Uusi tietoteos von Wright -suvun vaiheista
3.6.2024 09:00:00 EEST | Momentum Kirjat | Tiedote
Atte von Wrightin, suvun nykyisen päämiehen kirjoittama Kartano Kuopion takana -teos esittelee taiteilijaveljeksistään tunnetun suvun henkilöitä ja heidän elämänvaiheitaan 140 vuoden ajalta, 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun, jolloin suvulle kuulunut Haminalahden kartano siirtyi uusille omistajille. Kartanon viimeiseksi von Wright -suvun omistajaksi jäi Adolf von Wright nuorempi, jolla oli merkittävä vaikutus Suomen meijeritalouden kehityksessä.

Atte von Wrightin tietokirja Kartano Kuopion takana on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.
Haminalahden kartanon, ”Hovin”, historia ulottuu yli 450 vuoden taakse Pohjois-Savon varhaiseen asutuskauteen. von Wright -suvun haltuun kartano siirtyi 1700-luvun lopulla. Seuraavien 150 vuoden aikana kartano näki suvun neljä omistajapolvea. Kartanoa koskettivat niin sotaisat ja myrskyisät Ruotsin vallan loppuvuodet kuin 1800-luvun suuret kehityslinjatkin. ”Kuopion takaisessa” kartanossa luotiin suomalaisen taiteen kivijalkaa, kamppailtiin katovuosien ja elinkeinorakenteen muutosten kanssa, tehtiin kipeitä ratkaisuja, rakastettiin, iloittiin ja surtiin. von Wright -suvun päämiehen kartanon vaiheita kuvaava kirja perustuu paljolti ennen julkaisemattomiin tai vähän tunnettuihin dokumentteihin ja kuvaa erikoislaatuista perhettä ja elämäntapaa kartanokulttuurin koillisessa periferiassa.
Atte von Wright on kuopiolainen elintarvikebiotekniikan emeritusprofessori Itä-Suomen yliopistosta ja von Wright -suvun nykyinen päämies. Suku- ja paikallishistoria on hänen pitkäaikainen harrastuksensa.
VON WRIGHT, ATTE : Kartano Kuopion takana
127 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789527584675
Ilmestymisaika: Kesäkuu 2024
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 591 6059info@momentumkirjat.fiJarkko MaliMyyntijohtajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 3688335jarkko@aviador.fiKuvat
Linkit
Momentum Kirjat
Suotie 15
05200 Rajamäki
Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat
Italiaa kirjallisuuden siivin: Katariina Pontevan Jäätelöitä & terapioita ja Jenni Maria Simolan Roomaan.21.5.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pontevan tietokirjassa yhdistyvät kiehtovat tarinat kuvitteellisen toscanalaisen pikkukaupungin gelaterian arjesta ja asiakkaista sekä italialaisen ns. köyhän keittiön eli cucina poveran mukaiset helpot ja herkulliset reseptit. Simolan esikoisrunokokoelman runot paljastavat sen, mitä mieli yleensä kätkee ja katse väistää.
Kaksi herkänkaunista elämäkerrallista kaunoteosta: Herra Parkinson muutti meille ja Jalkaryömijän perunkirjoituksia21.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Eija Peltosen esikoisromaani Herra Parkinson muutti meille on elämänmakuinen ja lämmin tarina pitkästä liitosta, jota kannattelevat huumori, kiintymys ja yhteinen historia. Toisen runokokoelmansa Jalkaryömijän perunkirjoituksia julkaissut Vilja Kerola piirtää sanan ja vesivärin siveltimellä kuvia, joissa kuolema ei ole loppu vaan huokaus – osa kiertoa, joka ei pyydä lupaa.
Kaunokirjallisuutta erilaisista ystävyyssuhteista: Terhi Vörlinin Kärpänen, ystäväsi ja Sanni Vaarnilan Kaapissa on joku ja muita kertomuksia5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Terhi Vörlinin esikoisromaani Kärpänen, ystäväsi on monikerroksinen tarina erilaisista ystävyyksistä ja ystävyydestä yli rajojen. Sanni Vaarnilan Kaapissa on joku -kokoelman novelleissa kuljetaan pienien ja suurien tilojen välillä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja sen tarinat käsittelevät erilaisten hahmojen kautta ihmisyyttä, identiteettiä ja ystävyyssuhteita.
Janne Riitakorven esikoisromaanille myönnetty Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto30.4.2026 12:20:07 EEST | Tiedote
Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi vuosittaiset kulttuuripalkinnot Raatihuoneella 29.4.
Hoitomenetelmäoppaita muistisairaiden kohtaamiseen ja päihdekuntouksen tueksi: Tuija Uusitalon ja Tanja Varjosen Muistihäviö sekä Liisa Suomelan Varjoista valoon30.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusitalon ja Varjosen Muistihäviö on välttämätön teos kaikille, jotka kohtaavat muistisairaita – ammattilaisille, läheisille ja hoivan kehittäjille. Suomelan Varjoista valoon on työkirja erityisesti psykoterapeuteille, jotka kohtaavat työssään päihdeongelmia. Kirja toimii manuaalina näiden ongelmien työstämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

