SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tuore tutkimus: Prisma on Suomen suosituin muotikauppa

Jaa

Kaupan liiton tuoreen tutkimuksen mukaan Prisma on kasvattanut suosiotaan muotikauppana ja jatkaa Suomen suosituimpana paikkana ostaa vaatteita ja jalkineita. Prisma on ollut Kaupan liiton tutkimuksissa suosituin myymälä vaate- ja jalkineostoksiin jo vuodesta 2019.

Prisman kevätmuotia 2024
Prisman kevätmuotia 2024

Tuoreimman Kaupan liiton tutkimuksen jopa 37 prosenttia vaatetusta ostaneista suomalaisista on ostanut viimeisen 12 kuukauden aikana vaatteita tai jalkineita Prismasta. Tutkimuksen mukaan marketmuodin vahva asema Suomessa saattaa olla yksi syy siihen, että kiinalainen ultrapikamuoti ei ole ottanut Suomessa yhtä suurta jalansijaa kuin monissa muissa maissa.

- Olemme tosi ylpeitä siitä, miten moni suomalainen ostaa vaatteensa ja jalkineensa Prismasta. Prisman vaate- ja kenkämyynti onkin tänä vuonna kasvanut markkinaa paremmin. Meidän vahvuutemme on myös Kaupan liiton tutkimuksessa korostuva sijainnin tärkeys ostopaikan valinnassa: Prisma on monelle suomalaiselle sijainniltaan sopiva muotikauppa, sillä myymälöitämme löytyy joka puolelta Suomea. Mielestämme muoti kuuluu kaikille asuinpaikasta tai vaikkapa koosta riippumatta. Muita vahvuuksiamme ovat myöskin tutkimuksessa tärkeinä kriteereinä mainitut hinta ja suomalaiseen makuun sopiva valikoima. Olemme muun muassa juuri laajentaneet valikoimaamme uudella Luode12-ulkoilubrändillä, kertoo S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja Niko Pesonen.

Kaupan liiton tutkimuksessa tarkasteltiin kiinalaisen niin kutsutun ultrapikamuodin suosiota Suomessa verrattuna muihin maihin ja pohdittiin, onko marketmuodin suosio maassamme yksi osatekijä sille, ettei ultrapikamuoti ole täällä yhtä iso ilmiö kuin monessa muussa maassa. Suomalaiset toimivat suhteellisen vastuullisesti myös esimerkiksi verkkokauppaostosten palautusten kanssa, joskin tuotteiden palauttaminen on kasvussa.

- Me itse tarkastelemme Prismaa kokonaisuutena sisältäen 76 myymälää sekä verkkokaupan Prisma.fi. Muodin ostaminen verkkokaupasta on kasvussa, mutta edelleen yleisempää on ostaa vaatteita ja kenkiä myymälästä, missä niitä voi sovittaa. Huomaamme kuitenkin, että kotimaisuuttamme ja luotettavuuttamme arvostetaan myös verkkokaupassa. Emme kannusta tilaamaan ylimääräisiä tuotteita, joista osa sitten palautetaan vaan palauttamaan vain hyvästä syystä. Postitus takaisin meidän varastollemme Sipoossa on kuitenkin kestävämpi teko kuin palautus toiselle puolelle maapalloa, pohtii Pesonen.

Muotikaupan tulevaisuudessa nähdään kasvava kiinnostus toimialan vastuullisuutta kohtaan.  S-ryhmässä edistetään toimitusketjun läpinäkyvyyttä, kiertotalouden malleja sekä tuotannon ja raaka-aineiden ympäristövastuullisuutta sekä ihmis- ja työoikeuksia. Tuotannon työolosuhteiden varmentaminen kolmannen osapuolen auditoinneilla, vastuullisten materiaalien kasvava määrä sekä läpinäkyvä tapa kertoa valmistuspaikkojen tiedot tuotteissa ovat esimerkkejä käytännön toimista.  Lisäksi oma merkki -tuotteiden laatua ja turvallisuutta seurataan muun muassa testauttamalla tuotteita ja materiaaleja. 

Lähde: Kaupan liiton Muotikauppa ultrapikamuodin aikakaudella -tutkimus 22.5.2024

Yhteyshenkilöt

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

Prisman kevätmuotia 2024
Prisman kevätmuotia 2024
Lataa
Prisman kevätmuotia 2024
Prisman kevätmuotia 2024
Lataa

Liitteet

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Suomalaisesta menestysreseptistä tuttu Smokehouse-makumaailma saapuu S-ryhmän Amarilloihin11.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote

Vuoden merkittävin ravintolasesonki on käynnistynyt. Hyvän ruoan lisäksi kesälomalaiset odottavat ravintoloiden tarjoavan myös elämyksiä. Tänä kesänä Amarillo-ketju ja S-ryhmän vuoden 2023 Suomalainen menestysresepti -kilpailun voittaja Mattila Bros. tuovat valtakunnallisesti tarjolle Amerikassa suositun ja Suomessakin suosiotaan kasvattaneen Smokehouse BBQ -elämyksen. Siinä maukkaan mureat, pitkään ja lempeästi savussa kypsennetyt lihat tarjoillaan teemaan kuuluvien kastikkeiden ja lisukkeiden kera.

Marttojen ja S-ryhmän Ässäkokki-kurssit opettavat fiksua ruoanlaittoa – kesän kurssit huippusuosittuja3.6.2024 10:15:00 EEST | Tiedote

S-ryhmä ja Martat järjestävät tänä vuonna jälleen 100 suosittua Ässäkokki-kurssia eri puolilla Suomea, Halikosta Kolariin. Koululaisten kesälomakauden alkaessa ruokakurssit antavat sekä tärkeää ruokakasvatusta, että ehkäisevät myös lasten ja nuorten yksinäisyyttä kesäaikaan. Kursseilla keskitytään taloudelliseen, terveelliseen, maistuvaan ja mukavaan kotikokkailuun koululaisille sopivalla tavalla. Yhteisiä Ässäkokki-ruokakursseja on järjestetty jo vuodesta 2018 alkaen.

Ikoniset Tupperware-tuotteet saapuvat myyntiin Prismoihin – ”Kaikkien aikojen suurimmat Tupperware-kutsut”3.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Tupperware-tuotteet ovat nyt ensimmäistä kertaa laajasti kaikkien suomalaisten ulottuvilla, kun merkin tuotteet saapuvat myyntiin Prismoihin ympäri maan. Aiemmin vain Tupperware-kutsujen kautta hankittuja tuotteita löytyy nyt ensimmäistä kertaa Suomessa marketkaupan hyllyiltä. Prismassa sekä valikoiduissa S-marketeissa myytävät Tupperware-tuotteet tulevat myyntiin yksinoikeudella. Mukana on niin säilytysrasioita kuin ruokailuvälineitäkin. Juomapulloista ja säilytystuotteista odotetaan jo kesän myyntihittejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye