvostamme suuresti Mehiläiseen osoitettua luottamusta ja odotamme innolla, että saamme tehdä yhteistyötä Helsingin kaupungin ja alueen väestön kanssa tulevina vuosina. Yhdessä voimme rakentaa terveempää tulevaisuutta kaikille”, sanoo Mehiläisen perusterveydenhuollosta vastaava liiketoimintajohtaja Joonas Turunen.
Helsingin kaupunki joutui purkamaan sopimuksen edellisen palveluntuottajan kanssa sopimusteknisistä syistä toukokuussa 2023. Uusi kilpailutus käynnistettiin viime syksynä. Uusi palveluntuottaja valittiin vuoden vaihteen jälkeen tänä keväänä.
Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin ja keskustelemaan terveyspalveluista
Kutsumme median edustajat tutustumaan Kannelmäen terveysaseman uusiin tiloihin Kaustisenpolulle ja keskustelemaan Kannelmäen ja Helsingin terveysasemapalveluista torstaina 23.5. klo 13.
Paikalla on Helsingin kaupungilta terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen ja terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sekä Mehiläisestä liiketoimintajohtaja Joonas Turunen ja johtava lääkäri Henri Ärölä.
Tervetuloa!
Lisätietoja
Helsingin kaupunki
- Leena Turpeinen, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja, p. 050 325 6917, leena.turpeinen@hel.fi
- Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, p. 040 725 5199, timo.lukkarinen@hel.fi
Mehiläinen
- Joonas Turunen, perusterveydenhuollosta vastaava liiketoimintajohtaja, p. 040 542 5935, joonas.turunen@mehilainen.fi
- Henri Ärölä, johtava lääkäri (Kannelmäen vastaava lääkäri), p. 040 767 4140, henri.arola@mehilainen.fi
**
- Kannelmäen terveysaseman verkkosivut: hel.fi/kannelmaenterveysasema
- Helsingin kaupungin 10.5. uutinen
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaYksikön päällikkö, palvelu- ja henkilöstöviestintä
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiAnna LehtirantaYksikön päällikkö, turvallisuus- ja varautumisviestintä
Puh:09 310 30014anna.lehtiranta@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Uusi apuvälineiden palautusautomaatti avataan Kallioon5.7.2024 13:24:10 EEST | Tiedote
Kallion perhekeskukseen aukeaa uusi apuvälineiden palautusautomaatti maanantaina 8. heinäkuuta.
Stadin sote ja brankkari 3/2420.6.2024 10:44:38 EEST | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on jälleen täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 18.6.18.6.2024 18:33:13 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kevätkauden viimeinen kokous tiistaina 18. kesäkuuta 2024. Sanna Aivio valittiin Pelastuskoulun rehtoriksi Lautakunta valitsi Helsingin Pelastuskoulun rehtoriksi sosiaali- ja terveysalan YAMK Sanna Aivion. Hän siirtyy Pelastuskoulun rehtoriksi Stadin ammatti- ja aikuisopiston koulutuspäällikön tehtävästä 1.7.2024. Aivion vahvuuksia ovat nykyaikaisen johtamisosaamisen, laaja-alaisen näkemyksellisyyden ja verkostotyön osaamisen lisäksi hyvä pelastusalan tuntemus. Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa vastuukouluttajana pelastuslaitoksen pelastajille järjestetyssä sosiaali- ja terveysalan lähihoitajakoulutuksessa. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan syksyn kokousajat Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan syyskauden ensimmäinen kokous on tiistaina 13. elokuuta klo 16.15. Syksyn kokousajat ovat kaupungin verkkosivuilla.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut juhannuksena 202418.6.2024 14:34:41 EEST | Tiedote
Helsingfors social- och hälsovårdstjänster under midsommaren 2024. Health and social services in Helsinki during Midsummer 2024.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 18.6. kokouksen ennakkotiedote14.6.2024 14:31:08 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kevätkauden viimeinen kokous on tiistaina 18. kesäkuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa Pelastuskoulun rehtorin valintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme