Sinileväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä, männyn siitepölyä paikoin runsaasti
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Seurannan ensimmäisellä viikolla Pohjois-Pohjanmaan vakiohavaintopaikoilla ei havaittu sinileviä. Havupuiden kellertävää siitepölyä esiintyy paikoin runsaasti veden pintakalvolla tai ranta-alueella veteen sekoittuneena. Toukokuun poikkeuksellisen lämmin sää on nostanut vesien pintalämpötilaa tavanomaista korkeammalle.

Havupuiden siitepöly värjää vettä kellertäväksi ja voi muistuttaa sinileväkukintaa. Sinilevästä poiketen siitepöly näkyy veden pinnan lisäksi maalla erilaisilla pinnoilla kellertävinä hippusina. Sinileväkukinta värjää veden useimmiten vihertäväksi ja sinertävän vihreäksi, mutta myös kellertäviä sinileväkukintoja esiintyy. Siitepölyä esiintyy tyypillisesti alkukesällä, sinilevää myöhemmin kesällä.
Toukokuussa pintavesien lämpötila nousi tavanomaista korkeammalle lämpimän sääjakson seurauksena. Oulujärven Niskanselällä pintaveden lämpötila oli toukokuun lopussa 11,5 astetta, mikä on liki viisi astetta lämpimämpää kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Siikajoen Ruukissa veden lämpötila oli 17,4 astetta, Luohuanjoella 15,8 astetta, Kiiminkijoen alaosalla 16,4 astetta ja Iijoen alaosalla 14,1 astetta.
Sinileväseurantaa vakiopaikoilla kesä-syyskuun ajan
Pohjois-Pohjanmaalla sinileväseurannassa on 27 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikkaa. Kuusamo-Taivalkoski-Pudasjärvi alueella seurantaa on yhdeksällä järvellä, Oulun seudulla yhdellä ja Vaalassa kahdella järvellä. Rotarien kesällä 2022 Pohjois-Pohjanmaalla aloittama sinileväseuranta jatkuu kahdella havaintopaikalla. Osa havaintopaikoista on ollut mukana sinileväseurannan alusta lähtien vuodesta 1998.
Havainnoitsijat arvioivat havaintopaikan sinilevän määrän kerran viikossa tiistain - keskiviikon aikana. Havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen Järvi-meriwiki-palveluun, josta niitä voi seurata Suomen ympäristökeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen www-sivujen sekä vesi.fi ja Itämeri.fi -palvelujen kautta.
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikissä
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, johon kansalaiset voivat perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesillä liikkuessaan. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat sinilevätilanteen arviointia. Havainnot voi tallentaa suoraan havaintopaikalta älypuhelimella Havaintolähetti-verkkosovelluksen kautta.
Sinilevän voi tunnistaa juomalasi- ja keppitestillä. Juomalasitestissä vettä seisotetaan noin tunnin ajan ja jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, kyseessä on sinilevä. Keppitestissä levämassaa koetetaan nostaa kepillä. Jos levämassa jää roikkumaan keppiin, on kyseessä vaaraton rihmamainen levä. Jos levämassa hajoaa hiukkasiksi veteen, kyseessä on sinilevä.
Yhteyshenkilöt
Biologi Mirja Heikkinen, p. 0295 038 315, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat: Oulun pohjoispuoliset joet tulvahuipussa pääsiäisenä ja ensi viikolla17.4.2025 14:49:19 EEST | Tiedote
Oulun eteläpuolisten jokien suurin huippu on jo takana. Toinen, pienempi huippu on tällä hetkellä meneillään ja joet ovat kääntymässä lähipäivinä laskuun. Kiiminkijoella toinen tulvahuippu on ennusteiden mukaan tulossa pääsiäisen aikana. Huippu on latvaosissa edellistä suurempi, mutta se jää kuitenkin keskimääräistä pienemmäksi. Iijoen huippu ajoittuu Pudasjärvellä ensi viikon loppupuolelle. Vahinkoriskin ennustetaan olevan hyvin pieni. Siuruanjoki ja Livojoki ovat huipussaan pääsiäisenä. Huiput ovat jäämässä hyvin pieniksi. Myös Kuivajoella tulvasta ennustetaan keskimääräistä pienempää. Kuivajoella tulva on huipussaan pääsiäisen aikana. Tulvan nousu katkeaa ilman viilenemiseen. Vaikka tulvien ennustetaankin jäävän koko maakunnan alueella keskimääräistä pienimmiksi ja jääpatojen riski on arvioitu pieneksi, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kehottaa jokivarsien asukkaiden seuraamaan tilannetta. Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa: Lestijoki, Ka
Tiesuunnitelman laatiminen Marjaniementien parantamiseksi Hailuodossa on käynnistynyt16.4.2025 07:08:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 (Marjaniementie) Hailuotoon. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Hailuodon kunnan kanssa. Tiesuunnitelmassa maantie 816 suunnitellaan levennettäväksi noin 0,75 metriä tien molemmin puolin välillä Sauvola - Marjaniemi. Lisäksi suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie välille Kengänperäntie – Marjaniemen satama. Hankkeen tavoitteena maantien 816 liikenneturvallisuuden parantaminen sekä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelma valmistuu huhtikuussa 2026. Alkuvuodesta 2026 järjestetään Hailuodossa avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen. Tiesuunnitelman jälkeen hankkeelle laaditaan erillinen rakentamissuunnitelma kevään ja kesän 2026 aikana. Hanke pyritään toteuttamaan lähi
Pohjois-Pohjanmaan järvien happitilanne edellisvuotta parempi leudon talven vuoksi15.4.2025 13:07:56 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti maalis-huhtikuussa 35 järven happitilannetta. Leuto talvi näkyi järvien korkeampina happipitoisuuksina. Edelliseen talveen verrattuna happitilanne oli selvästi parempi myös matalissa ja rehevissä järvissä. Talven aikana ELY-keskuksen ei ole tullut ilmoituksia kalakuolemista.
Yleisötilaisuus Oijärven säännöstelystä 22.5.14.4.2025 12:57:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestää yleisötilaisuuden Oijärven säännöstelystä torstaina 22.5.2025 klo 17.00 alkaen Sampolassa, Ojalantie 12, Oijärvi.
Hailuodontien alikulun ja pyörätiejärjestelyiden suunnittelu Varjakan kohdalla käynnistyy9.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen noin 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle, jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelm
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme