Nuorten kanssa kehitetyn pelin avulla kirjoitustaidot haltuun
Oulun yliopiston INTERACT- ja OASIS -tutkimusyksiköt, yhteistyössä Lapin yliopiston Pelaa, keksi & kirjoita -hankkeen ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa ovat kehittäneet teknologian ja motivaatiotutkimuksen innoittamana virtuaalisen pelioppimisympäristön tukemaan lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoja. Tarinatalo -hanke on monitieteellinen tutkimusprojekti, jossa yhdistyy Lapin yliopiston pedagoginen asiantuntijuus, Oulun ammattikorkeakoulun ohjelmointiosaaminen sekä Oulun yliopiston käyttäjälähtöisen teknologian ja hyötypelien suunnittelutaidot.

Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidot heikkenevät kaiken aikaa, mikä on huolestuttava suunta. Tarinatalo-pelin tarkoitus on tarjota mielenkiintoinen ratkaisu tähän huoleen ja luoda mielenkiintoinen, virtuaalinen oppimisympäristö, jossa lapset ja nuoret voivat kehittää luku- ja kirjoitustaitojaan.
”Suunnitellessa pelejä etenkin lapsille ja nuorille, on ensisijaisen tärkeää kuunnella myös heidän ääntään suunnittelupäätöksiä tehdessä. Kevään aikana olemme järjestäneet 10 työpajaa, joissa on kerätty tietoa nuorilta ja osallistutettu oppilaita pelin suunnitteluun erilaisilla aktiviteeteilla. He ovat päässeet näkemään koko prosessin ja antamaan testipalautetta ennen ensimmäisen version julkaisua. Oppilaiden tuotoksia on yhdistelty esimerkiksi pelin päävastustajan sekä pelissä käytettävän Taikakynän luomisessa, he ovat ideoineet eri pelitasojen ulkoasuja sekä testanneet Tarinatalon sisältämien oppimispelien toimivuutta”, kertovat käytettävyysasiantuntijat Essi Lehto ja Ruut Tikkanen Oulun yliopiston INTERACT-tutkimusyksiköstä.
Työpajojen aiheena oli esimerkiksi luoda pelin taustatarinoita niin kirjoittamalla, kuin askartelemalla, ideoida pelin keskeisiä elementtejä sekä testata ja arvioida pelikokonaisuutta ja eri vaiheessa olevia pelin osa-alueita.
”Peli lanseerataan nyt ja sitä aletaan testata yhteistyökouluilla heti syyslukukaudella. Peli toteutetaan pedagogisten periaatteiden mukaan, jotka nousevat uusimmasta kirjoittamisen opetusta ja pelejä käsittelevästä tutkimuksesta sekä Lapin yliopiston Pelaa, keksi ja kirjoita -hankkeen aiempien pakopelipilottien tuloksista. Näitä pedagogisia periaatteita ovat muun muassa yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen tukeminen, oppilaiden oman toimijuuden rakentaminen sekä ideointiin ja luovan itseilmaisun rohkaisu. Pedagogiassa huomioidaan myös digitaalisessa verkkoyhteiskunnassa tarvittavat tärkeät transmediaaliset lukutaidot”, täydentävät pedagogiset asiantuntijat Outi Kallionpää ja Johanna Pentikäinen Lapin yliopistosta.
Tarinatalo -projektissa tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kirjoitustaitoja teknologian ja motivaatiotutkimuksen innoittamana ja kehittää virtuaalinen pelioppimisympäristö tukemaan näiden taitojen opettelua. Tarinatalo -projektion monitieteellinen tutkimusprojekti, jossa yhdistyy Lapin yliopiston pedagoginen osaaminen, Oulun ammattikorkeakoulun pelikehitysosaaminen sekä Oulun yliopiston käyttäjälähtöisen teknologian sekä hyötypelien suunnittelutaidot, etenkin kouluikäisten näkökulma huomioiden. Kevään aikana järjestettiin yhteensä 10 työpajaa yhteistyössä kolmen Oulun alueen koulun kanssa: Hiukkavaaran koulu 7. luokka, Oulun Steinerkoulu 8. luokka ja Kaakkurin koulu 9. luokka.
”On tärkeää hyödyntää monipuolista pelikehitysosaamista lasten ja nuorten osaamisen kehittämisessä. Uskomme, että tässä on paljon potentiaalia jatkossa. On mukavaa päästä hyödyntämään oman kehitystiimin monipuolista osaamista myös hyötypelien parissa, toteavat tiimipäällikkö Mika Määttä ja ohjelmoija Risto Ihalainen Oulun ammattikorkeakoulusta.
Tarinatalo-pelin ensimmäinen versio on suunnattu yläasteikäisille. Peli tulee vuoden 2024 syksyllä valtakunnalliseen jakeluun, ja se on vapaasti opettajien hyödynnettävissä käytettävissä. Pelin käytettävyyttä tukee helppokäyttöinen koulutusmateriaali sekä koulutukset. Tarkoituksena on laajentaa peliä tulevaisuudessa sekä muille luokka-asteille että kehittää sitä tutkimustuloksiin perustuen. Tarinatalo projekti on osa laajempaa Metapilot Factory -hanketta, jota rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan liitto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
ODL Säätiöltä lahjoitus Oulun yliopistolle lasten ja nuorten hyvinvointitutkimukseen15.1.2026 09:50:00 EET | Tiedote
ODL Säätiö lahjoittaa 75 000 euroa Oulun yliopiston väestöterveyden tutkimusyksikössä toimivalle Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi ja palvelut (Lanupe) -tutkimukselle.
Digitaalisen muutoksen vauhdittaminen Euroopan terveydenhuollon koulutuksessa etenee14.1.2026 06:40:53 EET | Tiedote
Oulun yliopisto johtaa merkittävää muutosta eurooppalaisessa terveydenhuollon koulutuksessa sisällyttämällä edistyneet digitaaliset taidot biolääketieteen ja terveystieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelmiin. Tämä muutos varmistaa, että tulevat terveydenhuollon ammattilaiset menestyvät datalähtöisessä, digitaalisessa ekosysteemissä.
Perhetaustalla vahva yhteys yritysjohtajien talousrikoksiin7.1.2026 07:48:00 EET | Tiedote
Yrityksen ylimmän johdon taipumus talousrikoksiin on vahvasti yhteydessä vanhempien, puolison sekä nuoruusajan kasvuympäristön talousrikostaustaan, osoittaa Oulun yliopistossa tehty laajoihin rekisteriaineistoihin perustuva tutkimus.
Pallaksen Matorovansuon soiden ennallistamisalue UNESCO-verkostoon – Vesitutkimus ja luontopohjaiset ilmastoratkaisut nousevat kansainväliseksi ennallistamisen malliksi7.1.2026 06:34:00 EET | Tiedote
Unesco on nimennyt Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntumassa olevan Matorovansuon tutkimusalueen kansainväliseen Ecohydrology Demonstration Site -verkostoon. Valinta nostaa suomalaisen vesi-, suo- ja ilmastotutkimuksen johtavaksi esimerkiksi ratkaisukeskeisestä tutkimuksesta, jolla etsitään keinoja ympäristön ja yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Syksyn englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haetaan 21.1. mennessä5.1.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistolla on yli 25 kansainvälistä englanninkielistä tutkinto-ohjelmaa kevään 2026 ensimmäisessä yhteishaussa, joka alkaa 7.1. Näistä neljä valmistaa kandidaatin ja maisterin tutkintoon ja loput ovat kaksivuotisia maisteriohjelmia. Aloituspaikkoja on kaikkiaan 825.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme