Pikakommentti työllisyydestä: Työllisyys heikkenee edelleen – olosuhteet huomioiden tilanne kohtalainen
22.5.2024 08:56:46 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Huonot uutiset työmarkkinoilta jatkuvat, eli työllisyysaste laskee ja työttömyys pahenee yhä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun työllisyystilastoja. Talouden yleinen heikko tilanne huomioiden luvut ovat kuitenkin kohtalaisia.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2024 huhtikuussa 17 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 41 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.
”Talouden selkeästä käänteestä ei ainakaan näissä työllisyysluvuissa näy vielä merkkejä. Toisaalta työmarkkinat reagoivat aina viiveellä, joten työllisyyden paraneminen nähtäisiin joka tapauksessa vasta jonkun ajan kuluttua talouskasvun alkamisesta”, Henna Busk sanoo.
Pitkäaikaistyöttömyys on hieman kasvanut, mutta tämä on Buskin mukaan odotettavaa työllisyyden muun kehityksen perusteella. Nousu ei onneksi ole kovin jyrkkää.
Lomautusten nousu on kuitenkin pysähtynyt, mikä saattaa olla merkki työmarkkinoiden vakautumisesta, mutta tämä nähdään vasta tulevien kuukausien aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kutsu: Mitä vaikutuksia metsänomistuksen rakenteen muutoksilla on Suomen metsäalaan?13.5.2026 11:51:18 EEST | Kutsu
Tervetuloa tiistaina 2. kesäkuuta Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Tapion tutkimusraportin julkistuswebinaariin, jonka aiheena on metsänomistusrakenteen muutosten vaikutukset Suomessa.
EU:n maatalouspolitiikka kaipaa rohkeaa uudistamista kilpailukyvyn vahvistamiseksi13.5.2026 11:10:39 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, kauppasodat, ilmastonmuutos ja budjettipaineet kohdistavat merkittäviä muutospaineita EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP). Pellervon taloustutkimus PTT:n keskustelualoite esittää, että CAPia tulisi uudistaa rohkeasti maatalouden kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
Selvitys: Lintuinfluenssan taloudelliset vaikutukset syntyvät alalle tuotantoketjun häiriöistä ja vientitulojen menetyksistä7.5.2026 09:22:19 EEST | Tiedote
Lintuinfluenssan taloudelliset vaikutukset siipikarjasektorille riippuvat merkittävästi siitä, millaisen hallinnollisen ja markkinareaktion mahdollinen taudinpurkaus aiheuttaa, eikä yksinomaan siitä, millaisella tilalla tautitapaus esiintyy, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys.
Kokonaiskuva Suomen maaseudun taloudesta valmistui: Iso liuta haasteita – mutta myös valopilkkuja29.4.2026 09:43:00 EEST | Tiedote
Suomen maaseudun talouden näkymät ovat vaikeat niin väestökehityksen, kuntatalouden kuin työmarkkinoidenkin osalta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n raportti. Maaseudun yritystoiminta on kuitenkin rakenteellisesti vakaata, ja tulevaisuuden valopilkkuja voivat olla muun muassa uusiutuvan energian investoinnit.
Pikakommentti: Sota Lähi-idässä tuo synkkiä pilviä työmarkkinoille – nuorten työttömyys edellyttää täsmätoimia kehysriihessä22.4.2026 09:16:01 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja työttömyysaste ovat pysytelleet Suomessa kohtalaisen vakaina alkuvuoden ajan, mutta esimerkiksi nuorten työttömien määrä on yhä hyvin korkea. Uhkakuvia työmarkkinoiden kehitykseen tuo etenkin sota Lähi-idässä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk:
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme