SDP:n Niina Malm: Valjastetaan työmarkkinat kasvun tueksi
Työmarkkinoiden vakauttaminen ja vihreän siirtymän investointien lisääminen ovat edellytyksiä kasvun syntymiselle, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm. Orpon hallituksen toteuttama politiikka kuitenkin hidastaa vihreän siirtymän investointeja Suomessa.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP](/data/images/public/4165/70270034/d5daf954-5d77-44a7-8dd3-0534d5c948b5-w_720.jpg)
- Hallitus on luonut omilla toimillaan työmarkkinakaaoksen, joka on OP:n mukaan heikentänyt tänä vuonna kasvua noin miljardilla. Jos tilannetta ei saada vakautettua, kaaos uhkaa levitä myös tuleville työmarkkinakierroksille. On huolestuttavaa, että hallitus ei näytä ymmärtävän tätä. Etenkin pääministeriltä odottaisi enemmän ymmärrystä työmarkkinoiden toiminnasta, mutta Petteri Orpo tuntuu katselevan maailmaa työnantajien etujärjestöiltä lainattujen silmälasien läpi.
SDP esittää tänään julkaistussa rakenne-, työllisyys- ja kasvupaketissaan, että työmarkkinoiden tilanteen vakauttaminen ennen seuraavaa sopimuskierrosta tulisi asettaa hallituksen tehtävälistan kärkeen, Malm sanoo.
- Sujuvan neuvottelukierroksen varmistaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Ehdotamme, että työmarkkinaosapuolten kanssa solmitaan seuraaville vuosille laaja kasvu- ja vakaussopimus, jossa sovitaan yhteisistä lisätoimenpiteistä kasvun vauhdittamiseksi sekä tasapainottavista toimista hallituksen työrauha- ja paikallisen sopimisen esityksiin. Ensi syksyn työsopimuslain kehittämishankkeeseen on otettava aidosti kolmikantainen ote, jossa hallitus asettaa tavoitteet ja työmarkkinaosapuolet sopivat keinoista.
Malmin mukaan työllisyyttä ei lisätä työntekijöiden oikeuksia heikentämällä, vaan sen sijaan SDP haluaa parantaa suomalaisten työmarkkinoiden dynamiikkaa ja työvoiman liikkuvuutta. Suomalaiset työmarkkinat ovat kansainvälisessä vertailussa dynaamiset, mutta Suomessakin on edelleen pullonkauloja, joihin puuttuminen lisäisi työvoiman liikkuvuutta.
- Ei ole esimerkiksi järkevää estää työntekijää päättämästä määräaikaista työsuhdetta, jos se mahdollistaisi työntekijän siirtymisen haastavampaan tai paremmin palkattuun työhön. Siksi SDP sallisi työsuhteen päättämisen työntekijän aloitteesta myös määräaikaisissa työsuhteissa. Lyhentäisimme lisäksi työttömyysjaksoja uudistamalla muutosturvaa niin, että irtisanotuksi tulleen olisi nykyistä paremmin mahdollista kouluttautua ja hakea uutta työtä palkallisesti jo irtisanomisajan puitteissa.
Työmarkkinoiden vakauttamisen ja kehittämisen lisäksi vihreän siirtymään kohdistuvat investoinnit ovat avain kasvun syntymiselle, Malm toteaa.
- On kestämätöntä, että hallitus seuraa tumput suorana, kuinka vihreän siirtymän investoinnit valuvat Suomen sijaan muualle, ja heikentää Suomen maakuvaa flirttailemalla avoimesti laitaoikeiston kanssa. Ei ole mikään ihme, että osa kokoomuksen omista eurovaaliehdokkaistakin tekee jo pesäeroa pääministeri Orpon politiikasta.
- Suomen pitää ajaa määrätietoisesti Euroopan yhteistä investointirahastoa, jonka avulla houkutellaan vihreän siirtymän investointeja Eurooppaan ja Suomeen. Myös Suomessa vihreän siirtymän investointeja on vauhditettava tehokkaammin. Vihreä siirtymä ei ole uhka, vaan keino luoda Suomeen uusia korkean tuottavuuden työpaikkoja. Siksi vihreän siirtymän investointien edistäminen on nostettu SDP:ssä tärkeyslistan kärkeen, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Suomalaisen kulttuurin tuhoaminen on Suomen tuhoamista24.7.2024 12:36:48 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar muistuttaa valtiovarainministeri Purraa siitä, ettei tuntemaamme Suomea ole olemassa ilman suomalaista kulttuuria.
SDP:n Niina Malm: Orpon hallitus siirtää työelämän epävarmuuden taakkaa tavalliselle työntekijälle19.6.2024 09:24:06 EEST | Tiedote
Tuhannet suomalaiset ovat halunneet turvata oman toimeentulonsa ja ovat siksi vakuuttaneet itsensä työttömyyden varalta. Nyt Purran ja Orpon hallitus on heikentämässä tätä järjestelmää osana hyvinvointivaltion purkutalkoitaan, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomus on käymässä seuraavaksi sunnuntailisien kimppuun15.6.2024 15:53:52 EEST | Tiedote
Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjakseen sen, että sunnuntailisät eivät olisi enää turvattu lakisääteisesti, vaan ne vietäisiin paikallisen sopimisen piiriin. Kokoomus ajaa hallituksessa paikallisen sopimisen heikentämistä ja sen jälkeen haluaa siirtää työntekijöiden toimeentulon kannalta merkittävän sunnuntailisän paikallisesti sovittavaksi.
Suomen sosialidemokraattien valtuuskunta Euroopan parlamentissa järjestäytyi - Eero Heinäluoma johtoon10.6.2024 11:15:34 EEST | Tiedote
Eurovaalien tuloksen myötä Suomen sosialidemokraattinen puolue sai Euroopan parlamenttiin kaksi paikkaa. Vastavalitut europarlamentaarikot Eero Heinäluoma ja Maria Guzenina muodostavat valtuuskunnan. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Eero Heinäluoma ja rahastonhoitajaksi Maria Guzenina.
Sanna Marin kirittämässä SDP:n eurovaalikampanjaa Narinkkatorilla7.6.2024 13:39:53 EEST | Tiedote
Suomen edellinen pääministeri ja SDP:n entinen puheenjohtaja Sanna Marin tulee kirittämään SDP:n eurovaalikampanjaa yhdessä nykyisen puheenjohtajan Antti Lindtmanin kanssa. Lindtman ja Marin kampanjoivat lauantaina 8.6. klo 11.30 Narinkkatorilla Helsingissä SDP:n vaalikontilla. Paikalla on myös SDP:n eurovaaliehdokkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme