Toriterassit avautuvat – tarjolla kesäherkkuja ja ohjelmaa läpi kesän
Ihanat toriterassit avautuvat jälleen eri puolille Helsinkiä. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi kesäistä tunnelmaa terasseille tuo monipuolinen ohjelma Michelin-tähtipölystä teemakirppiksiin ja torikonsertteihin.

Torikortteleiden terassi Senaatintorin laidalla
Senaatintorin laidalle nousee tulevanakin kesänä terassialue, jossa voidaan nautiskella ihania kesäherkkuja aivan erityisessä miljöössä. Mukana ovat Torikortteleiden ravintolat Sofia Helsinki, Via Tribunali, Valkoinen Sali ja Helsinki Bryggeri Brewhouse.
Sofian POTTU-baarissa keskiössä on peruna, joka tarjoillaan kesän yrteillä ja kasviksilla raikastettuna kalan, makkaran tai sienten kanssa. Via Tribunali luottaa autenttiseen napolilaiseen pizaan, italialaisiin juomiin ja käsintehtyyn gelatoon. Bryggerin konseptina on laadukkaat pienpanimo-oluet ja vietnamilaistyyliset täytetyt sämpylät. Valkoisen Salin Harvest Cocktailbar puolestaan osoittaa kunniaa Suomen luonnolle ja kulttuurille baarimestareiden Jari Mellinin ja Joel Pyykkösen käsittelyssä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi mustikkamaidon kirkastettu versio puolukalla ryyditettynä?
Terassin sijoittuminen torin laitaan jättää itse aukion vapaaksi kesätapahtumille, kuten esimerkiksi Helsinki Pridelle ja Samba Carnavalille.
Terassin yhteyteen rakennetaan myös kisakatsomo pohjoismaiset tähtiravintolat julkistavan MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -gaalan kannustusjoukoille 27.5.2024.
Terassi avautuu Syötävä Helsinki -ruokaviikoille 24.5. ja on auki elokuun loppuun asti.
Hietalahden toriterassi
Hietalahden, eli tuttavallisemmin Hietsun toriterassin kattaus muodostuu Hietalahden kauppahallin ravintoloiden kesäisistä herkuista. Kaikista hallin ravintoloista voi hakea ruokia ja juomia ulos yhteisterassilla nautittavaksi. Perjantai-iltaisin terassilla on luvassa myös live-musiikkia. Terassikausi alkaa toukokuussa ja päättyy elokuussa.
Myös legendaarinen kirppistoiminta jatkuu Hietalahden torilla kesäviikonloppuisin. Tänä vuonna kirpputoritoiminnan pyörittämisestä ja paikkojen varaamisesta vastaa Helsingin Vallilasta tuttu Bella Kirppis.
Ensimmäinen kirppis järjestetään lauantaina 25.5. Tämän jälkeen kirppis on joka lauantai ja sunnuntai juhannusta lukuun ottamatta toukokuun lopusta elokuun loppuun asti klo 10–15. Luvassa on myös erilaisia teemakirppareita ja arki- ja iltakokeiluja.
Töölön toriterassi
Töölöntorin lähistöllä olevat ravintolat levittäytyvät torille kesällä. Toriterassilla toimivat ravintolat B5 Black, Mamma Rosa, Green Hippo ja Tin Tin Tango. Terassien lisäksi torilla on myös perinteistä toritoimintaa, kuten torikahviloita sekä vihannes- ja kukkamyyntiä.
Torin keskeltä löytyvällä lavalla järjestetään kesällä kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Esimerkiksi perinteistä Suvivirsi soi -laulutapahtumaa vietetään Töölöntorilla lauantaina 1.6. klo 12 alkaen.
Lisätiedot:
Projektipäällikkö Sarita Kinnunen, Helsingin Kaupunkitilat Oy, sarita.kinnunen@kaupunkitilat.fi, +358 46 922 2244
Avainsanat
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy (ent. Helsingin Leijona Oy ja Tukkutori) on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Harjun vanhasta ruumishuoneesta tulee yhteisöllinen klubitalo joulu-tammikuuksi4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Tapahtumatuotannon konkareista koostuva Öljyymö-kollektiivi pitää Harjun vanhan ruumishuoneen ovet auki ja saranat rasvattuina joulu-tammikuussa. Tilassa testataan mm. yhteisölähtöisen tapahtumatuotantokulttuurin mallia ja sen uusia rahoitustapoja.
Manta kutsuu herkuttelemaan! Uusi joulutori avautuu 5.12. ja jatkuu loppiaiseen asti2.12.2025 13:47:14 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Mantan joulutori levittäytyy Havis Amandan patsaan ympärille koko juhlasesongin ajaksi 5.12.2025 - 6.1.2026. Kauppatorin kupeessa nautitaan joulun mauista ja kauniista merellisestä Helsingistä.
Uusi ulkoilmataidetapahtuma nostaa nykytaiteen näyteikkunoihin24.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Korttelit on uusi ulkoilmataidetapahtuma, joka järjestetään Helsingin Torikortteleissa 28.11.2025 – 7.1.2026. Näyttely tuo kuratoidun valikoiman nykytaidetta nuorilta taiteilijoilta Torikortteleiden näyteikkunoihin, parvekkeille ja sisäpihoille, muodostaen 24/7 avoinna olevan ulkoilmagallerian keskelle joulukaupunkia.
Uusi taide- ja sisustustapahtuma Pinta täyttää Agroksenmäen holvikellarin keramiikalla, muotoilulla ja outsider artilla21.10.2025 09:23:13 EEST | Tiedote
Agroksenmäen holvikellarissa 25.–26.10.2025 järjestettävä uusi taide- ja sisustustapahtuma Pinta kutsuu kävijänsä kokonaisvaltaisen elämyksen äärelle tekemään löytöjä ja hakemaan inspiraatiota taiteen, muotoilun ja kodin estetiikan maailmasta. Tapahtuma kokoaa yhteen sekä uusia tekijöitä että tunnettuja taiteilijoita eri aloilta täyttäen Tukkutorilla sijaitsevan historiallisen Agroksenmäen holvikellarin keramiikalla, muotoilulla ja käsityöläisten tuotteilla. Tapahtumassa nähdään myös Pertin Valinnan outsider art -taidemyyntinäyttely.
Mörkötansseja, kauhukauppoja ja huikeita livekeikkoja – Halliween valtaa Hakiksen 24.–25.10.202520.10.2025 13:52:15 EEST | Tiedote
Halliween valtaa Hakiksen – mukana mm. Arppa, Lala Salama, Mary Ann Hawkins, viktoriaanisia kummituksia, kirottu lelukauppa sekä vampyyrien herkkukellari!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme