Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta
Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s. 1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Mäkilä on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa. Rauman taidemuseon näyttelynavajaisissa 7. kesäkuuta julkaistavassa kirjassa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodanjälkeisen Suomen uudelleenrakentamisen aikaan.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Jarmo Mäkilä on keskittynyt kuvaamaan lapsuutensa mielenmaisemia ja etsinyt taiteessaan vastauksia niistä kummunneisiin kysymyksiin. Missä ja kuka on kertomusten pieni poika? Miten maailmaa katsotaan pojan silmin? Ja missä loppuu lapsuus? Mäkilän maalaustapa on kerronnallinen ja kerroksellinen. Maalausten jokaisella yksityiskohdalla on näkyvää ilmaisua syvempi merkitys, ja teosten kuvapinnan takaa avautuu myös toinen maailma.
Yhdessä Rauman taidemuseon kanssa tuotettu kirja on samalla Jarmo Mäkilän taiteilijauran 50-vuotisjuhlajulkaisu ja liittyy Mäkilän samannimiseen näyttelyyn Rauman taidemuseossa. Näyttely avautuu yleisölle 8.6.2024 ja on avoinna 22.9.2024 asti.
Jarmo Mäkilä – Poika
Kirjoittajat: Jarmo Mäkilä, Heta Kaisto, Päivi Kettunen, Taina Myllyharju
Parvs ja Rauman taidemuseo, 2024
120 sivua
Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto medialle: Hanna Karppanen, kustantaja, Parvs, hanna.karppanen@parvs.fi
Lisätietoa näyttelystä: Taina Myllyharju, amanuenssi, Rauman taidemuseo, taina.myllyharju@rauma.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Riiko Sakkisen uutuuskirja on taiteellinen tutkimus Fuengirolan suomalaisvähemmistöstä12.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Los moimoi de Fuengirola -kirja liittyy näyttely- ja tutkimusprojektiin, jossa taiteilija Riiko Sakkinen (s. 1976) käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja viettävät kotoisasti aikaa suomalaisissa baareissa ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Fuengirolan hallinto onkin nimennyt kuntansa ”Suomen eteläisimmäksi kaupungiksi”.
Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu"10.6.2024 17:55:28 EEST | Tiedote
Iittalan XXVII Valtakunnalliset Taidekirjapäivät palkitsivat Maria Matinmikon ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” -kirjan vuoden 2023 parhaana taidekirjana. Kirjan ovat kustantaneet yhdessä Parvs ja Siltala. Lisäksi Parvs-kustantamon julkaisema ”Helsinki graffiti” -kirja sai kilpailussa Vuoden paras taidekirja -kunniamaininnan.
Lääkärimuotokuvien historiaa – HUSin taidekokoelman aarteet5.6.2024 12:18:56 EEST | Tiedote
Taidekirjasta Seinälle nostetut – Lääkärimuotokuvia Hippokrateesta HUSin kokoelmiin (Parvs 2020) on nyt ilmestynyt englanninkielinen ja ruotsinkielinen versio. Upplyft på väggen – Läkarporträtt från Hippokrates till HNS samlingar ja Carers on the Pedestal – Medical Portaiture from Hippokrates to the HUS Collection esittelevät lääkäreiden ja ylihoitajien muotokuvia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin sekä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan taidekokoelmista.
Räjähdysherkkä ROR-taiteilijaryhmä tekee paluun!5.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
1990–2000-luvuilla maineeseen noussut ROR (Revolutions on Request) -taiteilijakollektiivi on taas täällä! Paluunäyttelyn (Serlachius Kartano) yhteydessä julkaistu TURBO ROR -lehti esittelee taiteilijaryhmän nykymuodossaan ja taustoittaa sen värikästä historiaa.
Taidehistorian naamiot kautta aikojen7.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Naamiot – Vaihtuvia identiteettejä antiikista nykytaiteeseen -kirja tutkii naamion käyttämisen merkityksiä osana ihmiskunnan historiaa. Esihistoriallisista ajoista asti ihminen on tuntenut tarvetta kätkeä oma identiteettinsä tilapäisesti, tai vaihtaa sitä kokonaan. Kirjaan liittyvä samanniminen näyttely avautuu Serlachiuksella lauantaina 11.5.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme