Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus hyväksyi henkilöstökertomuksen

Jaa

Aluehallitus hyväksyi henkilöstökertomuksen ja lähetti sen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja aluevaltuustolle. Aluehallitusta informoitiin myös ikäihmisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen ohjeen päivityksestä.

Maanantaina hallitus käsitteli myös kuluvan vuoden talousarviomuutoksia. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle asiakasmaksujen, tukien ja korvausten indeksitarkistuksia sekä tehtäväalueiden ja palvelulinjojen välisiä henkilöstösiirtoja. Hallitus esittää valtuustolle myös hallintosääntömuutosta, jossa palvelussuhteessa oleva työntekijä voitaisiin tietyissä tilanteissa siirtää virkaan ilman hakumenettelyä.

Aluehallitusta informoitiin myös ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalvelujen ohjeesta, joka ohjaa ikäihmisiä ensisijaisesti hyvinvointialueen omistamiin yksiköihin, jotta ostopalveluja voidaan vähentää. Ohjetta selkeytetään. Hyvinvointialueella on tehty tammi-maaliskuun aikana 680 asumispalvelupäätöstä ja ikäihmisten ympärivuorokautisen asumispalvelupaikan on saanut Pirkanmaalla keskimäärin alle kuukaudessa.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaalla käynnistymässä keskustelu lopuista lähiasemista liikkuvien palvelujen kokeilun pohjalta12.6.2024 15:46:46 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialue on uudistanut voimakkaasti palvelujen verkostoa viime syksystä lähtien. Digitaalisilla palveluilla luotu edellytyksiä toimipisteverkoston tiivistämiselle ja nopeutettu yhteydensaantia sote-ammattilaisille. Palvelujen verkostossa on edelleen 12 toimipistettä, joista ei ole tehty päätöstä. Niistä tullaan käymään laaja keskustelu kesän ja alkusyksyn eri toimielimissä ja asukastilaisuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye