Spondan loppuvuodesta valmistuva uudishanke Tikkurilan keskustassa täyteen vuokrattu
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy:n Vantaan Tikkurilaan, osoitteeseen Lauri Korpisen katu 9 rakennuttama, 20 000 neliön toimistotalo on vuokrattu täyteen. Vuodenvaihteessa valmistuvan uudisrakennuksen keskeinen sijainti Tikkurilan juna-aseman läheisyydessä, talon huippuvastuulliset energiaratkaisut sekä Tikkurilan erinomaiset palvelut ovat houkuttaneet vuokralaisia korkealaatuiseen toimitaloon. Talon uusin tulija on Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.

Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialan käyttöön tulee lähes 3 700 neliötä toimialan noin 480 henkilön muuttaessa rakennukseen tammikuussa 2025. Talon päävuokralainen Valmet on aiemmin ilmoittanut siirtävänsä noin 800 työntekijää rakenteilla olevaan uuteen toimistoonsa Lauri Korpisen kadulle. Lisäksi kiinteistöön avataan Lidlin myymälä vuonna 2025.
”Lauri Korpisen katu 9:n toimitalo vankistaa Tikkurilan asemaa vireänä työpaikkakeskittymänä. Olen iloinen, että tällainen toimitilahanke toteutuu Tikkurilan keskeiselle paraatipaikalle radan ja tulevan ratikan reitin varteen, sekä tietysti innoissani siitä, että toimialamme toimistotyötä tekevä henkilöstö pääsee työskentelemään näissä nykyaikaisissa tiloissa. Tällä hetkellä olemme sijoittuneet useaan eri toimipisteeseen. Modernit tilat tukevat yhdessä tekemistä yli yksikkörajojen, ja toisaalta tarjoavat rauhallisia vetäytymistiloja keskittymistä vaativiin tehtäviin. Tarpeemme on otettu suunnittelussa huomioon kiitettävällä tavalla, vaikka talon rakentaminen oli jo pitkällä, kun teimme muuttopäätöksen”, kertoo Vantaan kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila.
”Yritykset haluavat nykyään enenevässä määrin panostaa vastuullisiin ja viihtyisiin toimitiloihin, jotka houkuttavat henkilökuntaa toimistoille. Tikkurilan uudisrakennuksemme tilojen onnistunut vuokraus on osoitus siitä, että keskeisillä paikoilla sijaitseville, korkealaatuisille, energiatehokkaille ja muunneltaville toimitiloille on vahvaa kysyntää. Odotan innolla, että voin toivottaa Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialan lämpimästi tervetulleeksi uudelle toimistolleen”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.
Keskeisellä paikalla sijaitsevaa, huippuvastuullista toimitilaa
Tikkurilan juna-aseman ja kauppakeskus Dixin välittömään läheisyyteen valmistuvassa rakennuksessa työskentelevien arkea tukevat talon monipuoliset palvelut, kuten lounasravintola, suuri pyöräparkki ja sen yhteydessä olevat sosiaalitilat sekä parkkihalli sähköautojen latauspisteineen.
Kiinteistö tavoittelee energiatehokkuusluokka A:ta sekä platinatason LEED-ympäristösertifikaattia. Talon katolle asennetaan uusiutuvaa energiaa tuottavat aurinkopaneelit ja sen pihalle tulee luonnon monimuotoisuutta tukevaa istutusta. Kiinteistön energiatehokkuutta parantaa myös ympäristöystävällisen maalämpöjärjestelmän käyttö. Kiinteistön suunnittelussa on panostettu sisäilman korkeaan laatuun. Tavoitteena on myös täyttää EU-taksonomian vaatimukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita RiikonenBrändi- ja viestintäpäällikkö
Puh:+358 40 833 3804anita.riikonen@sponda.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy
Sponda käynnistää ensimmäisen Urban Collection -hankkeen Helsingin keskustassa osana 100 miljoonan euron investointia – Boston Consulting Group muuttaa uudistuvaan Mannerheimintie 6:een17.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda investoi yli 100 miljoonaa euroa viiden Helsingin keskustassa sijaitsevan toimitilakiinteistön täydelliseen uudistamiseen ja huippuluokan toimitilojen kehittämiseen. Kansainvälinen liikkeenjohdon konsultointiyritys Boston Consulting Group siirtää Suomen pääkonttorinsa Mannerheimintie 6 -rakennukseen, joka on ensimmäinen Spondan uudistuvista Urban Collection -kohteista. Suunnitellut hankkeet toteutetaan vaiheittain vuokraustilanteen mukaan, ja ne vastaavat Helsingin keskustan kasvavaan kysyntään korkealaatuisista toimitiloista.
Sponda launches first Urban Collection project in Helsinki city centre as part of €100m investment, with Boston Consulting Group moving its Finnish headquarters to Mannerheimintie 617.6.2025 08:00:00 EEST | Press release
Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, is investing more than €100m to develop five premium-level properties in the heart of Helsinki, with the international management consulting firm Boston Consulting Group moving its Finnish headquarters to the fully renovated Mannerheimintie 6 building. This will be the first of Sponda's planned Urban Collection renovation projects, which will be developed in a phased approach based on tenant uptake and in response to the strong demand for high-quality office space in the city centre.
IPR-lakitoimisto Berggren muuttaa Kaartinkaupunkiin, Spondan uudistuneeseen Fabian 21-toimitaloon28.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on solminut IPR-lakitoimisto Berggren Oy:n kanssa sopimuksen, jonka myötä Berggren vuokraa uudet toimistotilansa Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitsevasta täysin uudistuneesta täyden palvelun Fabian 21 -toimitalosta. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kaartinkaupunki houkuttelee erityisesti asiantuntijayrityksiä, jotka arvostavat alueen monipuolisia palveluita, arvokasta miljöötä ja erinomaista saavutettavuutta.
IP law firm Berggren moves to Sponda’s refurbished Fabian 21 building in Helsinki CBD28.5.2025 09:30:00 EEST | Press release
Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, announces that IP law firm Berggren Oy has signed a lease for new office space at the fully renovated full-service Fabian 21 office building in Kaartinkaupunki, Helsinki. Located in the heart of Helsinki, Kaartinkaupunki attracts professional firms that value the versatile services, prestigious setting and excellent connectivity of the area.
Spondan vastuullisuuskatsaus 2024 – GRESB Global Sector Leader saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja jatkoi pitkäjänteistä vastuullisuustyötään10.4.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan julkaiseman vuoden 2024 vastuullisuuskatsauksen mukaan yhtiö ylitti viime vuonna menestyksekkäästi ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteensa. Kansainvälisessä GRESB-vastuullisuusarvioinnissa oman vertailuryhmänsä ykkössijan jakanut, Global Sector Leader -tunnustuksen saanut yhtiö saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja sen kaikki kiinteistöt käyttävät nyt päästötöntä energiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme