Kiivetään Etelä-Pohjanmaan huipuille! Valtakunnallinen kuntoporraskilpailu alkaa 30.5.
Vimpelin Lakeaharjun kuntoportaat ja Seinäjoen Jouppilanvuoren elämysportaat edustavat Etelä-Pohjanmaata valtakunnallisessa kuntoporraskisassa. EU:n maaseuturahoitus haastaa kaikki nousemaan kuntoportaita tulevan kesän aikana. Osallistumalla voit auttaa oman alueesi kuntoportaat valtakunnallisen kilpailun voittoon – ja samalla saat roppakaupalla terveyshyötyjä.
Torstaina 30. toukokuuta alkaa valtakunnallinen kuntoporraskilpailu, jossa selvitetään, mitkä ovat suosituimmat EU:n maaseuturahoitusta saaneet kuntoportaat Suomessa. Mukana kilpailussa on 18 kuntoportaat eri puolilta Suomea, joille rahoitusta on myönnetty paikallisten Leader-ryhmien tai ELY-keskuksen kautta. Portaissa on kesän ajan kävijälaskurit ja voiton nappaavat ne portaat, joita on noustu eniten syyskuun loppuun mennessä.
Etelä-Pohjanmaan pisimmät kuntoportaat löytyvät Vimpelin Lakeaharjulta
Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseuran talkoilla 2019 rakentamat Lakeaharjunportaat nousevat 380 metriä laskettelurinteen reunaa kohti Lakeaharjun huippua. Pitkät noin 500 askelmaa sisältävät portaat eivät kuitenkaan ole tarkoitettu vain tosiurheilijoille. Portaita voi valloittaa vähän kerrallaan, ja sekä ylhäällä että puolivälissä oleville tasanteille tehdyille levähdyspenkeille voi pysähtyä keräämään voimia ja ihailemaan maisemia. Kuntoportaat sopivatkin kaiken kuntoisille, ja jokainen treenaa niissä oman kuntotasonsa mukaisesti.
— Etelä-Pohjanmaan pisimmiltä portailta on upeat maisemat Lappajärvelle. Suosittelen kohdetta varsinkin kesällä matkustaville jo maisemien takia. Kuntoportailla on hyvä verrytellä autossa puutuneita jalkoja, toteaa Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseuran puheenjohtaja Heikki Salmela.
Kesäisin kuntoportailla järjestetään myös porrasjuoksun SM-kisat. Kävijöitä on ympäri Suomen, mutta suurin vaikutus portailla on luultavasti vimpeliläisten kuntoiluintoon. Kuinka monta kertaa sinä ehtisit käydä kiipeämässä Lakeaharjun huipulle kuntoporraskampanjan aikana?
Tervetuloa kisan avajaisiin Lakeaharjulle 30.5. kello 18.00. Paikalla ovat kyläseuran edustajien lisäksi Vimpelin kunnan nuoriso- ja liikuntaohjaaja Karoliina Joohs, joka pitää innokkaille ilmaisen kuntoporras treenin. Tervetuloa mukaan!
Jouppilanvuoren elämysportaat osa Seinäjoen elämysliikuntareitistöä
Lakeuden Elämysliikunta ry on vuosien ajan kehittänyt Jouppilanvuoren ja Kyrkösjärven aluetta kaikenlaisille käyttäjille sopivaksi terveysliikunta-alueeksi. Yhtenä elämysliikunnan osana vuonna 2019 rakennettiin talkootyönä elämysportaat Jouppilanvuoren laskettelurinteen viereen. Rinteen juurelta nousevat kahdet portaat, jotka yhtyvät yhdeksi huipulle asti. Portaat käsittävät yhteensä 441 askelmaa, kun nousee ”suorinta” reittiä huipulle portaita on 309 kappaletta. Välillä on penkkejä levähtämistä varten sekä portaiden puolivälissä suojaisa katos taideteoksineen. Näköalakatoksen seinällä voi maisemien lisäksi ihailla nuoren taiteilijan Ville Hautaluoman maalaamaa muraalia.
— Portaat haluttiin tehdä monipuolisiksi elämys- ja aktiviteettiportaiksi, jossa voivat liikkua kaikenikäiset kansalaiset. Portailla saa myös elämyksiä ja sosiaalinen puoli on myös osa liikuntaa, kun yhdessä voidaan pohtia ”maailman menoa”, kertoo Lakeuden Elämysliikunta ry:n toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Joupiskalla kuntoporraskilpailu avataan keskiviikkona 5.6. klo 10.30 Lakeuden Elämysliikunnan talkoiden yhteydessä. Tervetuloa!
Lakeaharjun kuntoportaisiin EU:n maaseuturahoituksen tukea myönnettiin Leader Aisaparin kautta ja Jouppilanvuoren elämysportaisiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Kävijälaskuri Joupiskan elämysportaille on rahoitettu Leader Liiveristä. Maaseuturahoitusta on myönnetty jo lähes 50 kuntoportaille Suomessa.
Kuntoporraskilpailu mukana Suomen Olympiakomitean Toimintakykyinen maa ja kansa -kampanjassa
Suomen maaseutuverkoston järjestämä kuntoporraskilpailu on mukana Toimintakykyinen maa ja kansa -kampanjassa, joka lanseerattiin Urheilugaalassa tammikuussa 2024. Olympiakomitean luotsaamassa kampanjassa on tavoitteena rakentaa koko kansakunnan yhteinen ilmiö, jolla saadaan ihmisten liikkuminen ja toimintakyky Suomen vahvuudeksi. Tällä hetkellä suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle noin 4,7 miljardia euroa vuodessa.
Kuntoportaiden nousu on hyvä tapa vahvistaa omaa kuntoaan ja toimintakykyään. On laskettu, että 50 päivittäistä porrasaskelmaa voi laskea sydän- ja verisuonitautien ja jopa sydänkohtauksen riskiä 20 prosentilla. Samalla kuntoportaissa saa raitista ulkoilmaa ja pääsee ihailemaan upeita maaseudun maisemia. Kilpailussa mukana olevat kuntoportaat ovat kaikkien vapaassa ja maksuttomassa käytössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emma Marttilamaaseutuviestinnän koordinaattoriEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 027 702emma.marttila@ely-keskus.fiHannu SaloToiminnanjohtajaLakeuden Elämysliikunta ry
Jouppilanvuoren elämysportaat
Heikki SalmelaPuheenjohtajaLakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseura ry
Lakeaharjun kuntoportaat
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Blågröna alger i sjöarna i Södra Österbotten (landskapen i Österbotten)25.7.2024 13:29:20 EEST | Tiedote
I Södra Österbotten har en liten mängd blågröna alger (cyanobakterier) observerats i insjöarna Kuortaneenjärvi i Kuortane och Purmojärvi i Kauhava samt vid Ähtärinsalmi i Etseri. Senaste vecka observerades de första blågröna algerna i Bottniska viken vid kusten av landskapen i Österbotten. Denna vecka har en liten mängd blågröna alger observerats utanför Kaskö och i kustområdet vid Rönnskärsgloppet i Malax.
Etelä-Pohjanmaan järvissä sinilevää (Pohjalaismaakunnat)25.7.2024 13:29:20 EEST | Tiedote
Sisävesissä on havaittu hieman levää Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneen Kuortaneenjärvellä, Kauhavan Purmojärvellä ja Ähtärissä Ähtärinsalmella. Viime viikolla Pohjanlahdella tehtiin ensimmäiset sinilevähavainnot Pohjalaismaakuntien rannikolla. Tällä viikolla sinilevää on havaittu hieman Kaskisen edustalla ja Maalahdessa Rönnskärsgloppetin rannikkoalueella.
Förnyande av ytkonstruktionerna på Brändö korsningsbro i Vasa23.7.2024 13:56:02 EEST | Tiedote
Meddelande nr 3. Tidtabellen för reparationsarbetet på Brändö korsningsbro fördröjs från det som meddelades tidigare.
Palosaaren risteyssillan pintarakenteiden uusiminen Vaasassa23.7.2024 13:56:02 EEST | Tiedote
Tiedote nro 3. Palosaaren risteyssillan korjaustöiden aikataulu viivästyy aikaisemmin ilmoitetusta.
Etelä-Pohjanmaalla kesäkuun lopussa 6305 työtöntä työnhakijaa23.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi viime kuukaudesta ja vuoden takaisesta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen alhaisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme