Metroliikenteen katko alkoi – metroliikenne sujunut pääosin hyvin
Metroliikenteen katko alkoi suunnitellusti Rautatientorin ja Mellunmäen metroasemilla tänään 3.6. Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöintijohtajan mukaan metroliikenne on sujunut tänään pääosin hyvin.
![Metrojuna liikenteessä ja taustalla puita.](/data/images/public/17506758/70266050/414fbfeb-0fa2-448a-bbd7-2bdca3ff99e0-w_720.jpg)
Rautatientorin metroaseman kautta ei kulje lainkaan metroliikennettä 3.6.–1.9. Metrot kulkevat Kampin metroasemalta länteen kohti Espoon Kivenlahtea, ja metrot Helsingin yliopiston metroasemalta kulkevat itään kohti Vuosaarta ja Kontulaa.
Liikennöintikatko alkoi aamulla, ja metrot ovat kulkeneet suurimmalta osin aikataulun mukaan.
"Kampin ja Helsingin yliopiston metroasemilla on ollut aamupäivällä ruuhkautumista, ja jouduimme hetkellisesti rajoittamaan matkustajien liikkumista näillä asemilla", kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöintiyksikön johtaja Johan Nykvist.
Metron liikenteenohjaus on ollut keskeisessä roolissa työmaiden ja työmaaliikenteen suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi liikenteenohjaus teki valmisteluja radan luovutuskäytänteiden suhteen.
Metrojunankuljettajia tarvitaan enemmän suhteessa liikennemäärään, koska kesän ajan on käytössä kaksi eri liikennettä: metrojunat kääntyvät Kampissa ja Helsingin yliopistolla. Samoin liikennetyönjohtoa tarvitaan enemmän.
Metrojen kunnossapito poikkeuksellisesti jaettu itään ja länteen
Kaupunkiliikenteen kunnossapitoyksikkö otti Sammalvuoren metrovarikon täysipainoisesti käyttöön liikennöintikatkon takia. Koska metrojunat eivät liikennöi ollenkaan Rautatientorin metroaseman läpi, junakalusto on jaettu idän ja lännen kesken. Metrossa on siis täysin uusi tilanne, kun kunnossapitotoiminta on jaettu.
Liikennöintikatkon aikana huolto- ja viankorjaustoimintaa tehdään sekä Roihupellon että Sammalvuoren varikoilla. Kampin ja Kivenlahden välillä kulkevat metrojunat yöpyvätkin nyt liikennöintikatkon ajan Sammalvuoren varikolla.
Useita metron parannushankkeita käynnissä kesällä
Kesällä 2024 on käynnissä useita metron parannushankkeita, joiden takia metroliikenteeseen tulee katkoja. Rata-alueella tehtäviä töitä ei pystytä tekemään ilman metroliikenteen keskeyttämistä.
Kaupunkiliikenne parantaa Rautatientorin metroaseman paloturvallisuutta ja viihtyisyyttä uusimalla laiturialueen järjestelmiä sekä laituritason ja liukuporrasalueen valaistusta ja pintamateriaaleja. Töitä tehdään myös aseman rata-alueella. Rautatientorin metroasema on suljettuna 1.9. asti.
Myös Mellunmäen metroasema sulkeutui tänään, ja asema on kiinni 8.9. asti. Mellunmäen aseman läheisyydessä Kaupunkiliikenne korjaa Länsimäentien sillat ja jatkaa niiden elinkaarta.
Kontulan metroasemalle metro ei liikennöi 24.6.–4.8. Myllypuroon metro ei liikennöi 8.7.–4.8. Lisätietoa kaikista kesällä toteutettavista hankkeista saa Kaupunkiliikenteen verkkosivuilta osoitteesta: kaupunkiliikenne.fi/kesan-2024-metrokatko
HSL järjestää metron liikennöintikatkon aikana korvaavaa liikennettä sekä keskustassa että Itä-Helsingissä. Tarkemmat tiedot saa HSL:n verkkosivuilta osoitteesta: hsl.fi/metro2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkliikenne.fiJohan NykvistKaupunkiliikenne Oy, liikennöintiyksikön johtaja
Puh:040 862 2963johan.nykvist@kaupunkiliikenne.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Aalto-yliopiston metroaseman liukuportaat ja hissit yliopiston ja pikaratikan suuntaan poissa käytöstä ma 15.7. alkaen9.7.2024 10:39:17 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti suljetaan kuudeksi viikoksi ma 15.7. alkaen, koskaKaupunkiliikenne tekee liukuportaiden kattorakenteissa huoltotöitä. Sisäänkäynti on kokonaan suljettuna su 25.8. asti. Reitti metroon kulkee ainoastaan Tietotien sisäänkäynnin kautta 15.7. alkaen.
Myllypuron metroasema suljetaan ma 8.7. vaihteiden ja ratasiltojen korjaustöiden vuoksi1.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Metroliikenne muuttuu jälleen Mellunmäen metrohaaralla maanantaina 8.7., kun myös Myllypuron asema sulkeutuu Kaupunkiliikenteen toteuttamien metroradan vaihteiden ja siltojen peruskorjausten takia.
Pyörätalli avautuu Kaisantunneliin maanantaina 1.7.28.6.2024 13:33:27 EEST | Tiedote
Kaisantunnelin alikulun yhteyteen sijoittuva Pyörätalli avautuu käyttöön maanantaina 1. heinäkuuta klo 12.00. Kaupunkiliikenne Oy:n hallinnoimassa tallissa on pysäköintipaikkoja noin 900 polkupyörälle. Tämä uusi liityntäpyöräpysäköintiin tarkoitettu paikka parantaa merkittävästi pyöräliikennettä tukevien palvelujen tarjontaa Helsingin keskustan alueella.
Rautatientorin metroasemalla käynnissä purku-, louhinta- ja betonitöitä20.6.2024 15:30:00 EEST | Tiedote
Rautatientorin metroasemalla työt pääsivät kunnolla vauhtiin kesäkuun alussa, kun asema suljettiin metroliikenteeltä. Kaupunkiliikenne Oy parantaa Rautatientorin metroaseman paloturvallisuutta. Töitä tehdään yötä päivää ja myös viikonloppuisin, jotta kolmen kuukauden metron liikennesulku riittää.
Uudella hiilijohtamisen mallilla vähennetään merkittävästi uudisrakentamisen päästöjä20.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa käytössä olevalla hiilijohtamisen mallilla varmistetaan hiilipäästöjen vähentäminen rakennushankkeissa esimerkiksi materiaaleista syntyvien päästöjen tietoisella vähentämisellä. Hiilijohtamisen mallin on kehittänyt Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy yhteistyössä Swecon kanssa. Malli on ensimmäistä kertaa käytössä Koskelan varikon mittavassa uudistushankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme