HAMin tilahanke jatkuu – jatkoselvitykseen kaksi vaihtoehtoa
HAM Helsingin taidemuseolle uusia tiloja etsivän työryhmän työ jatkuu vuoden 2024 loppuun asti. Tarkastelun kohteena olleet kymmenkunta kohdetta ovat nyt rajautuneet kahteen. Jatkoselvitykseen etenevät Olympiaterminaalin ja Satamatalon rakennukset sekä Töölön sokeritehtaan rakennukset.

HAMin tavoitteena on sijoittua rakennukseen, joka mahdollistaa nykyaikaisen museokokemuksen, entistä paremmat taidekokoelmiin liittyvät palvelut kaupunkilaisille sekä vetovoimaisen kansainvälisen ja kotimaisen näyttelyohjelmiston ja tehokkaamman näyttelynvaihtorytmin. Nykyisissä Tennispalatsin tiloissa on taidemuseolle sekä toiminnallisia että talotekniikkaan liittyviä haasteita.
Helsingin kaupunki asetti kesäkuussa 2023 tilatyöryhmän selvittämään HAMin tilahanketta. Työryhmän alkuperäistä määräaikaa toukokuun 2024 lopusta on nyt jatkettu vuoden 2024 loppuun. Ryhmän tehtävänä on tarkastella eri sijoitusvaihtoehtoja sekä selvittää kaupungin tahtotila sijainnin suhteen. Lisäksi tehtävänä on selvittää rakennushankkeen toteuttamismalli, investointitaso ja toteuttamistapa. Työryhmän puheenjohtajana toimii Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Mari Männistö ja muut jäsenet edustavat kaupunginkansliaa, kaupunkiympäristön toimialaa sekä HAMia.
- Olemme kartoittaneet kymmenkuntaa eri kohdetta olemassa olevista rakennuksista uudisrakennuskohteisiin. Vaihtoehtoja on tutkittu useasta eri näkökulmasta, asiantuntijoiden, kohdekäyntien, kiiinteistönomistajien kanssa käydyn vuoropuhelun ja laajan vertailukriteeristön avulla. Muutosta hakiessa olennaisen tärkeää on nykyaikaisen museokokemuksen mahdollistaminen ja entistä parempi yleisöjen palvelu, mukaan lukien kahvila- ja muut ohjeispalvelut. Kyse on paitsi laajuudesta, niin myös laadusta, toteaa HAMin museonjohtaja ja tilatyöryhmän jäsen Arja Miller.
Tilatyöryhmä on valinnut jatkoselvitykseen kaksi kohdetta. Toinen on jo tilatyöryhmän asettamisvaiheessa esillä ollut Olympiaranta eli Helsingin Sataman omistuksessa olevat Olympiaterminaalin ja Satamatalon rakennukset. Toiseen jatkoselvitettävään vaihtoehtoon kuuluvat Nordean eläkesäätiön omistamat Töölön sokeritehtaan rakennukset Töölönlahdella. Nordean Eläkesäätiötä hankkeessa edustaa Reforma Property Development Oy.
- Yksi tärkeistä kriteereistä on ollut se, miten HAM uudella sijainnilla voi edistää Helsingin kaupungin tavoitteita kuten vahvistaa houkuttelevuutta niin kotimaisesti kuin kansainvälisesti. Olemme pitäneet tärkeänä myös sitä, että kohteissa on mahdollista hyödyntää vanhaa arvokasta rakennuskantaa mutta myös mahdollisesti rakentaa lisäosia tai uusia rakennuksia. Nämä kaksi kohdetta toteuttivat parhaiten monet kriteerit, työryhmän puheenjohtajana toimiva Helsingin kulttuurijohtaja Mari Männistö kertoo.
Jatkoselvitysvaiheeseen edenneissä kohteissa on lukuisia avoimia kysymyksiä, joihin tilahanketyöryhmä perehtyy tulevan syksyn aikana esimerkiksi arkkitehtonisten viitesuunnitelmien, kustannuslaskelmien ja kiinteistönomistajien tai heidän edustajiensa kanssa jatkettavan vuoropuhelun avulla. Jatkoselvityksen perusteella tullaan myös tekemään esitys siitä, kuuluuko hankkeeseen suunnittelukilpailu. Viime kädessä hankkeen etenemisestä toteutukseen päättää Helsingin kaupunginvaltuusto, ja hankkeen rahoittamisesta päätetään osana kaupungin talousarviota.
HAM Helsingin taidemuseon nykyinen vuokrasopimus Tennispalatsissa jatkuu hyvässä yhteistyössä nykyisen vuokranantajan kanssa toistaiseksi. Tavoiteaikataulu uusiin tiloihin muutolle on 2030-luvun alkupuolella.
Tilatyöryhmän jäsenet:
- Mari Männistö, puheenjohtaja, kulttuurijohtaja, Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala
- Arja Miller, museonjohtaja, HAM Helsingin taidemuseo
- Ilkka Aaltonen, tiimipäällikkö, Kaupunkiympäristön toimiala
- Hannu Asikainen, projektinjohtaja, Kaupunginkanslia
- Sari Hilden, tilapäällikkö, Kaupunkiympäristön toimiala
- Janne Prokkola, yksikön päällikkö, Kaupunkiympäristön toimiala
- Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, Kaupunginkanslia
- Peter Butter, projektijohtaja, Kaupunkiympäristön toimiala
- Antti Kauppinen, henkilöstön edustaja, HAM Helsingin taidemuseo
- Elina Leskelä, sihteeri, HAM Helsingin taidemuseo
Lisätiedot:
Mari Männistö, tilatyöryhmän puheenjohtaja, kulttuurijohtaja, Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala
Puhelin (09) 310 26157
Sähköposti mari.mannisto@hel.fi
Arja Miller, museonjohtaja, HAM Helsingin taidemuseo
Puhelin 050 336 1980
Sähköposti arja.miller@hamhelsinki.fi
Avainsanat
Kuvat

HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omasta taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Utställningen med Ars Fennica 2025-nominerade öppnar på HAM23.10.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
De nominerade för Ars Fennica 2025 är Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica och Hanna Vihriälä. Pristagarens namn offentliggörs i februari 2026. Valet görs av en internationell konstexpert, direktör för Mori Art Museum Mami Kataoka. Utställningen visas på HAM Helsingfors konstmuseum från 24.10.2025 till 29.3.2026.
Ars Fennica 2025 -ehdokkaiden yhteisnäyttely avautuu HAMissa23.10.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Ehdokkaat Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi ovat Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica ja Hanna Vihriälä. Palkinnon saaja julkistetaan helmikuussa 2026. Valinnan tekee kansainvälinen taideasiantuntija, Mori Art Museumin johtaja Mami Kataoka. Näyttely on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 24.10.2025–29.3.2026.
The exhibition of the Ars Fennica 2025 nominees opens at HAM23.10.2025 11:00:00 EEST | Press release
The nominees for the 2025 Ars Fennica Award are Ragna Bley, Roland Persson, Jani Ruscica, and Hanna Vihriälä. The prize winner will be announced in February 2026. The winner is selected by international art expert Mami Kataoka, Director of the Mori Art Museum. The exhibition will be on display at the HAM Helsinki Art Museum from October 24, 2025, to March 29, 2026.
Inbjudan till medierna: Ars Fennica 202516.10.2025 13:33:01 EEST | Pressmeddelande
Medierepresentanter är varmt välkomna till pressmötet för utställningen Ars Fennica 2025 på HAM Helsingfors konstmuseum torsdagen den 23 oktober 2025 kl. 11. De nominerade kommer att närvara vid evenemanget.
KUTSU: Ars Fennica 2025 -näyttelyn mediatilaisuus16.10.2025 13:33:01 EEST | Tiedote
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Ars Fennica 2025 -näyttelyn mediatilaisuuteen HAM Helsingin taidemuseoon torstaina 23.10.2025 klo 11. Ehdokkaat ovat läsnä tilaisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme