Pohjois-Suomen kirjastoautopäivillä verkostoidutaan ja pohditaan kirjastoautojen tulevaisuutta
Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastot järjestävät Pohjois-Suomen kirjastoautopäivän Oulussa 14.6. Päivän aikana keskustellaan kirjastoautojen palveluista tulevaisuudessa, sillä kirjastoautojen määrä on vähentynyt ja myös pätevistä kuljettajista on pula.
![](/data/images/public/69818103/70267520/7cf13524-2bad-4103-9d81-80ac699fa2e0-w_720.jpg)
Pohjois-Suomea palvelee tällä hetkellä 27 kirjastoautoa, joista 11 Pohjois-Pohjanmaalla, 10 Lapissa ja Kainuussa 5. Kirjastoautoista tehtiin viime vuonna yhteensä liki 900 000 lainaa, mikä on noin 8 prosenttia alueen kirjastolaitosten kokonaislainauksesta. Kirjastoautolainojen osuus kokonaislainauksesta vaihtelee huomattavasti kuntien välillä - enimmillään kirjastoautosta lainataan jopa kolmasosa kunnan kokonaislainauksesta.
Kirjastoautojen huippuvuosi oli Suomessa vuonna 1992, jolloin kirjastoautoja oli 234. Nyt autoja on kaikkiaan 123. Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla on molemmissa ollut enimmillään 16 autoa, Kainuussa 11.
”Kirjastoautojen määrä on 30 vuodessa liki puoliintunut. Yhtenä syynä on se, etteivät kunnat saa enää auton hankintaan valtiontukea. Väki on myös vähentynyt haja-asutusalueilla, mikä on supistanut palvelua ”, kertoo kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
Joka vuosi järjestettävillä Pohjois-Suomen kirjastoautopäivillä kirjastoautotyöntekijät voivat verkostoitua, sillä kollegoita on melko harvassa. Kummala-Mustosen mukaan pätevistä kuljettajista on pula, sillä kuljettajalla pitäisi olla sekä kirjastoalan tutkinto että kuljettajan ammattitutkinto.
”Kirjastoautohenkilöstö voi jakaa päivän aikana kokemuksiaan esimerkiksi lukutaidon edistämisestä sekä siitä, millaisia muita palveluita kirjastoautoissa tarjotaan. Kirjastoautoissa on ollut esimerkiksi kulttuuritapahtumia tai niissä on voinut äänestää”, kertoo Kummala-Mustonen.
Niukkenevassa taloustilanteessa osa kunnista on hankkinut autoja yhdessä tai ostanut naapurikunnalta palvelua. Suomen ensimmäinen kirjastoauto hankittiin Turkuun vuonna 1962. Ensimmäiset kirjastoautot tulivat myös Pohjois-Suomeen jo 1960-luvulla.
Kirjastoautopäivien ohjelma:
09.30 Aamukahvit
10.00 Tilaisuuden avaus ja esittäytymiskierros, Merja Kummala-Mustonen,
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
10.30 Kirjastoautotoiminnan trendejä ja tulevaisuudennäkymiä, Niina Kuusniemi, Kirjastoseuran kirjastoautotyöryhmän puheenjohtaja
10.50 Tauko
11.00 Yhteistä työskentelyä tapahtumatuotannon, sosiaalisen median ja
reittisuunnittelun parissa
12.15 Lounas
13.15 Kirjastoautoihin tutustumista
14.45 Iltapäiväkahvit
15.15 Kirjailijavieras Pekka Juntti
16.00 Ohjelma päättyy
Tilaisuus pidetään Maikkulan kartanossa, osoitteessa Maikkulanrinne 21, Oulu.
Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen tutustumaan kirjastoautoihin sekä haastattelemaan henkilöstöä.
Lisätietoja:
Kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 552, merja.kummala-mustonen@avi.fi
Suunnittelija Tapio Taskinen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 589, tapio.taskinen@avi.fi
Avainsanat
Linkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
High heat in the summer is an issue at many workplaces24.7.2024 07:18:01 EEST | Press release
Working in high temperatures can reduce job satisfaction and increase the risk of accidents. It usually takes about a week for the body to adapt to heat, so the first hot days are the most challenging for people.
Många lider av värmen på arbetsplatsen i sommarhetten24.7.2024 06:56:43 EEST | Tiedote
Att arbeta i värme kan försämra trivseln i arbetet och öka risken för olycksfall. Det tar vanligtvis cirka en vecka för kroppen att anpassa sig till värmen, så de första dagarna med värmebölja är de mest utmanande för kroppen.
Kesähelteillä moni kärsii kuumuudesta työpaikalla24.7.2024 06:42:08 EEST | Tiedote
Kuumassa työskentely voi heikentää työviihtyvyyttä ja lisätä tapaturmien riskiä. Keholla kestää yleensä noin viikon sopeutua lämpöön, joten ensimmäiset hellepäivät ovat elimistölle haastavimmat.
Kainuun hyvinvointialueen Salmilan lastenkodin henkilöstörakenteessa vakavia puutteita22.7.2024 14:58:42 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Kainuun hyvinvointialueelle huomautuksen Salmilan lastenkodin lainvastaisesta henkilöstörakenteesta.
Kaltimon voimalaitoksen hetkelliselle lisäjuoksutukselle ei myönnetty lupaa19.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungin Enossa sijaitsevan Kaltimon voimalaitoksen hetkellisille lisäjuoksutuksille valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa ei myönnetty vesitalouslupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme