Sponda Real Estate Oy

Spondan loppuvuodesta valmistuva uudishanke Tikkurilan keskustassa täyteen vuokrattu

Jaa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy:n Vantaan Tikkurilaan, osoitteeseen Lauri Korpisen katu 9 rakennuttama, 20 000 neliön toimistotalo on vuokrattu täyteen. Vuodenvaihteessa valmistuvan uudisrakennuksen keskeinen sijainti Tikkurilan juna-aseman läheisyydessä, talon huippuvastuulliset energiaratkaisut sekä Tikkurilan erinomaiset palvelut ovat houkuttaneet vuokralaisia korkealaatuiseen toimitaloon. Talon uusin tulija on Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimiala. 

Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialan käyttöön tulee lähes 3 700 neliötä toimialan noin 480 henkilön muuttaessa rakennukseen tammikuussa 2025. Talon päävuokralainen Valmet on aiemmin ilmoittanut siirtävänsä noin 800 työntekijää rakenteilla olevaan uuteen toimistoonsa Lauri Korpisen kadulle. Lisäksi kiinteistöön avataan Lidlin myymälä vuonna 2025.

”Lauri Korpisen katu 9:n toimitalo vankistaa Tikkurilan asemaa vireänä työpaikkakeskittymänä. Olen iloinen, että tällainen toimitilahanke toteutuu Tikkurilan keskeiselle paraatipaikalle radan ja tulevan ratikan reitin varteen, sekä tietysti innoissani siitä, että toimialamme toimistotyötä tekevä henkilöstö pääsee työskentelemään näissä nykyaikaisissa tiloissa. Tällä hetkellä olemme sijoittuneet useaan eri toimipisteeseen. Modernit tilat tukevat yhdessä tekemistä yli yksikkörajojen, ja toisaalta tarjoavat rauhallisia vetäytymistiloja keskittymistä vaativiin tehtäviin. Tarpeemme on otettu suunnittelussa huomioon kiitettävällä tavalla, vaikka talon rakentaminen oli jo pitkällä, kun teimme muuttopäätöksen”, kertoo Vantaan kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila.

”Yritykset haluavat nykyään enenevässä määrin panostaa vastuullisiin ja viihtyisiin toimitiloihin, jotka houkuttavat henkilökuntaa toimistoille. Tikkurilan uudisrakennuksemme tilojen onnistunut vuokraus on osoitus siitä, että keskeisillä paikoilla sijaitseville, korkealaatuisille, energiatehokkaille ja muunneltaville toimitiloille on vahvaa kysyntää. Odotan innolla, että voin toivottaa Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialan lämpimästi tervetulleeksi uudelle toimistolleen”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.

Keskeisellä paikalla sijaitsevaa, huippuvastuullista toimitilaa

Tikkurilan juna-aseman ja kauppakeskus Dixin välittömään läheisyyteen valmistuvassa rakennuksessa työskentelevien arkea tukevat talon monipuoliset palvelut, kuten lounasravintola, suuri pyöräparkki ja sen yhteydessä olevat sosiaalitilat sekä parkkihalli sähköautojen latauspisteineen.

Kiinteistö tavoittelee energiatehokkuusluokka A:ta sekä platinatason LEED-ympäristösertifikaattia. Talon katolle asennetaan uusiutuvaa energiaa tuottavat aurinkopaneelit ja sen pihalle tulee luonnon monimuotoisuutta tukevaa istutusta. Kiinteistön energiatehokkuutta parantaa myös ympäristöystävällisen maalämpöjärjestelmän käyttö. Kiinteistön suunnittelussa on panostettu sisäilman korkeaan laatuun. Tavoitteena on myös täyttää EU-taksonomian vaatimukset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy

Asianajotoimisto Bird & Bird vuokraa uudet toimitilansa Helsingin ydinkeskustaan nousevasta, Spondan rakennuttamasta Signe-toimitalosta3.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on solminut Bird & Bird Asianajotoimisto Oy:n kanssa sopimuksen, jonka myötä Bird & Bird vuokraa uudet toimistotilansa Mannerheimintie 14:ään rakenteilla olevasta Signe-toimitalosta. Vuokralaiskysyntä Helsingin keskustassa harvinaisen uudisrakennuksen toimitiloihin on ollut suurta, ja vuoden 2026 lopulla valmistuvan Signen toimistotilat ovat jo 80 prosenttisesti vuokrattu. Tämä kuvastaa Helsingin keskustan korkealaatuisiin toimitiloihin kohdistuvaa vahvaa kysyntää.

International law firm Bird & Bird signs lease with Sponda for Signe office development in the heart of Helsinki3.2.2025 12:00:00 EET | Press release

Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, has signed an agreement with Bird & Bird, which will see the international law firm occupy new office space at the Signe office building at Mannerheimintie 14. Currently under construction and due to be completed at the end of 2026, the agreement means that approximately 80% of office space at Signe has already been pre-let, demonstrating the strong demand for high quality office space in Helsinki's city center.

Sponda aikaisti ilmastotavoitettaan viidellä vuodella ja saavutti sen – nyt yhtiön kaikki kiinteistöt ovat energiankulutukseltaan nollapäästöisiä28.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on saavuttanut kiinteistöjensä energiankulutuksen osalta asettamansa hiilineutraaliustavoitteen viisi vuotta alkuperäistä tavoitettaan aikaisemmin. Yhtiö nosti vastuullisuustyönsä kunnianhimotasoa ja aikaisti vuonna 2023 ilmastotavoitettaan viidellä vuodella - vuodesta 2030 vuoteen 2025. Tammikuusta 2025 lähtien yhtiön kaikki lähes sata kiinteistöä toimivat nyt 100-prosenttisesti päästöttömällä energialla.

Sponda achieves its climate target five years early – now all of the company's properties operate with emission-free energy28.1.2025 10:00:00 EET | Press release

Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, has achieved its carbon neutrality target for the energy consumption of its properties five years earlier than originally planned. Adopting an even more ambitious approach in its sustainability work, the company brought its climate target forward by five years in 2023, from 2030 to 2025. As of January 2025, all of the company's nearly one hundred properties now operate entirely using emission-free energy sources.

Spondan täyteen vuokrattu uudishanke Tikkurilan keskustassa on valmistunut16.12.2024 09:30:00 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy:n rakennuttama, 20 000 neliömetrin toimistotalo Vantaan Tikkurilassa osoitteessa Lauri Korpisen katu 9 on valmistunut suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussaan marraskuun 2024 lopussa. Keskeisellä paikalla Tikkurilan rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevan, täyteen vuokratun uudisrakennuksen vetovoimatekijöitä ovat sen korkea energiatehokkuus ja erinomaiset lähipalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye