Varhan aluehallitus hyväksyi Dentalian hankkeen käynnistämisen
21.5.2024 17:22:08 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus hyväksyi Dentalia-hankkeen aiesopimuksen ja kaatoi oikaisuvaatimuksia.

Aluehallitus hyväksyi tiistain kokouksessaan Dentalia-hankkeen aiesopimuksen tilaratkaisusta, tilojen vuokraamisesta ja hankesuunnittelusta. Lemminkäistenkadulla Turussa sijaitsevassa Dentalia-kiinteistössä toimii perus- ja erikoishammaslääkärivastaanottoja sekä opetusklinikan hammaslääkärikoulutuksen perusopetus- ja erikoistumiskoulutus. Nämä kattavat noin viidenneksen Turun alueen suun terveydenhuollon käynneistä.
Varhan suun terveydenhuollolla on toimintoja kaikissa Dentalian ympyräosan kerroksissa. Palveluiden lakisääteisyys, suuri kysyntä ja tilojen riittämättömyys aiheuttavat tarpeen Dentaliaan sijoitetun toiminnan jatkokehittämiselle. Vanhoista tiloista puuttuvat muun muassa sosiaali-, toimisto- ja varastotilat.
Hanke toteutetaan yhteistyöhankkeena Turun yliopiston, Åbo Akademin, Varhan ja Suomen Yliopistokiinteistöjen välillä. Muiden hankkeen osapuolten osallistumisesta Uusi Dentalia -hankkeeseen SYK on sopinut erillisillä aiesopimuksilla. Hankkeen hankesuunnittelusta Varhan osuuden kustannusarvio on 333 333 euroa (alv 0 %).
Oikaisuvaatimukset kaatuivat
Aluehallitus käsitteli kuusi yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta tehtyä oikaisuvaatimusta. Oikaisuvaatimukset hylättiin, koska oikaisuvaatimusten tekijät eivät esittäneet sellaisia perusteita, jonka vuoksi irtisanomispäätöstä tai viran siirtämistä toiseen virkasuhteeseen tulisi arvioida uudelleen.
St. Henrik-yhdistyksellä on käytössään Turunmaan sairaalassa pohjakerroksessa noin 400 neliön tilat. Yhdistys teki oikaisuvaatimuksen Varhan päätöksestä vuokrasopimuksen irtisanomisesta ja vaatii korvauksia.
Aluehallitus päätti irtisanoa Föreningen St. Henrik r.f.:n 27.12.1949 solmitun ja sitä täydentävien vuokrasopimusten mukaisen vuokrasopimuksen päättymään 30.11.2024 ilman korvausvelvollisuutta.
Aluehallitus vastaanotti adressit Tl Koskelta ja Salosta. YTA-alueen sopimusasia ja investointisuunnitelman muutospykälä palautettiin valmisteluun. Aluehallitus päätti peruuttaa ensi viikon kokouksensa.
Muut kuin tässä mainitut asiakohdat päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna VauranojaAluehallituksen puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 306 6129sanna.vauranoja@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Räddare från Egentliga Finlands räddningsverk och Varhas prehospitala akutsjukvård utbildas i hot från kemikalier och strålning – medietillfälle fredagen den 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Pressmeddelande
Räddningsinstitutet ordnar denna vecka i Nådendal en utbildning för yrkesverksamma inom räddningsväsendet och den prehospitala akutsjukvården. Utbildningen fokuserar på beredskap för hot och olyckor som orsakas av kemiska, biologiska, radiologiska och nukleära ämnen.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastajia ja Varhan ensihoitajia koulutetaan kemiallisten aineiden ja säteilyn uhkiin – mediatilaisuus perjantaina 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Tiedote
Pelastusopisto järjestää tällä viikolla Naantalissa pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisille koulutuksen, jossa käydään läpi varautumista kemiallisten, biologisten, säteilyn ja ydinaineiden aiheuttamiin uhkiin ja onnettomuuksiin.
Inbjudan till pressträff: Varhas bokslut och verksamhetsberättelse för 2025 är klara18.3.2026 14:10:09 EET | Pressinbjudan
Välfärdsområdesstyrelsen behandlar Varhas bokslut för 2025 vid sitt sammanträde den 23 mars.
Kutsu mediatilaisuuteen: Varhan vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus valmistuneet18.3.2026 14:10:09 EET | Kutsu
Aluehallitus käsittelee Varhan vuoden 2025 tilinpäätöstä kokouksessaan 23. maaliskuuta.
Släckningsövningar vid byggnadsbrand i Egentliga Finland lördagen den 21.3.202617.3.2026 14:24:36 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands räddningsverk ordnar övningar i släckning av byggnadsbrand och räddningsverksamhet den 21.3.2026 i Nådendal på Haukanvuorentie (Airismaa), i Pargas på Kiluddintie (Norrskata) samt i Salo på Palmutsaarentie (Kiikala).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme